Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ti Tammi 19, 2016 9:38 am

//Kawaijiki tänne Konekolla! :) //

19.1.2016 klo 20:00 Jiro
Shinjukussa ihmisillä tuntui olevan aivan ällistyttävän kamala kiire ja nuo olivat lähes aina työn touhussa olipa vuodenaika mikä tahansa. Joulu oli mennyt ihan hujauksessa ohi ja nyt se oli saanut luvan tehdä tilaa kylmälle tammikuulle.
Beigenväriseen talvitakkiin ja tummansinisiin farkkuihin pukeutunut, jota myös Jiroksikin kutsuttiin, seisoskeli erään suositun italialaisravintolan oven edessä, näpräten hifistelypuhelintaan hermostuneena. Hän oli uskaltanut jopa pyytää Konekoa treffeille kanssaan läheiseen ravintolaan, josta poika oli tehnyt jo varauksen ja se jos mikä hermostutti nuorekkoa enemmän kuin koskaan. Jiro kun ei ikinä eläessään ollut pyytänyt ainuttakaan tyttöä ulos, kai se johtui siitä, etteivät tytöt kiinnostuneet hänestä sillä tavalla.. Tai sitten hän itse oli vain liian tavallinen heille? Poika oli saapunut paikan päälle jo hyvissä ajoin ja lähtenyt metrolla Shinjukuun, eikä hän ollut ehtinyt stressata ulkonäöstään. Nyt hän sitten odotteli Konekoa ravintolan edustalla sormet kylmästä palellen, kun Jiro vilkuili puhelintaan vähän väliä, katsellen kelloa. Se näytti jo kahdeksaa.

Jiron mielestä tänä iltana olisi parempi kuin ikinä kertoa mukavista ja tärkeistä asioista, mutta Jiro oli tuntenut sisällään kihelmöivän ihanasti mutta myös oudosti. Hän oli nähnyt lukuisia hömppäkomedioita, joissa elokuvan päähenkilö oli tuntenut samoin jotakuta läheistä ihmistä kohtaan. Jiro piti Konekosta hyvin paljon; tyttö oli mitä hauskinta ja suloisinta seuraa, mutta jotain uutta tässä tilanteessa nyt oli. He olivat tavanneet niinkin tavanomaisissa merkeissä, josta tämä koko rumba oli lähtenyt liikkeelle. He molemmat tekivät enemmän asioita yhdessä, ja olivatpa he myös käyneet koiranäyttelyissäkin kesällä.
Lopulta Jiron oli ihan aikuisten oikeasti laitettava kännykkänsä takaisin farkkunsa taskuun ja hän tyytyi sen sijaan katselemaan ympärilleen, jos värikkäästi pukeutunut Koneko sattuisi ilmaantumaan paikalle.
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 21
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Ke Tammi 20, 2016 12:00 am

//Täältä tullaan! Very Happy//

Koneko oli koulun jälkeen sulkeutunut huoneeseensa ja läksyjen sijaan hän oli kokeillut kivoja tyylejä ja etsi parasta treffityyliä. Suoraan sanottuna Konekoa jännitti, sillä Jiro oli kutsunut hänet treffeille ja nämä olisivat Konekon ensimmäiset treffit, hän oli hyvin innoissaan. Hän oli suihkuttanut hiuksiinsa tällä kertaa violetinpinkkiä väriainetta ja hieman sinistä etuhiuksilleen, alkaen sitten meikata hieman silmiään. Silmiensä alle hän oli valinnut pieniä värikkäitä glittertähtiä ja silmiin hän laittoi siniset piilolinssit. Ylleen hän valitsi mekon, jossa oli erikokoisia sydämiä ja osalla oli hymyilevät naamat, osalla siivet ja osa oli muuten vain sydämiä. Mekko ulottui hieman yli polvien ja mekon alle hän pisti sateenkaariraidalliset legginsit ja värikkäät säärystimet. Mekon päälle hän veti hopeankiiltävän takin, kääri kaulalleen liinan ja laittoi väiskivemmelsääri korvaläpät korviinsa. Hänellä oli pieni pandapehmomallinen olkalaukku ja hän oli valmis. Hän otti Yasein talutushihnaansa ja kiersi pienen matkan, että Yasei sai tehtyä asiansa, vieden koiran sitten isoisän luo puotiin. Isoisä antoi hieman rahaa ja tyttö lähti metroasemalle.

Konekoa jännitti ja hän räpelsi metrossa I phoneaan ja laittoi sen laukkuunsa, kun oli aika jäädä metrosta. Leveästi hymyillen hän lähti astelemaan kohti italialaisravintolaa, johon Jiro oli kutsunut hänet treffeille. Tytön askel ole keveä ja ehkä hieman hauskasti keikkuva, kun hän käveli ihmisvilinässä eteenpäin. Kun hän huomasi ravintolan edessä Jiron, tytön vatsassa heitti kuperkeikkaa todella veikeästi. Hän oli alusta asti pitänyt kovasti Jirosta ja heillä oli aina ollut todella hauskaa ja oli nuorukainen, Konekon mielestä hurjan ihanan näköinen. Treffikutsun jälkeen Koneko oli melkein lentänyt taivaisiin asti, sillä hän oli sen jälkeen tullut ajatelleeksi, että todellisuudessa hänhän piti Jirosta paljon enemmän kuin oli aluksi ajatellut. Tyttö pysähtyi hetkeksi ja hengitti syvään ja lähti taas astelemaan kohti nuorukaista, joskin hieman nopeammin. "Jirooo!!" hän hihkasi ja riensi halaamaan hymyillen nuorukaista ja katsoi tuota söpösti silmiin. "Kiva kun kutsuit", hän sanoi hieman ujosti, vaikka yleensä oli vilkas ja rohkea, mutta nyt oli kyseessä treffit.
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ke Tammi 20, 2016 10:14 am

Jiron ei onnekseen tarvinnut odottaa kovinkaan kauaa, kun Koneko jo asteli lennokkain ja reippain askelin hänen luokseen.
Oli vähällä, ettei kännykkä olisi lentänyt huitsin nevadaan pojan kädestä, kun häntä hieman nuorempi tyttö kaappasi vanhemman lämpimään halaukseen ja katsoi poikaa suloisesti suurilla silmillään kuin koiranpentu. Jiro ei voinut olla naurahtamatta hyväntahtoisesti ja sai kuin saikin kännykästään pideltyä kiinni. Hän tunsi kuinka perhoset kiersivät kehää vatsassa, pojan hymyillessä itsekin iloisesti. Toisaalta hän tunsi olonsa hivenen nolostuneeksi, muttei antanut asian häiritä sen koommin. Pääasiahan oli, että Koneko viihtyisi ja olisi tyytyväinen heidän tulevaan iltaansa.
"Mukavaa kun pääsit tulemaan." Jiro sopersi nopeasti vastaukseksi, koettaen puhua normaalisti, ilman että hän alkaisi punastella holtittomasti toisen edessä. Poika kun oli jo ehtinyt luulla, ettei Koneko olisi tullutkaan paikalle..

"Mennään tuonne sisälle jooko, täällä ulkona jäätyy", hän keksi oivan puheenaiheenvaihdoksen heidän irrottautuessa lämpimästä halauksesta, ottaen sitten muutaman askeleen ravintolan ovea kohti. Hän avasi ritarillisesti sen seuralaiselleen, jääden pitelemään sitä auki ja sanoi: "Neidit ensin"

Häntä rupesi yllättäen jännittämään mitä seuraavaksi tapahtuisi. Missä ihmeen välissä hän oikein voisi tuoda asiansa julki ilman, että poika alkaisi punastelemaan eikä näyttäisi siinä samalla idiootilta? Näine mietteineen Jiro alkoi riisua ulkovaatteitaan läheiseen naulakkoon ja auttaisi myös Konekoa ottamaan ulkovaatteitaan pois, jos tuo vain sallisi sen.
"Toivottavasti tämä paikka kelpaa sulle, kun en tiennyt mistä saattaisit pitää", Jiro juttusi mukavia heidän kävellessä varatun pöydän ääreen istumaan jahka he olisivat saaneet ulkovaatteet pois päältä.

//Olipas vaikeeta kirjoittaa~ :DD//
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 21
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Ke Tammi 20, 2016 12:00 pm

Koneko katsoi innostuneesti hymyillen Jiroa silmiin ja keimaili hieman. tahattomasti tosin. Häntä jännitti hieman, mutta samalla hän jo osasi nauttia. "Tietenkin pääsin, kun kyse on susta", hän sanoi ujohkosti. Koneko katsoi nuorukaista silmiin ja hänen vatsassaa pomppi varmaan pupujusseja, niin veikeältä tytöstä tuntui.
"Mä olin vähän yllättynyt kun kutsuit, siis yllättynyt kivasti", Koneko sanoi, eikä hänen hymynsä hyytynyt. Jiron seurassa oli vain niin kivaa. Konekon mielestä Jiron hymy oli niin ihana, niin kuin nuorukainen itsekin.

Kun Jiro ehdotti sisälle menoa, Konekolle sopi se paremmin kuin hyvin. "Joo, mennään", hän sanoi ja niiasi suloisesti, kun Jiro avasi hänelle oven. "Kiitos, herra", hän sanoi ja astui sisälle ravintolaan, joka oli hieno paikka, mutta ei liian prameileva ja siellä oli mukavan viihtyisä kalustuskin.
Koneko oikoi hieman mekkonsa helmaa ja katsoi hymyillen ujosti Jiroa. Hän oli tarkoituksella valinnut sydänaiheisen mekon ja häntä jännitti, miten Jiro suhtautuisi mekkoon, jos nämä olivatkin kaveri treffit, mutta Koneko toivoi paljon enemmän siksi hän päätti rohkeasti ottaa sydänmekon ylleen. Hänen hymynsä pysyi kasvoilla, joista muutenkin iloisuus paistoi kauas.
Tyttö nyökkäsi Jirolle ja sanoi: "Pidän italialaisesta." Koneko tarkoitti sanojaan, sillä hän rakasti pasta ruokia, mutta söi niitä ojisanin kanssa harvoin. Nuudeleita oli usein, mutta se oli eri asia. Koneko seurasi Jiroa kahden hengen pöydän luo, joka oli ihan kuin. jostain romanttisesta elokuvasta. Koneko jännitti hurjasti. "Vau, kynttilätkin", tyttö sanoi ujosti ja hän katsoi onnellisena Jiroa.
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty To Tammi 21, 2016 8:29 am

Jiro tunsi itsensä hyvin onnelliseksi juuri sillä hetkellä, hänen katsoessaan syötävänsuloista Konekoa hymysuin, joka oli niin ihastuttavan herttainen ja suloinen tapaus, ettei hän ehkä kestäisi. Poika saattoi huokaista helpotuksesta, kun hän kuuli Konekon iloiset sanat. Hymy tarttui selvästikin liian helposti ennen kuin Jiro huomasi itsekin hymyilevänsä. Nuoremman sanat lämmittivät hänen mieltään kovastikin. Ravintola oli toden teolla hieno ja eritoten viihtyisä, jossa heidän kyllä kelpasi illastaa kahdestaan. Tummatukkaisen istuutuessa tuolille valkean pöydän ääreen ja tuli samalla katsoneeksi Konekon sydänkuvioista mekkoa, mikä sopi tytölle oikein hyvin. Poika ei kuitenkaan tiennyt mitä hänen olisi pitänyt sanoa.

"Olin ekana ajatellut jotain hampurilaispaikkaa, mutta se ei kai olisi ollut yhtä romanttista kuin tämä", hän kertoi totuudenmukaisesti ja naurahti omalle lauseelleen hivenen hermostuneena. Voisiko mikään olla yhtään sen imelämpää;
valaistus oli kohdillaan, kynttilät sytytettiin tunnelmaa luomaan. Enäähän tästä puuttui se tunnelmallinen musiikki, jonka Jiro pystyi kuvittelemaan päässään. Tämähän oli vielä kaiken lisäksi kuin mistäkin draamaelokuvasta. Se tuntui uskomattomalta.
Eräs tarjoilijamies keskeytti äkisti Jiron ajatukset tiedustellessaan tilauksia kaksikolta. Jiro katsahti tarjoilijaan, jonka jälkeen hän siirsi katseensa sitten Konekoon. "Minulle vaikka Pasta Carbonara", Jiro huikkasi nopeasti tarjoilijalle.
"Entä mitä saisi olla neidille?" Tarjoilija kohdisti kysymyksensä Konekolle. Jiro kirosi mielessään, hänen oivallinen tilaisuutensa oli ehtinyt liukua hänen sormiensa lävitse, mutta kaiketi hän ehtisi vielä illan aikana kertomaan tunteistaan.
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 21
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty To Tammi 21, 2016 9:16 am

Konekoa jännitti vielä siinäkin vaiheessa, kun hän istuutui pöydän ääreen ja katseli leveästi hymyillen Jiroa. Hänestä tilanteessa oli jotain samaa romantiikkaa kuin elokuvien treffikohtauksissa. Tyttö vilkuili ujosti pöytäliinaa ja nuorukaista, hymyillen ja hänen silmänsä tuikkivat iloisesti, kuin tähdet.
"Kieltämättä, tämä on aika tosi romanttista", Koneko myönsi ja katsoi myös ujosti lautastaan. Kun kynttilät sytytettiin, tyttö vilkuili edelleen ujosti Jiroa.

Koneko katsoi tarjoilijaa, joka otti heidän tilauksensa. "Minä voisin otta Penne Salmone Affumicatoa", tyttö sanoi hymyillen tarjoilija ja katsoi sitten Jiroa, kun tarjoilija sitten tiedusteli mitä he joisivat. "Minä voisin juoda Fantaa", tyttö sanoi hymyillen ja katsoi sitten kun Jiroa, jonka tilauksen saatuaan tarjoilijamies poistui.
Konekon vatsassa kipristeli ja hän sanoi: "Sinulla tyylikäs asu", tyttö sanoi ujosti, mutta tarkoitti sanojaan. "Olitko sinä sanomassa jotain, kun tarjoilija tuli? Näytit siltä, kuin ehkä olisit ollut sanomassa jotain", Koneko sanoi ja huokaisi hieman, kun tarjoilija siinä vaiheessa toi heille juomat. "Kiitos", Koneko sanoi ja kun tarjoilija poistui taas hän katsoi Jiroa. "Niin olitko sanomassa jotain?" hän kysyi ja katsoi tuota silmiin hymyillen.
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty To Tammi 21, 2016 12:49 pm

Kaksikon istuutuessa pöydän ääreen ja tehdessään tilauksensa tarjoilijalle, Jiro nyökäytti päätään myötäilevästi Konekon myöntäessä tämän treffipaikan olevan melko romanttinen. Tunnelma heidän välillään oli levollinen ja ehkä hivenen jännittynyt, mikä kuului ihan järkevästi asiaan. Sydän tuntui suorastaan hyppäävän hänen rinnastaan tummatukkaisen pähkäillessä pitäisikö hänen nyt sanoa ne juuri valitut sanat Konekolle. Ujous saisi kuitenkin jäädä pois hänen tieltään, nuorukaisen pitäisi olla vain tosissaan ja rehellinen. Hän vielä sanoisi ne sanat nuoremmalle tytölle, vaikka mikä olisi.
Vanhemman pojan ajatukset katkesivat äkisti Konekon kehuessa hänen asuaan tyylikkääksi. "Kiitos, sinäkään et näytä hullummalta", hän vastasi eleeseen samalla tavalla, mutta tarkoitti todellakin sanojaan. Koneko oli kaunis, pikemminkin nätti.

Tuikkivat siniset silmät, yhtä kauniit kuin.. taivaalla tuikkivat tähdet? Äh, hän oli niin älyttömän huono vertaamaan asioita.
Koneko oli nätein ja suloisin tyttö maan päällä. Ja hän itse vain sekoili ja käyttäytyi oudosti. Ryhdistäydy ja ole mies.
"Äh.. tätä on vain vaikea selittää..", ruskeatukkainen vastasi hätäisesti ja siinä samalla hänen teki mieli facepalmata sisäisesti.
Miten tunteiden kertominen voikaan olla niin vaikeaa? Mitä Koneko sattuisi mahdollisesti ajattelemaan tästä tunnustuksesta?
"Tai siis..." Jiro jatkoi lausettaan käden eksyessä niskan taakse näpräämään lyhyttä takatukkaa ja kiitti samalla tarjoilijaa juoman tuomisesta. Tummatukkainen veti sisäisesti syvään henkeä ennen kuin jatkoi puhumista.

"Mä olen pyöritelly tätä jo hyvin pitkään päässäni, ja jos mä en kerro tätä sulle, niin.." Jiro sanoi avaten suunsa pienen punan koristaessa hänen kasvojaan hänen puhuessaan. "Sä olet erittäin hauskaa ja mukavaa seuraa, musta on ollut todella antoisaa olla sinun kanssasi", hän jatkoi höpöttämistään eksyen ehkä hitusen puheenaiheestaan. Puhuminen kuitenkin helpotti hänen tilannettaan, sillä Koneko varmastikin ymmärtäisi. "Mä rakastan sua, Koneko."

No niin, nyt se oli sanottu. Tänä yönä hän tulisi nukkumaan tuplasti paremmin kuin koskaan ennen.

// Tuli vähän kiire tämän kirjoittamisen kanssa <3//
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 21
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Pe Tammi 22, 2016 4:11 am

Koneko katsoi hymyillen Jiroa. Oikeastaan onko turha mainita hymyä, sillä hänhän hymyili koko ajan, se ei laskenut mihinkään. Häntä jännitti, sillä hän odotti mitä nuorukainen oli sanomassa. Tarjoilija häiritsi heitä vain hieman. Kun Jiro sanoi, että asiaa oli vaikea selittää, Koneko hieman pohti mielessään, mikähän siinä oli vaikeaa. Hän alkoi ajatella mielessään, oliko takeltelevaisuus sitä, että Jiro pitäisi hänestä eikä uskaltaisi myöntää? Koneko ei kuitenkaan keskeyttänyt, vaan antoi Jirolle aikaa pohtia ja selvittää ajatuksiaan, sillä keskeytys olisi saattanut vain saada aikaan sen, ettei Jiro haluaisikaan puhua hänelle ajatuksistaan.

Kun Jiro kertoi pyöritelleensä jotain ajatusta päässään, Koneko valpasti hieman ja katsoi nuorukaista silmiin kuiskaten: "Niin?" Kun Jiro jatkoi, nuorukainen selvästi punastui ja Konekon silmiin tuli enemmän jännittynyttä iloa. Koneko laski toisen kätensä vatsalleen, sillä nyt siellä vasta heittikin voltit ympäriinsä. Kuullessaan lopulta mitkä Jiron tolettiset tunteet olivat, tytöstä tuntui, kuin hän olisi voinut lentää taivaisiin. Jos kyseessä olisi ollut komedia, niin siinä vaiheessa Konekon tuoli olisi kipannut selälleen ja tyttö pyörtynyt, mutta tämä ei ollut komedia, tämä oli... Tämä oli Konekon elämässä paras päivä varmastikin. Nyt tytön rinnassa takoi vain voimakkaasti ja hymy leveni samoin kuin ilo silmissä loisti varmaan enemmän. Tyttö ei saanut vähään aikaa sanaa suustaan, mutta kun sai, hän sanoi: "Mullakin on tosi hauskaa ja kivaa sun seurassas. On ollu kiva olla sun kaa ja jutella kaikista kivoista asioista ja vertailla ajatuksia ja juttuja ja vitsailla asioista." Koneko katsoi nuorukaista silmiin, kun hän lisäsi: "Mäkin rakastan sua."
Konekon sydän läpätti voimakkaasti ja vatsanpohjassa oli perhosia. Tämä oli niin jännää.
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Pe Tammi 22, 2016 12:05 pm

Tunteidensa kertominen oli auttanut Jiroa tässä tilanteessa enemmän kuin koskaan ikinä ennen, hän saattoi huokaista helpotuksesta sisäisesti. Miten noin suuren lauseen julkituonti olikin noin hankalaa? Yleensähän pojille riitti se, että asiat sanottiin suoraan ja selkeästi, mutta hän taisikin olla sittenkin eri maata. Vatsassa pyöriskelevät perhoset tuntuivat jo hälvenneen pieneksi hetkeksi. Mitä pelättävää hänellä muka olisi? Koneko oli hauska, ihana, herttainen ja kaikkea siltä väliltä (ei hän pystynyt edes kuvaamaan toista), mutta silti heitä tultaisiin mitä todennäköisemmin katsomaan oudoksuen.
Vihdoinkin hän itse oli uskaltanut kertoa omista todellisista tunteistaan Konekolle. Jos poika olisi jättänyt sen sanomatta, tummatukkainen olisi varmastikin lukittautunut oman huoneeseensa päiväkausiksi. Tummasilmäinen ei kuitenkaan hävennyt lainkaan tekojaan saati sanojaan. Hän todella rakasti Konekoa, muttei ollut vain uskaltanut kertoa sitä kuin vasta nyt.

Punastuminen oli kuitenkin joka tapauksessa hieman hävettävää ja pikkaisen noloakin vanhemman mielestä, kun hän luuli tämän olevan enemmän kuin helppoa. Jännitys oli pian kadonnut kuin maan nielemänä ja nyt Jiro saisi luvan keskittyä Konekon viihdyttämiseen. Tytön reaktio oli tullut toisaalta jonkinlaisena yllätyksenä Jirolle, mutta positiivisena sellaisena.
Ehkä hän oli odottanut kenties aivan päinvastaista reaktiota, mutta miksi ihmeessä Koneko muka ei suostuisi?
Hänestähän suorastaan hehkui aidontuntuinen iloisuus ja onnellisuus, ehkä pienoinen suvaitsevaisuus?
Nuoremman tytön reaktio pisti naurattamaan Jiroa jollain suloisella tavalla, kun ensin näytti ihan siltä, ettei Koneko meinannut saada sanakaan sanotuksi. Siinä samalla tyttö tuli paljastaneeksi hänenkin rakastavan Jiroa.
Tummatukkainen oli kuin sulaa vahaa hänen edessään, kun poika sai katsella tuota kaunista tyttöä.
"Se on kiva kuulla, arvostan sitä todella, että olet pitänyt seurastani", hän höpötti punastuksen laantuessa hieman ja oli jälleen kerran aikeissa sanoa jotain muutakin, mutta tuli näpränneeksi juomalasiaan siinä samalla.

"Mulla olisi sulle vielä yksi kysymys." hän aloitti hymyillen pienesti ja keräsi jälleen kerran rohkeutensa, lopettaen lopulta juomalasinsa näpräämisen. "Haluaisitko alkaa seurustelemaan kanssani?" Poika kysyi täysin tosissaan, muttei voinut olla hymyilemättä. "Tiedän, että tämä tulee todella äkkiä, mutta mä oikeasti viihdyn sun seurassasi Koneko."
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 21
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty La Tammi 23, 2016 8:51 am

Kun Koneko itsekin oli viimein saanut paljastettua omat tunteensa, tuntui olo niin vietävän helpolta. Hän huomasi kuinka Jiro rentoutui hänen edessään, mutta oli ehkä jokseenkin varautunut kun tuo kuitenkin näpräsi juomalasiaan. Koneko ei kuitenkaan hoputtanut Jiroa, vaan antoi tuolle aikansa, sillä tuolla näytti olevan vielä asiaa. Kun nuorukainen kertoi, että olisi vielä yksi kysymys, Koneko vastasi: "Kysy vain." Kun kysymys kantautui Konekon korviin, hänen silmiinsä tuli vain vielä innostuneempi tuike ja ilme. "Että Haluaisinko?" hän kysyi ilkikurisesti virnuillen ja heitti servetin ilmaan ja hihkaisi innoissaan: "Todellakin haluan!" Takaa kuului kröhäisy ja vanhempi nainen ojensi servietin takaisin sanoen: "Tämä lienee sinun." "Niin lienee, suokaa anteeksi rouva", tyttö sanoi punastellen ja otti lautasliinan takaisin ja katsoi iloisena Jiroa. "Mäkin viihdyn sun seurassa. Sä olet tosi kiva ja sun kanssa on aina hauskaa", Koneko sanoi ja tarttui hymyillen Jiron käteen.


//sori tällä kertaa tuli vähän lyhyt...//
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ma Helmi 01, 2016 7:44 am

Nuori tummatukkainen poika tunsi olonsa niin huojentuneeksi, että häntä miltei nauratti oma käytöksensä. Onneksi Koneko suhtautui hänen kysymykseensä todella positiivisesti eikä Jiro epäillyt hetkeäkään heidän suhteensa kestävyyttä. Muut ihmiset - ja varsinkin läheiset tuttavat (kuten perheenjäsenet) saisivat luulla tai sanoa ihan mitä tahansa tästä kyseisestä suhteesta, mutta tummatukkainen oli jo tehnyt päätöksensä ja todennut sen olevan toimivan parisuhteen vieminen seuraavalle tasolle.
Konekon reaktio hänen seurusteluehdotukseensa oli varsin viehättävää ja suloista; tyttönen suorastaan innostui kuullessaan asiasta niin paljon, että heitti servettinsä ilmaan silkasta riemusta, jolloin naapuripöydän vanha rouva joutui antamaan servetin takaisin Konekolle, eikä rouvahenkilö vaikuttanut lainkaan suuttuneelta. Ja miksi tuo muka olisi sellainen ollut?

Tämän pienen väliepisodin aikana lyhythiuksinen miestarjoilija toi heidän kummankin annokset pöytään ja toivotti siinä samalla myös hyvää illanjatkoa. Jiro kiitti ääneti tarjoilijaa pienellä pään nyökkäyksellä ja katsahti sitten Konekoon päin hymysuin. Hän oli aidosti ilahtunut seurustelukumppaninsa sanoista; ne saivat nuorukaisen sydämen tykyttämään tuhatta ja sataa, eikä poikakulta meinannut pysyä housuissaan. Ehkä heidän pitäisi silti edetä vähän hitaammin, vaikka Jiron tekikin niin paljon mieli suikata pienoinen suukko toisen poskelle. "Olen tosi iloinen, että sä ajattelet musta noin", hän sanoi rehellisesti.
"Ajattele muuten, miten jännää siitä tulee kun säkin pääset samaan lukioon kuin mä", poika aloitteli jonkinlaista keskustelunavausta ruskeasilmäisen tarttuessa haarukkaan (mikä oli toisaalta hieman vaikeaa) ja hänen alkaessa lapata herkullista pastaruokaa suuhunsa. Jiro koetti kuitenkin olla puhumatta samaan aikaan kuin hän sattuisi syömään ruokaa.

//Ajattelin, että voitais jatkaa tätä muutaman vuoron verran ja sit lopetella? //
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 21
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Ke Helmi 03, 2016 11:05 am

Koneko oli todella innoissaan Jiron sanoista ja kysymyksestä ja sen huomasi. Häntä hieman punastutti ja nolotti kun hän oli niin voimakkaasti reagoinut. Tyttö katsoi ujosti Jiroa, ikiomaa poikaystäväänsä ja hymyili varmaan leveämmin kuin koskaan, kaikki oli jännää ja ihanaa. Sydän hakkasi tuhatta ja varmaan kahtatuhattakin, niin kovasti jännitti. "Koita mun pulssia", tyttö sanoi ja ojensi hymyillen kättään. Oliko rakastaminen sitten sitäkin, että sydän hakkaisi tästä eteenpäin lujaa aina? Hyytyisikö hymykään koskaan? Ajatukset vilistivät niin kovaa vauhtia, ettei Koneko edes pysynyt mukana. Sillä hänen mielensä oli pysähtynyt asentoon "Koneko<3Jiro4ever" ja perään ehkä kului vielä jackpotin ääni. Kun ruoka tuotiin, Koneko nyökkäsi tarjoilijalle.

"Niin mäkin", hän vastasi nuorukaiselle ja pohti Jiron heittämää ajatusta. "Hihi, mä vaan taitaisin etsiä saman polun ku sä ja kulkee sun perässä", Koneko vastasi ja Jiroa silmiin onnellisen rakastavasti.
Hän alkoi varovasti syödä lohipastaansa, joka oli tosi hyvää, juuri hänen makuunsa. Hän katsoi punastellen Jiroa ja sanoi: "Sun kaa on niin kivaa olla, Kui kaua sä oot tykännyt musta niinku näin enemmän?"
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ke Helmi 10, 2016 6:44 am

Ei tainnut olla helppoa ensikertalaiselle tunteidensa kertominen, ei varsinkaan kun sydän jyskytti rinnassa miltei koko ajan yhä nopeammin ja nopeammin, mutta nuorukaisen onneksi tilanne helpottui hyvin pian. Miksi hän olikaan luullut, ettei Koneko olisi välttämättä vastannut pojan tunteisiin samalla tavalla, kun olihan hän tuntunut hyväksyvän hänet juuri sellaisenaan. Jiro saisi niin kuulla tästä heidän suhteestaan koulukavereilta, jotka varmaankin suhtautuisivat neutraalisti tai sitten kiusoitellen tuosta mahdollisimman pitkään. Mutta Jiro ei antaisi noiden pikkukiusaajien sanojen haitata, sanoivatpa tai olivatpa nuo sitten ihan mitä mieltä tahansa kaksikon alkaneesta suhteesta. Hän oli yhtä hymyä ja niin kyllä näytti olevan Konekokin. Kun tyttö pyysi Jiroa kokeilemaan tämän pulssia, Jiro nyökkäsi kevyesti ja tarttui Konekoa hellästi kädestä.
Tummatukkaisen hymy leveni entisestään hänen koskettaessa nuoremman kättä ja hän hymähti. Sydämenlyönnit kuuluivat selkeästi, vaikka Jiron käsi meinasikin alkaa värisemään siinä samalla, ihan huomaamattaan. Nopeasti hän sitten lopulta vetäisi kätensä pois Konekon lähettyviltä ja keskittyi täten syömään herkullista pastaansa. Hymy kuitenkin palautui loppujen lopuksi pojan kasvoille, hänen kuultuaan tyttöystävänsä vastauksen toteamukselleen.
"Heh, en pane sitä pahakseni", hän tyytyi vain itse sanomaan, sillä hän oli ihan aidosti tyytyväinen, jos Koneko nyt ylipäätään seurata samaa polkua kuin hän, "En vain tiedä, mitä haluaisin tehdä lukion jälkeen."

Jiro päätti lauseensa ja alkoi lappaamaan ruokaa suuhunsa ja samalla vielä joi kulauksen vettä lasistaan, ennen kuin jatkoi taas.
"Sun pitää sit valita muutama valinnaisaine, samat kuin mä, niin nähdään jopa yhdessä." Lyhythiuksinen sanoi naurahtaen hieman, sillä Konekolla vaikutti olevan melkoinen meno päällä. Ruskeatukkainen katsahti ensin suoraan Konekon silmiin, ja keskittyi sitten kuuntelemaan tämän kysymyksen. "No, aloin tykätä susta tällai sillon kesällä, siellä koiranäyttelyn aikoihin."


//Oli pakko kirjoittaa tämmöinen lyhyt vastaus, mut toivottavasti kelpaa! ~//
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 21
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Ke Helmi 10, 2016 7:39 am

Koneko oli hyvin innoissaan ja todella onnellinen, sen näki hänen katseestaankin. Konekon sydän tuntui vain hakkaamaan kovemmin, kun nuorukainen kosketti häntä, hän tuntui muutenkin värähtävän tunteesta. Kun Jiro hellitti otteen ja keskittyi syömään, Koneko seurasi esimerkkiä. Hän otti haarukallisen hyvää ruokaa ja vilkaisi nuorukaista hymyillen. "Haluatko sä maistaa tätä?" hän kysyi nuorukaiselta ja ojensi haarukallista lohipastaa Jirolle.
Konekosta tilanne oli jotenkin niin romanttinen, että hän halusi tarjota maistiaisia Jirollekin. Konekon hymy oli jotenkin suloisen ujostelevaa ja poskille oli noussut hentoinen ihastuksen puna.

Tyttö hörppi Fantaa lasistaan ja katsoi hymyillen Jiroa, kun keskustelu kääntyi lukioon. "Mitä valinnaisaineita sulla sitten on? Täytyhän munkin tietää mitä valita, jos ne vaikka iskisi mun tajuntaan sillain yhtä kivasti kuin sä", Koneko sanoi ja katsoi Jiroa suurilla silmillään. "Millaista lukiossa edes on? Onko siellä kauheasti vaikeita matikkalaskuja?" tyttö kysyi, sillä matematiikka oli hänelle melko vaikeaa, sitä varten hänellä tutorkin. Toki Jiro oli siitä tietoinen, oli tyttö kertonut hänelle varmaan kaiken itsestään.

//Ei se mua haittaa... Minusta kivaa on kun jaksat pelata kanssani,//
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ke Helmi 10, 2016 11:40 am

Jiro oli jo ehtinyt ajautua omiin ajatuksiinsa ja mietti samalla, miten edetä. Pää ja aivot olivat tuntuneet muuttuneen silkaksi puuroksi kaikesta siitä ajattelemisesta ja tunteiden vuoristoradasta sekä myös heidän yhteisestä tulevaisuudesta.
Mitä seurustelukumppanit oikein tekivät yhdessä kuin kävelivät yhdessä ja kävivät treffeillä? Vai olikohan se vähän liian imelää meininkiä? Koneko kuitenkin onnistui keskeyttämään hänen ajatuksensa aivan yhtäkkiä, kun tyttö uskaltautui kysymään pojalta haluaisiko hän kenties maistaa pastaansa, johon Jiro ei osannut sanoa ei. Miksi kieltäytyä?
"Vaikka, anna palaa vaan", poika murjaisi kunnon vitsin lievittämään hieman kiusallisen ällömakeaa tunnelmaa.
Nuorukainen avasi suunsa aivan ammolleen ja sulki samalla molemmat silmänsä, antaen Konekon kuljettaa haarukallisen maukkaan näköistä lohipastaa suuhunsa. Häntä alkoi väkisinkin naurattamaan moinen; miten idiootilta hän saattoi näyttää muiden silmissä juuri sillä hetkellä. Saatuaan herkku ruuan suuhunsa, Jiro alkoi jauhamaan suussasulavaa ruokaansa yhä pienemmäksi ja pienimmiksi paloiksi, koettaen olla mahdollisimman dramaattinen ja yliampuva. "Mmh, tosi hyvää~" Hän sanoi ja räväytti samaan aikaan molemmat silmänsä auki. Romanttisuuden taso oli kyllä erityisen korkea juuri sillä hetkellä.

Nauru tuntui raikuvan ravintolapöydässä, keskustelun sitten kääntyessä piakkoin lukioon ja Konekon kysyessä tarkentavia kysymyksiä esimerkiksi valinnaisaineista tai siitä millaista lukiossa oikein oli.
"Itse valitsin musiikin, Japanin historian ja biologian-valinnaiset", poika kertoi tyytyväisesti hymyillen ja jatkoi taas pian:
"Mutta en kuitenkaan pakota sua valitsemaan ihan jokaista, sinunhan päätös se on." Se oli kyllä niin totta. Mukavaahan se olisi, jos Koneko nyt sattuisi tai päätyisi valitsemaan jonkin yhden tai kahden saman valinnaisaineen, millä hänkin oli.
"Eikä lukio ole niin kauhistuttavan kamalaa, vaikka jotkut niin väittävätkin. Että on se ihan mukavaa ja hieman raskasta."
Varsinkin ennen lomia, poika lisäsi vielä ääneti mielessään. Toisinaan läksyjä tuli ihan kasoittain, kun taas välillä todella vähän. Mutta raskasta se oli kuitenkin, varsinkin jos sattui olemaan stressaavaa sorttia. Koneko kysyi vielä matematiikasta ja siitä olivatko ne todellakin vaikeita kuin miltä näyttivät. "Ehkä, matikan vaikeus riippuu jollain tapaa opettajasta ja tämän opetusmetodista", ruskeatukkainen selitti totuudenmukaisesti, tuoden mielipiteensä kokonaan julki.
"Jonkun opetustyyli on sopiva joillekin oppilaille ja jonkun taas ei. Mutta mä kyllä uskon, että sä handlaat ne ihan leikiten."

//Sä toimit kivasti mun motivaattorina, kun huomaan saaneeni ilmoituksen uusista peleistä, niin mun on niin helppo tulla tänne heti vastaamaan (ei ihan aina, mutta mä ilahdun tosi paljon näistä uusista peliviesteistä)~ //

avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 21
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty La Helmi 13, 2016 7:02 am

Koneko pohti hieaman samankaltaisia kysymyksiä, kuin Jiro, vaikka hänen aivonsa olivatkin nyt niin rakastuneessa tilassa. Tyttö hymyili leveästi, kun Jiro murjaisi vitsinsä ja hän työnsi varovasti haarukallisen lohipastaa nuorukaisen suuhun ja katsoi tuon suljettuja silmiä, melkein olisi tehnyt mieli moiskauttaa iso pusu tuon huulille, mutta ujostutti sillä hetkelä vähän liikaa. Koneko hihitti hieman, sillä Jiro oli tosi huvittava. Miten kovasti hänen vatsanpohjassaan kutkuttikin niin kovin mukavasti, että oli vaikea olla oikein mitenkään päin. "Miltä sun pasta maistuu?" hän kysyi kujeilevasti. Tilanne oli nyt kovin romanttinen ja se tuntui Konekosta niin hurjan kivalta, kivammalta kuin puissa keikkuminen.

Kun hän kysyi lukiosta, hän keskittyi kuuntelemaan vastauksia. "Musiikin valitsisin minäkin, ihan ehdottomasti, mutta nyt vielä mieluummin", hän hihkaisi Jirolle, lisäten sitten: "Japanin historiaakin voin harkita, mutta biologiasta mä en sillain hirveesti tajua, ehkä sen tilalle mä ottaisin liikunnan. Jalkapallo on siistii, voiks futiksen valita erikseen?" Lukio kokonaisuutena tuntui jännittävältä ja Koneko pohti sitä asiaa tosissaan. Kun nuorukainen mainitsi ennen lomia koulun olevan raskasta, Konekon oli pakko kysyä: "Eiks kaikki oo ennen lomaa, raskasta?" Siltä Konekosta tuntui tai hän oletti niin. "Hiroki, senpai on opettanut mulle matikkaa ja mä oon ruvennut vähän tajuamaan sitä", tyttö kertoi hymyillen Jirolle. Hiroki oli löytänyt onneksi hyvän opetustekniikan, jolla kaavat alkoivat tarttua Konekon päähän.

//Ihana kuulla, piristi tämä tieto, superihanaa ~//
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ke Helmi 17, 2016 9:18 am

Jiro odotti jännittyneenä kuinka Koneko työnsi haarukallisen herkullista lohipastaa hänen suuhunsa ja kysyi samalla pojan mielipidettä sen mausta. Ruskeatukkainen pysytteli hetken aikaa hiljaa ja mutusteli samalla ruokaansa, nielaisten sen sitten kokonaan kurkusta alas, jotta hän pystyisi puhumaan selkeämmin. "Tää maistuu ihan mudalta", poika vitsaili leikkisästi, kuiskaten lauseensa niin hiljaa ettei kokit (tai kokki) suuttuisi tai loukkaantuisi. Tummasilmäinen odotti jonkinlaista reaktiota tyttöystävänsä kasvoilla, pojan jatkaessa kuitenkin pian lausettaan: "Vitsi vitsi, hyvää ja maittavaahan tää on."

Jiro ei olisi ehkä kovin mieluusti halunnut puhua koulusta tai kouluasioista juuri nyt, sillä häntä suretti jokseenkin se tosiseikka, että lukuvuosi olisi jo päättymässä maalis-huhtikuussa ja hän itse siirtyisi viimeiselle vuosiluokalle.
Näihin aikoihin pojan pitäisi viimeistään päättää oma ammattivalintansa, minne lähteä opiskelemaan ja miksi valmistua.
Miten Koneko sitten pärjäisi ilman häntä, kun lyhythiuksinen pörröpää olisi poissa? No, ehkä nyt ei kannattaisi murehtia moista, vaan miettiä sitä sitten vähän myöhemmin. Jiro hymyili kuin Naantalin aurinko kuunnellessaan Konekon höpötystä lukion valinnaisista sekä jalkapallon valitsemisesta valinnaisaineeksi. "Kannattaa muuten valita juuri sellaisia aineita, joista tykkää ja nauttii - musiikki on siis ainakin nappivalinta", Jiro selosti mukavia lämmin hymynkare suupielissään.
"Biologia voi olla aika vaikeaa, vaikka niin itse sanonkin", hän vielä huikkasi johonkin väliin, naurahtaen hieman.

"Mutta en usko, että jalkapalloa ei voi valita biologian tilalle. Futiskerhoon sä voisit tosin liittyä; tyttöjen joukkue saattaa tarvita lisää jäseniä.." hän antoi nuoremmalle ilmi, poika kun oli varsin hyvin kärryillä koulunsa asioista. Hän nyökkäsi muutaman kerran myötäilevästi päätään ymmärryksen merkiksi; hän oli aivan samaa mieltä Konekon kanssa siitä että ylipäätään kaikki oli ennen lomaa raskasta. "Älä muuta viserrä, näin vanhempana tuntuu ihan siltä, että vastuuta kasaantuu ihan kamalasti ja varsinkin mitä tulee kouluun ja läksyihin", tummatukkainen kertoi täysin rehellisesti miltä hänestä tuntui.
Hän oli kuitenkin tyytyväinen omaan suoritukseensa, mutta niin oli myös Konekonkin, joka oli kuulemma imenyt matikkalaskuja kuin sieni ikään yhdessä Hiroki-senpain opetusmetodeilla.
"Sehän on hyvä, uskon, että sillä pärjäät pitkälle."
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 21
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty La Helmi 20, 2016 3:57 pm

Koneko katsoi hieman hämmentyneenä Jiroa, joka vertasi annostaan mudan makuiseksi, mutta pian tyttö hymyili leveästi, kun Jiro vitsaili, Koneko sanoi virnuillen. "Mutta kuule, olisitko sä kauheen pahoillas, jos mä menis lukioon. Kyllähän se lukio ois kiva varmaan, mutta jos sä et oo siellä", Koneko sanoi hieman epävarmasti ja lisäsi: "Kun jos sä et oo siellä, niin siellä on vaikeeta. Kun et oo siellä samaan aikaan."
Koneko rakasti mielettömästi Jiroa ja oli vaikeaa ajatella mennä lukioon, jos Jiro ei ollut siellä samaan aikaan.
"Jos minä menisin johonkin urheilupainotteiseen opistoon", Koneko sanoi ja katsoi nuorukaista silmiin, huitaisten lopulta kädellään. "Äh. Ei puhuta koulusta. Ei treffeillä kuulu puhua ikävistä asioista", Koneko sanoi ja iski hieman nyrkkiään pöytään.

"Ois kiva vaan olla yhessä ja miettii mitä me tehään yhessä yleensäkin", Koneko sanoi ajatuksensa ja katsoi poikaystäväänsä silmiin. Hänestä oli tärkeintä puhua yhteisistä asioista ja siitä hetkestä, eikä ajatella vuosia eteenpäin, niinkin ikävästä asiasta kuin koulusta. "Voitaisin joku päivä katsoa yhdessä joku leffa. Vaikka Pocahontas tai joku hyvä klassikko", Koneko sanoi, hän rakasti Walt Disneyn piirrosklassikoita. Hänen suosikkejaan olivat Pocahontas, Kaunotar ja Hirviö, sekä Robin Hood. "Löhöttäis vaan sylikkäin, syötäs karkkia ja juotas fantaa ja nautitaan leffasta", tyttö sanoi haaveilevalla äänellä.
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ma Helmi 22, 2016 5:16 am

Jiron hymy ei juuri laantunut hetkeksikään, vaikka hän tosin katsoi melko pian tyttöä suoraan sinisiin silmiin tuon kysyessä epävarmalla äänensävyllä, pahastuisiko Jiro itse siitä, jos Koneko ei menisikään lukioon. Pojan ilme siis muuttui tyyneksi, mutta pieni ja lämmin hymy ei ollut kadonnut hänen huuliltaan. "En mä olisi siitä niin pahasti pahoillani.." hän aloitti totuudenmukaisesti, kuunnellen ensin kokonaan Konekon puhuessa asiansa rauhassa loppuun. "Se on sun oma päätökses, pitäähän sun sentään seurata omaa sydäntäs ja polkuas", poika höpötti aidon rehellisesti ja naurahti lopussa. Vaikka tottahan se oli; häntä toki harmitti hieman kuulla, ettei Koneko tulisi samaan opinahjoon hänen kanssaan, vaan johonkin urheilupainoitteiseen lukioon. Jokaisen oli kuitenkin seurattava omaa urapolkuaan ja tehdä sellaista työtä, mistä he nauttivat.
"Urheilupainoitteinen opisto ei ole minusta mikään ongelma. Pääasiahan on, että me näemme toisiamme tarpeeksi usein."
Onneksi kaksikko eivät enää puhuneet koulusta, vaan Koneko vaihtoi reippaasti puheenaihetta, sillä eihän nyt treffeillä olisi hyvä puhua jostain ikävästä koulusta ja masentavista tehtävistä. Jirolle tämä oli ihan ok, mihin hän tyytyi vain pienellä nyökkäyksellä Konekon sanomisille.

Sen sijaan ruskeahiuksinen tyytyi kuuntelemaan sinisilmäistä tyttöä, joka toi ajatuksensa julki; hänestä olisi niin tajuttoman mukavaa olla vaan yhdessä ja miettiä mitä he tekisivät yhdessä noin yleensäkin. Jiro oli itse asiassa miettinyt jo mitä he voisivat tehdä yhdessä, käydä ostoksilla ja erilaisissa tapahtumissa. "Mulle riittää jo se, että me vaan hengaillaan keskenämme. Oon jo miettinyt kivoja paikkoja, jossa voitais käydä", tummasilmäinen vastasi iloisesti huikaten, jatkaen sitten syömistään hetken. Hän lopetti kuitenkin ruokailunsa, kun Koneko ehdotti leffan katsomista jonain päivänä.
"Kuulostaa tosi hyvältä, Pocahontas on mun lempileffa kautta aikain! Semmoista sanomaa ei enää oikein näe nykyanimaatioissa, mikä on toisaalta harmi." Jiro paljasti hymyillen pienesti, leffafriikki hän kun oli.

//Pistän seuraavassa viestissä sitten aikahypyn~//
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 21
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Su Maalis 13, 2016 6:18 am

Koneko oli hieman helpottunut, kun Jiro ei tntnut pahastuvan, siitä että Koneko ei ehkä menisi lukioon. "Jos sydämeni seuraisi sinua, mutta polkuni menisi hieman toista reittiä", Koneko sanoi pohtivalla äänelä ja katsoi Jiron ihaniin silmin. "Mutta en minä välttämättä mene urheilupainotteiseen. Voin mennä myös musiikkipainoitteiseen, en tiedä vielä. Siihen on aikaa", hän sanoi hymyillen ja tarttui Jiron käteen. "Eihän sitä tiedä mitä tapahtuu ennen sitä", hän sanoi pohtivalla äänellä ja katsoi nuorukaista.
Tyttö ei kuitenkaan tahtonut puhua treffeillä enempää koulusta. Hän tahtoi vain olla Jiron kanssa ja jutella kivoista asioista, kuten siitä mitä he tekisivät yhdessä ja millaisista elokuvista he pitivät ja kaikenlaisista ihanista jutuista.
"Siitä tulee varmasti tosi tosi hauskaa, koska sun kanssa on muutenkin niin tosi kivaa viettää aikaa ja olla vaa yhessä", hän vastasi nuourkaiselle, silmät intoa tuikkien.
"Pocahontas on aivan huippu. Meidän on pakko katsoa se lähiaikoina", Koneko sanoi ja kysyi: "Missä sä ajattelit, että me käytäisiin, kun oot jo miettinyt?."

Tyttö ei tiennyt mitään yhtä ihanaa, kuin Jiron kanssa ajan viettäminen. Hän oli nähnyt ruskeatukkaisesta poikaystävästään unia välillä ja hän rakasti Jiron tuoksua. Mikään ei voittanut Jiron ja Yasein kanssa vietettyä aikaa. Toki hänellä oli muitakin hyvin tärkeitä ihmisiä, kuten aniki-Kevin ja ojisan, mutta heitä ei voinut verrata Jiroon. Jiro oli kuitenin se, joka piti hänen sydäntään otteessaan ja sai mahanpohjassa veikeää pomppufiilistä aikaan ja sydämen takomaan lujaa ja epävireisesti. "Kaunotar ja kulkuri on yksi mun suosikkielokuvista, kun siinä on koiria", hän sanoi ja hymyili leveästi. "Voitaisiin katsoa ne molemmat joku ilta, ostaa karkkia ja limskaa", Koneko ehdotti, aurinkoisesti hymyillen.

//Sori kun kesti näin kauan, mutta terveyshuolia. Nyt koitan taas piristyä ja aktivoitua enemmän.//
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ti Maalis 15, 2016 9:47 am

Ruskeatukkainen Jiro kuunteli rauhallisin mielin sekä iloinen ilme kasvoillaan Konekon puhuessa ja kertoillessaan tulevaisuudensuunnitelmistaan. Nuorukaista ei todellakaan haitannut, jos hänen tyttöystävänsä hakeutuisi musiikkipainoitteeseen lukioon, hänelle riitti kunhan vain Koneko olisi onnellinen ja itse tyytyväinen omaan valintaansa. "Eihän sulla sentään ole vielä mikään kiire miettiä tällaisia!" Jiro sanoi naurahtaen , tuntien nuoremman lämpimän kosketuksen käsissään. Sydän tuntui todellakin hakkaavan hulluna tuhatta ja sataa, kaikki oli jokseenkin niin naurettavan hermostunutta ja aivan outoa. Mutta kaipa tähänkin tästä vielä tottuisi, jahka he alkaisivat käydä treffeillä yhä enemmän ja enemmän. Tummasilmäinen vastasi Konekon katseeseen hymyilemällä suloisesti, muttei näin tarkemmin ajateltuna voinut olla ajattelematta kouluasioita. Jotenkin ne vain tupsahtivat kivasti hänen mieleensä. Hän kuitenkin päätti nauttia kahdenkeskisestä ajastaan täysin rinnoin, sillä tytön kanssa oli niin mukavaa ja ihanaa olla. Jiro nautti erityisesti heidän keskustelunaiheistaan, joita he olivat yhdessä suoltaneet. Nuorukaista hymyilytti kovin hänen kuullessaan, että Konekon mielestä oli kiva viettää aikaa hänen kanssaan ja olla vain yhdessä. Se eittämättäkin pisti hymyilyttämään Jiroa, joka nyökytteli päätään myötäilevästi. "Odotas vaan, me voidaan käydä vaikka elokuvissa ja sähän voisit tulla mun luokse vaikka laulamaan karaokea." poika höpisi niitä näitä, hymyillen tyytyväisenä ja silmien loistaessa kirkkaina.

"Niinhän se on, siinä on mun mielestä todella erinomaiset musiikit ja juonikin on mielenkiintoinen." Jiro toi itse esiin oman mielipiteensä koko elokuvasta, vaikka hän olikin varsin kaikkiruokainen elokuvien suhteen.
"Voidaan joo katsoa kummatkin, jos vain löydämme jonkin oivallisen ajankohdan leffaillalle- tai päivälle."
Ruskeahiuksinen oli haaveillut ikiomasta tyttöystävästä ja vihdoinkin se haave oli käynyt toteen, tosin aika ihmeellisellä tavalla kuitenkin. Monet eivät saattaneet arvostaa heidän suhdettaan, mutta kaipa he voisivat salailla ensiksi suhdettaan, jottei muut koulun oppilaat vain alkaisi kohdistaa naljailuaan heihin - eihän sellainen olisi yhtään kivaa.
"Mä en oo tainnut nähdä kyseistä elokuvaa, vaikka noin muutenkin rakastan Disney-leffoja."

~Aikahypyn paikka ~~
Loppuilta oli sujunut loppujen lopuksi erittäin mukavasti jutellen kaikenlaisista asioista maan ja taivaan väliltä, hiljaisia hetkiäkään ei ollut ehtinyt heidän onnekseen syntymään, kun he olivat niin sosiaalisia keskenään. Heidän lopetettuaan ruokailun, ja tarjoilijan tullessa korjaamaan ne talteen, nousi Jiro ensin ylös tuoliltaan ja ojensi kätensä ritarillisesti Konekolle, tarjoutuen auttamaan tämän ylös jaloilleen. "Kello alkaa olla jo aika myöhä, joten meidän kannattaa varmaan lähteä.." Jiro kehotti tarttuen illallisseuralaiseensa käsistä kiinni, eikä päästänyt irti.
"Onko sinulle tulossa kyyti vai saatanko sinut ihan kotiovelle asti?"


//Lyhyt aikahyppyviesti on lyhyt. Very Happy Eikä haittaa kesto, sillä itsekin jumitan peleissä. //
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 21
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Ke Maalis 16, 2016 5:16 am

Keskustelun ollessa Disneyn leffoissa ja hän nautti kovasti aiheesta. "Mitkä leffat sulla on?" Koneko kysyi armaaltaan ja alkoi luetella omia leffojaan: "Mulla on, Leijona kuningas, Aristokatit, Robin Hood, Viidakkokirja, Kaunotar ja Hirviö, Kaunotar ja Kulkuri, Aladdin, Pieni merenneito, Liisa ihmemaassa, 101 dalmatialaista, Mulan, Tarzan ja Keisarin uudet kuviot." Koneko hymyili ja lisäsi: "Ojisan osti meille videotykin ja kankaan, ni me voidaan millo vaa pitää leffa-ilta." Tyttö oli todella iloinen, kun Jirosta oli tullut hänen poikaystävänsä. "Mä niin rakastan sua kovasti", hän sanoi ujohkosti.

Loppuilta oli sujunut Konekonkin mielestä todella hyvin. Hän nautti kun keskustelu oli niin soljuvaa Jiron kanssa, ei ollut kiusallisia taukoja vaan, mukavia aiheita oli jatkuvasti. Kun syönnin jälkeen Jiro nousi ja tarjoutui ritarillisesti auttamaan seisaalle, tyttö hymyili leveästi ja tarttui käteen. "Kiitos", hän sanoi suloisella äänellä ja katsoi nuorukaista silmiin, nyökäten stuon sanoille. "Ei minulla ole kyytiä, joten olisi todella kiva jos saattaisit minut kotiovelle", Koneko vastasi ujosti ja katsoi tuota silmiin.

//Oliko tää meidän peli tässä? Kiitos mun osalta jos oli.//
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ke Maalis 23, 2016 6:44 am

"Mulla on niitä ihan kamalasti", Jiro vastasi seurustelukumppanilleen pienoinen hymynkare huulillaan, hän oli nimittäin kerännyt vuosien saatossa monenlaisia elokuvia, joista esimerkiksi Disneyn leffat olivat hänelle mieluisia.
"Multa löytyy Aladdin, Pieni Merenneito, Liisa Ihmemaassa, Leijonakuningas, Topi ja Tessu, Karhuveljeni Koda, Robin Hood, Kaunotar ja Hirviö, Nalle Puh, Keisarin uudet kuviot, Tuhkimo, Herkules, Mulan, Tarzan, Bambi, 101 Dalmatialaista, Lilo ja Stitch, Peter Pan, Kaunotar ja Kulkuri, Frozen, Viidakkokirja sekä Pocahontas." Jiron puhuessa häntä alkoi hieman uuvuttaa, sillä hän oli puhunut miltei yhteen pötköön hänen luetellessaan kaikki Disney-leffansa. Hän kuunteli rauhallisesti, kun Koneko kertoi isoisänsä ostaneen heille videotykin ja kankaan, joten he molemmat voisivat pitää ihanan leffaillan vain ja ainoastaan kahdestaan vieri vieressä, sylikkäin makoisien karkkien ja limpparin kera. "Mutta mä rakastan sua vielä enemmän." Ruskeahiuksinen lausui aivan tosissaan, vaikka pientä punaa olikin havaittavissa hänen poskillaan.

Aika tuntui menevän kuin siivillä, kun illan hämäryys oli jo tekemässä tuloaan ja ravintolan sulkemisaikakin oli lähestymässä pikkuhiljaa. Jiro todellakin tykkäsi puhua Konekon kanssa sellaisista asioista, joista he molemmat nauttivat.
Jiro ei voinut olla hymyilemättä herttaisesti Konekon tarttuessa hänen käteensä; tyttö oli niin ihanan suloinen, ettei hän kestänyt. Tummasilmäinen vastasi nuoremman katseeseen reippaan rohkeasti ja antoi omien silmiensä tutkailla Konekon kauniinsinisiä silmiä haltioituneena. "Niin tapahtukoon sitten." Jiro sanoi hymysuin ja antoi pienen mutta hellän suukon Konekon poskelle ennen kuin he lähtivät ravintolan ovesta ulos, Jiron saattaessa treffiseuralaisensa koti-ovelleen.

//Joo, eiköhän tää meidän peli ole sitten tässä. Smile Kiitoksia myös minunkin osaltani! Jos haluat vielä pelailla meikäläisen kanssa, niin mun Amery & Rei kaipailis uusia pelejä //
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 21
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Will you dance to this beat and hold a lover close? [VALMIS]

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa