Welcome to your new residence [KUOLLUT]

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Welcome to your new residence [KUOLLUT]

Viesti  Vieraili lähetetty Su Huhti 08, 2012 12:13 pm

// Maya, Parkkis ja pojat !! :DD //

tiistai 3. huhtikuuta 2012, Huoneet

Kyung Park

Kyungilla oli tylsää. Oikeastaan niin tylsää, että poika oli varma, että hän heittäisi pian veivinsä.
Silmälasipäinen nuorukainen oli jo pidemmän aikaa tappanut aikaansa makoilemalla uuden huoneensa lattialla jalat ydinpommia seurannutta tuhoa muistuttavalla sängyllään. Aiemmin Kyung oli käynyt vilkaisemalla kakkoskerroksen oleskelutilojen tarjonnan, mutta koska kaikki mielenkiintoiset tyypit olivat jossakin huitelemassa, oli nuorukainen päätynyt palaamaan lyötynä huoneeseensa.
Viimeisin elonmerkki Zicosta oli ilmoitus, että tämä oli Jaen kanssa, suurin osa kaveriporukasta palaisi asuntolalle lomalta vasta illalla tai seuraavana päivänä, eikä paikalla olevien seura jaksanut kiinnostaa Kyungia, joka alkoi jo tulla hulluksi. Toisiksi viimeinen lomapäivä, ja c'moon: mitä hän teki?
Kulutti aikaansa piereskelemällä.

Uudet ekaluokkalaiset.
Kyungin ilme kirkastui alta aikayksikön, kun hän tajusi olleensa hivenen tyhmä. Miksi hänen aina niin nerokas päänsä keksi tuon hyvinkin ilmeisen ajanviettotavan vasta nyt? Olihan hän jo pari tuntia piehtaroinut tyhjänpanttina (sen hän toki taisi varsin hyvin, mutta se oli huomattavissa määrin mukavempaa silloin, kun oikeasti olisi pitänyt tehdä jotain), ja kello veteli vasta alkuiltapäivää.
Mustahiuksinen kömpi ylös sieltä jo tehokkaasti vaatteilla peitetyltä lattialta ja vaivautumatta vaihtamaan päällään olevia Adidaksen mustia kolmiraitaverkkareita tai valkoista vetoketjutonta huppariaan yhtään edustavimmiksi pyyhälsi vihellellen ulos huoneensa ovesta.

Vaikka alakerran läpi oli sallittua vain haamuilla huomaamattomasti seiniä pitkin, jos ei halunnut kuolla valvojien tiukkojen katseiden alla tai jäädä muuttoa hoitavien tulokkaiden (pyrkyreiden) ja näiden vanhempien jalkoihin, pyyhkäisi Kyung maailmanomistajan elkein rappuset alas. Kyung ei oikeasti edes tiennyt, mitä hän oli menossa alakertaan tekemään (ehkä hän voisi käydä vakoilemassa, keitä hänen entiseen huoneeseensa oli hänen jälkeen pesiytymässä) kun tosiaan kaikki ylimääräiset tyhjäntoimittajat nakattiin pellolle pois tieltä, mutta hyvä tekosyy luuhata siellä, missä tapahtui ilmeni heti mustahiuksisen astuessa pois rappusista.
Oleskeluhuoneen poikki kohti poikien siipeä kulki juuri kaksi vaaleahiuksista poikaa, jotka kantoivat muutamaa laatikkoa Kyungin silmiin vähän turhan vaikean näköisesti.
"Heeeei, te siinä!", Kyung kirmasi päivän hyvän työn perään ajattelematta tylsyyksissään asiaa enää sen kummemmin. "Te näytätte ihan siltä, että tarviitte lisäroudaria?", nuorukainen tarjoutui vähän kysyvästi avittamaan kädet jo ojossa valmiina ottamaan jotain kantoonsa.
"Mä oon Kyung Park, hauska tutustua." Kyung oli ilmeisesti ollut ihan liian pitkään hiljaa, sillä tekstiä irtosi kuin itsestään, vaikka joku vähän ujompi tapaus olisikin saattanut säikähtää hänen yhtäkkistä ja täysin kainostelematonta seuraan tunkemistaan.
No, ainakin Zico sai olla tyytyväinen, ettei hän heti ollut iskemässä tyttöjä tämän silmien välttäessä.


Viimeinen muokkaaja, Shui pvm Ti Elo 07, 2012 8:08 am, muokattu 1 kertaa

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Welcome to your new residence [KUOLLUT]

Viesti  Parkkim-chan lähetetty Ma Huhti 09, 2012 2:10 am

Takeshi Miyamoto

Takeru katsoi pidempää kiharahiuksista poikaa, jolla oli yksi laatikko sylissään, ja hymyili tälle leveästi. Toinen oli tarjoutunut auttamaan häntä tavaroitten kanssa, eikä siitä mitään haittaakaan ollut. Tuskin hän olisi yksinään jaksanut kaikkia tavaroitaan roudata huoneeseensa.
"Heeeei, te siinä!"
Hän kuuli äänen heidän takaansa ja kääntyi katsomaan silmälasipäistä poikaa. Hän katsoi tätä hiukan hämillään, mutta käänsi huulensa kuitenkin leveään hymyyn.
"Te näytätte ihan siltä, että tarviitte lisäroudaria? Mä oon Kyung Park, hauska tutustua."
"Totta kai, apu on aina tarpeen, vaikkei tavaroita enää olekkaan kovin paljon. Olen Takeru ja tässä on Zelo", hän vilkaisi Zeloa ja käänsi sitten katseensa takaisin silmälasit omaavaan poikaan. Tämä vaikutti varsin mukavalta, vaikka tämän pukeutuminen ei ehkä niin edustava ollutkaan.
Ehkä vähän suora tämä oli, mutta ei se nyt häntä haitannut. Itsekkin hän tuntui olevan aika töykeästi seuraan tunkeva.

Hän antoi pojalle laatikon ja virnisti tälle leikkisästi.
"Kiitos", hän sanoi. "Oletko muuten kakkosella? Olisi kiva tutustua paremminkin", hän käänsi katseensa portaita pitkin toiseen kerrokseen ja sitten takaisin tummahiuksiseen hymyillen tälle leveästi.

//Sori, tuli äärettömän lyhyt... D://
avatar
Parkkim-chan

Viestien lukumäärä : 484
Join date : 22.02.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Lapinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Welcome to your new residence [KUOLLUT]

Viesti  Maya lähetetty Ma Huhti 09, 2012 5:36 am

// täältä mekin tullaan Zelon kanssa :D //

Junhong Choi

Edellinen päivä oli kulunut Zelon osalta siten, että hän oli auttanut parasta ystäväänsä pakkaamaan kamoja laatikoihin, sillä muutto uuden koulun asuntolaan oli nyt käsillä. Ja tänään hän oli lupautunut myöskin muuttoavuksi äitinsä kera (Zelon isä oli töissä), sillä Takerun äiti oli jälleen kerran pitkällä liikematkalla. Zelon vanhemmat pitivät Takerusta ja se oli heille kuin itsestäänselvyys, että kun Takerun äiti ei ollut kotona, niin he pitivät Takerusta huolta kuin omasta pojastaan.
Tänään he olivat käyneet vielä pakkaamassa viimeiset tavarat laatikoihin ja pakanneet porukalla kamat autoon, jonka jälkeen he olivat suunnanneet Sakurako Highin asuntolan tiloihin. Siellä oli paljon muitakin uusia ekaluokkalaisia vanhempiensa ja kavereidensa kanssa muuttopuuhissa ja Zelon äiti oli ottanut tehtäväkseen selvittää asuntolan valvojilta, että missähän Takerun uusi huone mahtaisi olla.

Kun asia oli selvitetty, alkoi muuttokuorman purkaminen ja tavaroiden roudaaminen huoneeseen 104, joka ei onneksi ollut kauhean kaukana. Blondi kiharahiuksinen poika tiiraili ympärilleen suu pienesti raollaan, sillä paikka näytti omalla tavallaan hyvin valtavalta ja niin erilaiselta, kuin mihin hän oli yläasteella tottunut - yläasteella ei edes ollut asuntolaa. Rakennuksen keskellä oli suuri yhteinen oleskelutila, jossa oli paljon erilaista tekemistä ja nähtävästi muutama vanhempi oppilas oli majoittunut sinne valvojien kieltävistä käskyistä huolimatta (yksi valvojista oli ehtinyt lyhyen ajan sisällä käydä käskyttämässä pientä poikaporukkaa häipymään jaloista, mutta nämä eivät ottaneet käskyjä kuuleviin korviinsa).
Takerun uusi huone vaikutti ihan mukavalta, joskaan se ei vielä näyttänyt kovin ihmeelliseltä, ihan perus laitoshuoneelta vain, koska tavaroita ei oltu ehditty vielä purkaa. Pojan huonekaverista ei ollut vielä tietoa, sillä tämä ei ilmeisesti ollut vielä saapunut paikalle, mutta jossain alitajunnassaan Zelo toivoi, että tämä huonekaveri osottautuisi mukavaksi tyypiksi, ihan vain Takerun parasta ajatellen. Zelon äiti oli todennut huoneen haiskahtavan vähän oudolta, mutta että hajun varmasti saisi tuuletettua pois ja isoelkeisesti nainen olikin kiskaissut huoneen ikkunat auki.

Laatikoita ei ollut autossa enää kuin muutama jäljellä ja roudatessaan seuraavia melko painavia laatikoita Takerun uuteen huoneeseen, kaksikkoa vastaan käveli mustahiuksinen poika, jolla oli silmälasit päässään. Zelo ei ollut varma olivatko ne oikeat silmälasit vai vain asusteet.
Poika joka tapauksessa tarjoutui varsin äänekkäästi auttamaan heitä, eikä tämä lainkaan ujostellut uusien ihmisten seurassa, päinvastoin. Tämä itse asiassa vaikutti hyvin paljon samanlaiselta ihmiseltä kuin Takeru - eli hyvin sosiaaliselta, joka ei turhia kainostellut. Hieman ujompana tapauksena Zelo ei hetkeen osannut sanoa mitään, mutta ei hänen kyllä sen puoleen tarvinnutkaan, kun Takeru hoiti puhumisen hänen puolestaan. Blondi nyökkäsi vähän ujohkosti vanhemmalle pojalle Takerun esiteltyä hänet. Zelo inhosi tätä piirrettä itsessään, että hänen täytyi aina muuttua näin ujoksi uusien ihmisten seurassa, vaikka tottakai hän saattoi välillä ujostella ihan ystäviensäkin kanssa, ihan asiasta riippuen. Mutta se oli silti hyvin ärsyttävää.

___________________
ZicoGinaSimsPrinceHirokiEllyYukikoChieriHaineJackson
avatar
Maya

Viestien lukumäärä : 1136
Join date : 05.11.2011
Ikä : 25
Paikkakunta : Tampere

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Welcome to your new residence [KUOLLUT]

Viesti  Vieraili lähetetty Ma Huhti 09, 2012 8:18 am

Kyung Park

Kyungin onneksi ainakin toinen näistä kahdesta uudesta tuttavuudesta vaikutti olevan ainakin jossain määrin samaa sosiaalista sarjaa hänen kanssaan, vaikkakin kaksikon pidempi ja kiharahiuksinen osapuoli vaikutti vähän hiljaisemmalta tapaukselta. No ainakaan Kyung ei ollut ollut onnistunut tunkemaan sellaisten seuraan, jotka olivat molemmat joko äärimmäisen säikkyjä (yrittämällä olla rauhallisempi Kyung olisi vain säikyttänyt näitä entistä enemmän) tai jotain pikkujonneja, jotka olisivat tervehtineet häntä räkänokat pystyssä es-energiajuomineen (Kyung olisi saanut haljeta päin näiden naamoja).

Kyung nyökytteli pontevasti lyhyemmän pojan sanoille, ja pakotti itsensä painamaan mieleensä molempien nimet, ettei hänen tarvitsisi kohta kysyä niitä uudestaan. Hänelle oli tyypillistä hötkytä niin paljon esittelytilanteissa, ettei hän enää viiden minuutin päästä muistanut koskaan kuulleensakaan kenenkään nimiä.
Kyung soi Zeloksi esitellylle pojalle leveän hymyn ennen kuin kääntyi taas Takerun puoleen, joka törkkäsi juuri hänen käsiinsä yhden laatikoista - joka oli yllättävän raskas.
"Tiiliskiviäkö te tänne tuotte?" hän kysyi vähän teatraalisesti pyöräyttäessään kookasta laatikkoa parempaan asentoon sylissään, mutta jatkoi samantien vastaamalla toisen kysymykseen.
"Juu, kakkosella. Muutettiin joku päivä sitten tuonne ylempään kerrokseen." Nuorukainen tunsi itsensä huomattavasti ylempiarvoiseksi kuin mitä hänestä oli vielä pari viikkoa sitten ekaluokkalaisena tuntunut. Tosin mielellään hän olisi jäänyt ykköskerrokseen - siinä kun oli sellainen ehdoton plussapuoli, ettei tarvinnut kiivetä rappusia.
"Olisi kiva tutustua paremminkin."
Kyung päästi arvostavan naurunhörähdyksen toisen sanoille, ja kohotti peukaloaan, mikä tosin jäi varmaan huomaamatta sieltä jostain laatikon reunalta. "Oikee asenne!"

Kyung ei edes ehtinyt tajuta, että he olivat samalla kävelleet varsin lyhyen matkan huoneen ovelle, joka oli heti poikien käytävän alkupäässä - ja huoneen ovessa oli hyvinkin tuttu numero 104. Mustahiuksinen pysähtyi ovenrakoon kahden muun jo luikahtaessa laatikkoineen sisälle ja hänen kasvoilleen kohosi leveä, joskin vähän yllättynyt virnistys.
"Tekö muutatte tähän pyhäkköön?" hän sanoi astuen viimein sisään matalasti viheltäen, ja oletti totta kai jotenkin edes asiaa ajattelematta, että sekä Takeru että Zelo olivat uusia ensiluokkalaisia.
"Tää on mun vanha huone", Kyung selvensi purkamatta olevia laatikoita ja muuta sälää täynnä olevaa entistä huonettaan muka liioitellun haikea ja tunteellinen ilme kasvoillaan vilkuillen ennen kuin päätyi laskemaan kannossaan olleen lootan yhden valmiin kasan päällimmäiseksi.

Vieraili
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Welcome to your new residence [KUOLLUT]

Viesti  Parkkim-chan lähetetty Ti Huhti 10, 2012 8:17 am

Takeshi Miyamoto

Vanhempi poika tuntui olevan kovin innoissaan heidän seurastaan. He kävelivät varsin lyhyen matkan hänen tulevaan huoneeseensa, jonka lattia oli lähes täynnä laatikoita, joiden sisällöistä edes hänellä ei ollut täyttä varmuutta, vaikka olikin yrittänyt jättää kaiken tarpeettoman pois. Muuten huone oli mukavan oloinen ja sopivan kokoinen hänelle. Melko isosta ikkunasta näki parkkipaikalle.

He tulivat huoneeseen ja hän laski laatikon lattialle.
"Tekö muutatte tähän pyhäkköön?"
Tummahiuksinen poika kysyi ja hän kääntyi aavistuksen hämmästyneen tätä kohti, muttei kuitenkaan sanonut mitään kunnes tämä jatkoi:
"Tää on mun vanha huone."
"Vähänkö kivaa, mutta miten niin ´te´? Ei Zelo vielä lukioon tule", hän sanoi. Mistä tummahiuksinen poika oli keksinyt että Zelokin tulisi lukioon, tai no, Zelo oli niin pitkä, että tätä olisi hyvin voinut luulla vielä vähän vanhemmaksikin, kuin ykkösluokkalaiseksi. Toinen tuntui olevan häntäkin aikuistuneempi. Joskus se oli oikeastaan ärsyttävääkin.

Hän istui sängylle tiputtaen kendät jalastaan ja naksautti jokaisen sormensa venyttäen niitä ylöspäin ja painamalla kätensä vielä nyrkkiin, jolloin jokainen sormi naksahti uudelleen. Saman hän teki toisellekkin kädelleen. Varsin turha asia elämässä, mutta sormien venyttäminen rentoutti mukavasti.

Hän kaatui sängylle makaamaan, sulki silmänsä ja mumisi, jotain nukkumisesta ja että kaksi muuta voisi hakea loput laatikot sillä välin kun hän nukkuisi vähän aikaa. Sinänsä sänky oli varsin mukava, (vaikkei ihan hänen omansa veroinen) joten hän hyvin voisi jäädä siihen nukkumaan. Muut tuskin olisi samaa mieltä hänen kanssaan, että he hakisivat laatikot ja hän vain nukkuisi. Sängyllä oli kylläkin jotain tavaraa, mutta hyvin hän siinä silti mahtuisi nukkumaan. Varsinkin sitten kun tavarat olisivat tippuneet lattialle.

Poika kääntyi selkä muihin päin ja painoi päänsä paremmin tyynyyn. Se saattoi olla hiukan itsekkäästi tehty ja Zelo oli ainoa, jonka hän tunsi niin hyvin, että olisi hyvin voinut tehdä tälle niin, mutta nuorimmaisen äiti ja Kyung saatoivat katsoa häntä hiukan halveksuen. Sitä hän ei tiennyt, koska oli kääntyneenä seinään päin, eikä nähnyt muita, tuijotellessaan valkoista seinään silmät vain hiukan raollaan ja pienesti hymyillen.
avatar
Parkkim-chan

Viestien lukumäärä : 484
Join date : 22.02.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Lapinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Welcome to your new residence [KUOLLUT]

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa