I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty To Heinä 09, 2015 5:15 am

// Kawaijiki tänne omalla hahmollaan Jiron seuraksi! //

Jiro oli herännyt aikaisin sinä aamuna. Kesäloma oli saapunut juuri sopivaan aikaan, jolloin sai ihan hyvin nukkua hieman pidempään, eikä hokkaidolaisen tarvinnut raahautua kouluun. Taivas oli täysin kirkas ja pilvetön, kaiken lisäksi ihanan lämmin tuulenvire lämmitti nuoren pojan kasvoja. Jiro oli pukenut tänään ylleen vaaleanruskean värisen raitapaidan sekä tavaliset tummansiniset leveähköt farkut, joista oli tullut pojan lempivaatteita. Jalkoihin hän oli vetäissyt mustat converset.

Jiro oli käynyt aivan ensimmäisenä kotonaan, josta hän oli käynyt nappaamassa oman rakkaan järjestelmäkameransa mukaansa, sillä hän aikoisi ottaa kuvia kaupungista, jotka ruskeahiuksinen laittaisi sitten omaan blogiinsa.
Sen saatuaan poika oli suunnannut Shibuyan kaduille kävelemään päämäärättömästi, tietämättä edes itsekään minne hän oli oikein menossa. Onneksi keskustaan ei ollut hirveän pitkä matka, sinne kyllä kävelisi kotoaan parissa minuutissa, joten tässä sitä nyt taas oltiin. Kuvaaminen oli äärettömän hankalaa, kun muutamien ihmisten törmätessä Jiroon, minkä seurauksena hän itse joutui pyytelemään noilta anteeksi. Olipahan jokunen jopa päässyt vahingossa kuvaan. Niinpä järkkärikamera jätettiin kaulalle roikkumaan, jotta ihmismäärä tästä vähän vähenisi. Se kuulosti kuitenkin mahdottomalta.
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty To Heinä 09, 2015 7:41 am

//Täältä tullaan//

Koneko nautti kesälomansa alusta. Hänen äitinsä oli välttämättä tahtonut viedä tytön shoppailemaan, vaikka tyttö olisi tahtonut mennä omia reittejään, mutta hän ei tahtonut loukata äitiään, joten lähti tuon mukana. Äiti pukeutui aina niin kauniisti ja sievästi, olihan tuo geisha ja äiti kantoi ylpeydellä sen mitä oli. Hän kulki yleensä jonkun toisen geishan tai dannansa kanssa, joskus jopa maikojen kanssa. Koneko oli kerran nähnyt äitinsä dannan, dannan ominaisuudessa, muissa ominaisuuksissa useamminkin ja jutellut äitinsä toiveesta hetken tuon varakkaan miehen kanssa. Mies oli niitä harvoja, joille äiti oli Konekosta kertonut ja danna oli tietoinen, että osa hänen antamistaan rahoista, olisi Konekon koulumaksuihin ja lellimiseen, eikä vain okiyan ja hänen äitinsä tarpeisiin.

Koneko oli pukeutunut pinkkiin minihameeseen, ja hänellä oli pitkät hiuslisäkkeet päässään ja paljon söpöjä pinnejä. Hänen sukkansa olivat mustavalkoiset ja polviin aste ja jaloissa lenkkarit pienillä pandakoristeilla. Hänen laukkunsa muistutti nallekarhua. Hänellä oli hieman huulipunaa ja ripsiväriä. Hänen topissaan oli yksisarvisen kuva.
Yasei, Konkeon koira, asteli emäntänsä vierellä ylpeän oloisesti. "Okaasan, eikö me voitaisi levätä, minulla on kova jano", Koneko katsoi äitiään ja kantoi ostoskassia. He olivat jo tunnin kierrelleet kaupungilla, eikä Koneko ollut muistanut otta vesipulloa mukaansa. Kaunis geisha hymyili lempeästi tytölle, kysyen mitä tuo tahtoisi. "Jos saan seuraavasta kioskista fantan ja jäätelöä", tyttö esitti toiveensa. Vastaus tuli tosin toisesta suunnasta, mitä hän odotti ja kääntäessään katseensa, äidin danna oli ilmestynyt ja lupasi tarjota.
Konekon tunnelma vähän latistui ja Yasei havaitsi sen emännässään. "No mennään sitten", tyttö sanoi hieman epäkohteliaasti. "Koneko-chan. Ole kohtelias", hänen äitinsä sanoi tiukasti. Tyttö kumarsi äitinsä dannalle, joka oli melko tunnettu yksityislääkäri, joka oli myös Konekoa hoitanut ja paikannut monet kerrat. "Anteeksi sensei-san", Koneko sanoi katsomatta silmiin ja lähti astelemaan edeltä.
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ma Heinä 13, 2015 3:19 am

Jiro oli vaipunut täysin omiin ajatuksiinsa, eikä täten kiinnittänyt huomiota eteensä (vaikka ehkä hänen olisi pitänyt) vaan nuori poika törmäsi lopulta ajatuksissaan aivan tuntemattomaan nuorenoloiseen tyttöön, joka oli pukeutunut lapsekkaasti ja erittäin suloisesti. Jopa tytön olemus tuntui lapsekkaalta, ehkäpä juuri siksi, että tuo oli kuin olikin lapsi.
"Gomennasai!" oli ainoa lausahdus, jonka poika sai sanottua suustaan, samalla kun hän tyytyi kumartamaan toiselle.
"Minun olisi pitänyt katsoa eteeni.." hän mutisi vastaukseksi, suoristautuen sitten seisomaan pystyyn. Nyt hän vilkaisi pitkillä hiuslisäkkeillä varustettua harajukutyttöä pikaisesti, sen jälkeen katse kohdistui kauniisti pukeutuneeseen geishaan sekä tämän vierellä kulkevaan mieheen, joka oli ilmeisesti naisen danna.

"Ei kai sinuun sattunut?" teinipoika kysyi huolta äänessään, koska eihän se olisi ollenkaan kivaa, jos joku isompi poika törmäisi aivan yhtäkkiä jonkun häntä tuplasti nuorempaa päin. Häpeä valtasi nuorekon täysin, hänen teki mieli vajota maan alle tai kadota kuin tuhka tuuleen, mutta Jiro tiesi, ettei hän voinut paeta tilanteesta. Hän huomasi kätensä eksyneen kaulalla roikkuvaan kameraan, kokeillaakseen oliko se mennyt rikki. Huh, onneksi se oli vielä ehjä. Mikä hirveä hulabaloo siitä syntyisikään, jos se olisi hajonnut.. Joutuisikohan hän nyt korvaamaan aiheuttamansa vahingon tuolle tytölle jotenkin?
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Ma Heinä 13, 2015 4:30 am

Konekon äiti pyysi dannaltaan anteeksi, tyttärensä puolesta, mutta mies totesi ymmärtävänsä Konekoa, joka oli hädin tuskin ottanut kahta askelta, kun joku törmäsi häneen ja sai hänet kumoon. Tyttö kohotti katseensa nuorukaiseen, joka jo pahoitteli. "Anteeksi, minä en katsonut eteen", tyttö henkäisi vuorostaan ja huomasi Yasein puuttuvan. "Yasei? Missä olet?" tyttö kutsui koiraansa. Ruskeaa koiraa ei näkynyt lähistöllä. "Okaasan, Yasei katosi", Koneko sanoi järkyttyneellä äänellä. Äitinsä danna oli nähnyt koiran piilon ja kantoi koiran tytön luo: "Kas tässä Koneko-chan, se vain säikähti."

Helpottuneena Koneko halasi koiraansa, joka nuoli tytön kasvoja. Mies auttoi hänet vielä pystyyn ja Koneko keskittyi Jiroon. "Oletko sinä kunnossa?" tyttö kysyi nuorukaiselta, katsoen tuota silmiin. "Menikö kamerasi rikki?" hän uteli lisää. Hänen äitinsä ja tämän danna seisoivat aivan takana ja juttelivat hiljaa. Koneko ei ollut varma, oliko syytä esitellä äiti ja danna, joten hän ajatteli, että ehkä se olisi hyvä. "Tämä geisha on minun okaasan", hän ja lisäsi: "Tämä sensei, on äidin danna ja minä olen Koneko."
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ma Heinä 13, 2015 9:35 am

Jiron toivuttua äkillisestä yhteentörmäyksestä, häpeä alkoi hiipua pikkuhiljaa jo pois. Tyttö tosin kaatui kumoon pepulleen, joka myöskin pahoitteli. Käsi sujahti ruskeiden hiusten taakse hivenen vaivaantuneena, koska kyseinen törmääminen oli vieläkin noloa, vaikka pahin oli jo ohitse. Onneksi se ei ollut mikään maailmanloppu, vaan se oli nyt mennyttä.

Harajukutytön koirakin oli ehtinyt kadota siinä samassa rytäkässä, mutta heidän kaikkien onneksi Yasei löytyi lähistöltä piilosta. Ruskeaturkkisen koiran ja tuon emännän touhuja oli ihana katsella, siinä oli jonkinlaista hyvän olon fiilistä.
"Hai, olenhan minä", vanhempi mies vastasi toisen kysymykseen astetta pirteämmin, antaen pienen herttaisen hymyn nousta huulilleen. Utelu kuitenkin jatkui, tällä kertaa kysymyksen kohteena oli pojan ikioma järkkärikamera.
"Ei se mennyt rikki, ole huoleti" tummasilmäinen vastasi hätäisesti, vaikkakin hän ajatteli olisiko se ollut ihan mahdollista.

Sitten tyttö esittelikin itsensä sekä tämän äitinsä ja tuon dannan. Mies oli siis ilmeisesti lääkäri, ainakin tittelistä päätellen. "Ei siis aviomies..", lyhythiuksinen ajatteli mielessään ääneti, koska hän oli luullut heti ensinäkemältä tuota geishan aviomieheksi. Jiro kohdisti katseensa ensin geishaan, sitten mieheen ja lopulta Konekoksi esittäytyneeseen.
"Hauska tutustua! Minä olen Wayama Jiro" poikanen sanoi hymyillen ystävällisesti jokaiselle osapuolelle

"Saanko kysyä, minne olette matkalla?"


//Pikkasen lyhyttä, muttah Very Happy //
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Ma Heinä 13, 2015 11:17 am

"Hienoa", Koneko vastasi aidosti hymyillen, kun toinen kertoi olevansa kunnossa. "Hyvä että kamerasi kesti tämän, olisi kurjaa jos se olisi mennyt rikki näin pienestä törmäyskurssissa", tyttö lisäsi hymyillen.  Kun Jiroksi, esittäytynyt kysyi matkasta, Koneko katsoi jalkojaan ja sanoi: "Ostamaan jäätelöä ja fantaa, kun janottaa." Hän nosti sitten katseen takaisin nuorukaiseen. "Oletko sinä ihan oikea valokuvaaja ja mitä sinä kuvaat? Haluatko sinä fantaa ja jäätelöä?" hän kysyi vuorostaan ja vähän enemmän.
Koneko vilkaisi sitten äitinsä dannaa ja hetken pohdittuaan ojensi miehelle käden. "Danna-san, lupasit tarjota, voin ottaa rahana", tyttö sanoi ja oli ehkä hieman epäkohtelias. "Koneko-chan", geisha sanoi hieman toruvasti. "Anteeksi, sensei, mutta annatteko te minulle rahaa? Minun on edelleen jano", tyttö katsoi miestä. "Koneko-chan, olet hävytön", geisha sanoi tiukasti tyttärelleen.

Koneko ei voinut mustasukkaisuudelleen mitään. Hän ei ollut koskaan tuntenut välejä äitiinsä kovin hyviksi, eikä dannan läsnöolo kohottanut mielialoja. Lääkärinä mies osasi asiansa ja oli mukava, mutta okaasanin dannana, kaikki tuntui olevan Konekolle paljon paljon vaikeampaa. Hän ei kertonut sitä kenellekään koskaan, mutta hän ei pitänyt siitä, että aina piti jakaa äiti muiden geishojen ja maikojen tai dannan kanssa. Se kävi tytön mielen päälle voimakkaasti, sillä se merkitsi sitä, ettei äiti pitänyt hänestä, kun melkein aina tuolla oli muutakin seuraa mukana. Koneko alkoi taas ajattelemaan, että äitinsä häpesi häntä.

//ei itelkään mitää metrikamaa  Like a Star @ heaven  Käykö päivämääräksi 4.8.2015//
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Su Heinä 19, 2015 9:01 am

// Päivämäärä käy~ //

Huh, tyttö oli kuin olikin selvinnyt yhteentörmäyksestä pelkällä säikähdyksellä, eikä heidän onnekseen mitään yhtään sen vakavampaa ollut sattunut. Niinpä Jiro saikin ihan kunnolla huokaista helpotuksesta, tosin vain ääneti.
"Äh, en minä nyt itseäni miksikään ammattilaiskuvaajaksi kutsuisi" ruskeahiuksinen totesi mahdollisimman rennosti ja ystävällisesti, sillä hän ei halunnut vaikuttaa mitenkään töykeältä tahi epäkohteliaalta, olihan seurassa kuitenkin geisha ja tuon danna. Hyvä ensivaikutelma oli aina hyvä, eikä varaa virheisiin ollut. "Otan kuvia lähinnä blogiani varten", vanhempi sanoi totuudenmukaisesti, väläyttäen siinä samalla pienen herttaisen hymyn toiselle. Silti nuorukaisen takaraivossa kutisi epämiellyttävä tunne, johtuen ehkä geishasta ja dannasta, joista ainakin ensinmainittu katse tuntui suorastaan porautuvan heille tuntemattomaan lukiolaispoikaan. Ei kai siinä mitään pahaa ollut hengata häntä tuplasti nuoremman lapsen kanssa, vaikka yhyy, kohta koko koulukin nauraisi hänelle, jos jotkut saisivat tietää siitä.

"Mielelläni" Jiro vastasi hyväntahtoisesti hymyillen harajukutytön seuraavalle kysymykselle, haluaisiko hänkin fantaa ja jäätelöä. "En vain halua olla yksikseni täällä, kun kaikki kaveritkin kaikkosivat jonnekin" hokkaidolainen selitti syynsä.
Mikseivät kaverit halunneet tulla hänen mukaansa, kun kaupungilla oli kerta niin mainio sääkin? Voi ei.

Hänen paras ystävänsä Keigo oli jonkin ihmeen syystä ilmoittanut ettei tuo pääsisi tulemaan, sillä tuolla oli kuulemma muita menoja, millaisia, sitä ei Jiro oikeastaan edes tiennyt. No, nythän oli sentään kesäloma, joten kaikki koululaiset kirmailivat taatusti jo kesälaitumilla, mutta seurassa olisi aina tuplasti hauskempaa. Joten mikäs siinä.
"Minä voin tarjoutua maksamaan, jos haluat, Koneko" hokkaidolainen päätti ottaa osaa keskusteluun, hän ei voinut olla nimittäin kuulematta Konekon ja dannan välistä keskustelua. Jos vastaus olisi miellyttävä, kaksikko suuntaisivat satavarmasti lähimmälle kioskille. "Mitä rotua koirasi edustaa?" Jiro päätti vielä kysyä silkasta uteliaisuudesta.
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Su Heinä 19, 2015 12:09 pm

"Wow, blogi", tyttö hihkaisi, ehkä hieman spontaanisti. "Millainen blogi?" tyttö kysyi ja tarkensi: "Tarkoitan millaisia aiheita harrastat?" Koneko osoitti mielenkiintoa nuorukaisen blogiin, hänkin haaveili, että voisi joskus kirjoittaa blogia, jostain mistä piti, eli valinta oli vaikea, hän kun piti niin monenlaisesta asiasta.
Tytön katse oli herttainen ja innokas, kun hän jutteli Jiro-nimisen nuorukaisen kanssa. Hän ilahtui, kun toinen suostui fanta- ja jätskiseuraksi.

Ainoa mikä hieman sai Konekon olemaan varautunut ja apea, oli äidin kanssa oleminen, siinä kun oli väkisin muitakin mukana. Koneko ei oikeastaan muistanut, oliko hän milloinkaan ollut äitinsä kanssa kahdestaan liikkeellä. Ehkä lääkäriin oli menty äidin kanssa kahdestaan, jos tyttö oli sairastellut, mutta niitähän ei tietenkään laskettu. Ei lääkärikäynnit ollut sellaista yhdessäoloa, kuin Koneko ajatteli.
Nytkin oli danna, joka oli lyöttäytynyt seuraan, oikeastaan Koneko oli varma, että hänen äitinsä oli järjestänyt tämän, siis dannan kanssa tapaamisen ja siksi tyttö päätti ryhtyä hieman hankalaksi.
Sensei katsoi tyttöä ja tämän äitiä, kaivaen lompakkonsa esille ja ojensi Konekolle rahaa. "Kiitos Sensei-san", tyttö sanoi jo vähän kohteliaammin ja katsoi nuorukaista, ennen kuin lähti tuon rinnalla kulkemaan. "Yasei on Petit brabançon", tyttö kertoi hymyillen.
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty To Heinä 23, 2015 7:22 am

Jiro ei voinut tehdä muutakaan kuin vain hymyillä suloisesti häntä tuplasti nuoremman tytön touhuille. Toinen oli kerrassaan syötävänsuloinen ja halittava tai niin ainakin pojan teki mieli.
"Se toimii lähinnä pelkästään valokuvausblogina", Jiro vastasi parhaansa mukaan, vaikka hieman ujostelikin aina omasta blogistaan kertomista muille ihmisille, mutta mistä hänkin tiesi, jos joku olisi sattumoisin tiennytkin jo etukäteen siitä?
Jiro myhäili virne huulilleen nousten, eihän hän nyt voinut jättää seuraavia sanojaan lausumatta.
"Kuvaan vähän kaikenlaista. Myday-tyylisiä tarinointikuvia, ymmärrät kai?" nuorukainen sanoi ilman sen kummempia häpeilemättä. "Voin ottaa sinustakin kuvan, jos tahdot" ruskeahiuksinen jatkoi vielä lausettaan iloisesti.

Matka siis sai luvan alkaa, kohti lähintä kioskia! Seurassa oli aina triplasti mukavampaa, mutta Jiro oli huomaavinaan Konekossa jonkinsortin varautuneisuutta, johtuipa se mistä tahansa. Varmaankin tai mitä luultavimmin tuon geishaäidistä
sekä tuon dannasta. Eipä poikanen siitä suorastaan sen enempää välittänyt, eiväthän hirmu monet päästäneet lapsiaan kulkemaan vapaina Shibuyan vilkkailla kaduilla. Toki, poikkeustapauksiakin oli, mutta ei niistä sen enempää.
Heidän lähtiessä kävelemään lähintä kioskia kohti, sai Jiro samalla vastauksen kysymykseensä Konekon koirasta.
"Ai, en ole koskaan kuullutkaan sellaisesta rodusta" vanhempi jatkoi ystävällisesti hymyillen. Kaikenlaiset eläimet olivat omalla tavallaan oikein ihania ja tunnettuna koiraihmisenä Jiro tykkäsi omasta 'nokkelasta' aiheenvaihdostaan.

"Onko hankala rotu?" hän päätti jatkaa keskustelua edes jollakin tavalla, sillä kahdenkeskisistä hiljaisuuksista nuorikko ei pitänyt sitten lainkaan, vaan hän halusi ihan ehdottomasti puhua. Miten ihanaa sitä olisikaan omistaa tuollainen lemmikki, jonka kanssa leikkiä ja harrastaa jotain! Mutta sitä päivää ei hänelle ollut vielä suotu. Ehkä jonain päivänä..
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty To Heinä 23, 2015 8:54 am

"Huippua!" Koneko hihkaisi ja lisäsi: "Mun on pakko saada se osote, että pääsen lukemaan ja kattomaan kuvia." "Myday, joo tuttujuttu", hän vastasi, oli hän sellaisia blogeja seurannut. Tyttö punastui hieman, kun Jiro sanoi voivansa kuvata häntä myös. "Kyllä mua saa valokuvata, ei se mua haittaa", tyttö sanoi hymyillen.
Astellessaan pojan vieressä, hän talutti Yaseita, joka oli jo täysin rauhoittunut välikohtauksesta.

Koneko ei pahastunut lainkaan, vaikka keskustelu siirtyi koiriin, se sai hänen varautuneisuutensa laukeamaan ja kyllä siihen vaikutti myös voimakkaasti Jiron rento ja mukava olemus.
"Petit brabançon eli brabantingriffoni on Belgialainen rotu", Koneko sanoi hymyillen ja lisäsi: "Ei tää minusta oo vaikea. Uteliasta ja ystävällistä. Ja tosi touhukkaita."
Geisha jutteli dannansa kanssa, seuraten tytärtään. Danna oli ottanut Konekon kassit toiseen käteensä. "Koneko-chan, elokuussa Tokiossa järjestetään maailmanlaajuinen koiranäyttely. Oletko kiinnostunut?" danna esitti kysymyksen. Hän oli kuullut näyttelystä Yasein kasvattajalta ja oli luvannut järjestää kasvattajalle ja tuon koirille majapaikan. "Devon Skyler soitti eilen ja hän on tulossa sinne kahden koiran kanssa ja kysyi sinua mukaan Yasein kanssa", danna lisäsi. Konekon silmiin tuli jälleen suurta intoa, kun hän pysähtyi. "Haluaisin, todella kovasti", tyttö kääntyi katsomaan dannaa ja hymyili tuolle sydämellisesti. "Ilmoitan Devonille", mies lupasi.
Koneko kääntyi takaisin Jiron puoleen, jatkaen askeltamista tuon rinnalla.
"Me ollaan käyty Yasein kanssa kolmessa näyttelyssä ja se on kahdesti saanut 1 palkinnon", Koneko kertoi ja lisäsi: "Agilityssa paras sija on kolmantena, mutta Yasei kehittyy koko ajan." Konekon äänestä paistoi ylpeys koirasta.


Viimeinen muokkaaja, Kawaijiki pvm Ti Elo 25, 2015 5:52 am, muokattu 1 kertaa
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Su Heinä 26, 2015 7:49 am

Jiro oli varsin tyytyväinen siihen, että juuri hän oli saanut seuraa, vähän nuoremmasta (okei tuplasti nuoremmasta) tytöstä.
Toisen innokkuus tuli suoraan hopeatarjottimella, eikä ruskeahiuksinen voinut olla hymyilemättä. Koneko oli sitäpaitsi suorastaan niin ihastuttava ja herttainen, että pojasta tuntui jo heistä tulleen ystäviä. Mutta kuinka ollakaan, nuorukaisen käsi livahti jälleen kerran haromaan ruskeanvärisiä suortuvia silkasta hämmästyksestä. Oliko Koneko ihan aikuisten oikeasti kiinnostunut hänen vaatimattomasta blogistaan, johon hän kirjasi omia ajatuksiaan ja videoitaan sekä erityisesti kuviaan. "Saat sen vaikka heti! Blogini osoite on: www.photowithme.com" poika selitti innoissaan samalla kun he saapuivat kioskille.

Onneksi tyttö antoi hänelle luvan kuvata häntä, siitähän se vasta hulabaloo syntyisi, jos tuo olisi heittäytynyt hankalaksi.
Ehkä hän voisi kuvata Konekoa sitten vähän myöhemmin, vaikkapa fantapullollisen äärellä? Koneko oli kyllä melkoinen väripilkku suloisine vaatteineen, että huhhuh. "Okei, sopiiko, että otan susta kuvan sitten kun olemme jossain, missä ei ole ihan hirveästi ihmisiä?" Jiro vielä varmisti, koska olihan se nyt tärkeää. Hän voisi kyllä peittää toisen kasvot kuvanmuokkausohjelmalla, jos se olisi kerta niin tärkeää Konekon kannalta tai sitten ruskeahiuksinen voisi laittaa pelkästään copyrightit kuvaansa, että Koneko olisi todellakin antanut vanhemmalle luvan ottaa kuvan.

Tummasilmäinen nuorukainen katseli lämmin hymy suupielissään värikkäästi pukeutunutta Konekoa, joka kertoi parhaillaan Yasei-koirastaan tai pikemminkin tuon rodusta vähän tarkemmin. Jiro kun ei itse tainnut tietää erikoisemmista koiraroduista sen taivaallista, vaikka hän kyllä tunnisti länsimaalaiset rodut. Eikä brabantingriffonit olleet vaikeasti koulutettavia, vaan sen sijaan ystävällisiä ja erittäin touhukkaita.
"Ai, että oma koira olisi niin kiva!", Jiro huikkasi väliin spontaanisti, mutta ehkä hivenen kovemmalla äänensävyllä.

Jiro ei voinut olla kuulematta dannan ja Konekon välistä keskustelua maailmanlaajuisesta koiranäyttelystä, joka järjestettäisiin Tokiossa elokuussa. Se jos mikä sai Jiron kiinnostuksen heräämään. Koiranäyttelyt, sinnehän poika voisi mennä, jos hän vain lomaltaan ehtisi! Samalla myös aivan tuntematon nimi pulpahti hänen korviinsa, mutta nimi ei ollut tuttu, eli tämä Devon oli siis ilmeisesti joku Konekon ja dannan tunnettu henkilö, josta Jiro ei tiennyt yhtään mitään.

Jiro oli ehtinyt uppoutua omiin ajatuksiinsa, mutta hän havahtui sitten yhtäkkiä, Konekon kertoessa Yasein voittourasta.
"Kuulostaa tosi hienolta! Sähän tunnut tykkäävän monista eri harrastuslajeista.", Jiro sanoi ihaillen ja hymyillen.
Ei hän edes tiennyt, miten näyttelykentällä oikein kuului kävellä tai juosta, saati sitten agilitykisoista.
"Onko Yasei siis muotovalio?" ruskeahiuksinen kysyi silkasta mielenkiinnosta, vaikka jotainhan hän sentään tiesi.
"Olisi todella mahtavaa nähdä Yasei tositoiminnassa!" hän jatkoi vielä, viitaten lauseellaan maailmanlaajuisia näyttelyitä.
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Su Heinä 26, 2015 9:44 am

Värikkäästi ja omaperäisesti pukeutunut Koneko, oli hyvin innoissaan, että oli löytänyt mieleistään seuraa. Mikä parasta, tämä toinen ei tuntunut pitävän vastenmielisenä sitä, että tyttö oli häntä itseään paljon paljon nuorempi. Se itse asiassa, antoi Konekolle itsevarmuutta, sillä hänellä oli sitä toisinaan liian vähän. Kun nuorukainen kertoi bloginsa nimen, tyttö koitti painaa sen mielensä ja sitten sanoi hieman huvittuneena: "Saat kirjoittaa sen lapulle, minä unohdan sen nopeasti." Hän lisäsi sitten nolona: "Taisin jo unohtaa."
Tyttö kuitenkin innostui vain enemmän kuin, nuorukainen tarjoutui valokuvaamaan minut ja tuo ehdotti myöhempää ajankohtaa, sillä oli niin paljon väkeä. "Joo, tietty sopii, mulla eio mitään kiirettä", Koneko vastasi leveästi hymyillen.
Hän katsoi tummasilmäistä Jiroa ja näki tuon katseen olevan kiva ja reilu. Kun useimmat, tyttöä itseään vanhemmat, katsoivat häntä monesti ylimielisesti, ei kaikki mutta, jotkut.

Keskustelun kääntyessä koiriin ja Jiron haaveillessa ääneen koirasta, Koneko ei voinut olla kysymättä: "Mikä estää sinua hankkimasta koiraa?" Tytön katse katsoi avoimesti nuorukaisen tummiin silmiin, joista hän koitti ottaa selkoa, mitä tuo ajatteli. "Oletko sinä allerginen?" hän kysyi uteliaana ja hymyili omaa säteilevää hymyään.
Tuohon väliin äidin danna, päätti kertoa koiranäyttelystä, joka sai tytön vain entistä innostuneemmaksi kaikesta ja hetken ajan hän katsoi sydämellisesti hymyillen dannaa. Oli hän tuolta sentään saanut koiran lahjaksi ja koira oli tytön oma aarre.
Koneko huomasi Jirossa innostumista ja hän sitten tarkensi, dannan luvattua ottaa yhteys Devoniin, nuorukaiselle: "Devon Skyler asuu Belgiassa. Hänen koiransa ovat suoraan alenevassa polvessa sukua ensimmäisille jalostetuille brabantingriffoneille", tyttö kertoi hymyillen ja lisäsi: "Yasei on hänen kasvattinsa ja minä sain Yasein, äidin dannalta."
Konekon ilme ei olisi voinut olla ylpeämpi koirastaan. "Devon on ollut Yasein jokaisessa näyttelyssä mukana. Ensimmäinen näyttely oli saksassa, olimme siellä äidin ja dannan kanssa. Yksi näyttely oli yhdysvalloissa, pääsin sinne anikin kanssa ja yksi näyttely oli Ranskassa ja kävimme ojisanin kanssa siellä", Koneko kertoi kokemuksistaan.

Koneko rakasti koiraansa paljon ja kysymys sen muotovaliosta, tyttö vastasi hymyillen: "On se, voin näyttää sulle joskus Yasein palkintoja." Lupaus annettiin puhtaasta sydämestä ja vilpittömyys ja lapsen into paistoi nuoren teinitytön katseesta, kun hän tilasi ison mansikkapehmiksen ja keltaista fantaa kioskin pitäjältä, antaen sitten dannalta saamansa rahan maksuksi. Jonoa oli hieman, joten heillä oli mahdollista sen vuoksi rupatella koira-asioita ja Jiron kertoessa halustaan, nähdä Yasei näyttelykehässä, tyttö hihkaisten hypähti ilmaan pari kertaa ja sanoi tyttö hyvin tietävällä äänellä: "Tietenkin sinä tulet, tulet minun ja Yasein kanssa, sinun ei tarvitse maksaa pääsymaksua, kun olet minun avustajani siellä."
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ma Heinä 27, 2015 1:19 am

Jiroakaan ei oikeastaan haitannut Konekon ollessa häntä tuplasti nuorempi, tärkeintähän oli luonne ja se, että he pystyivät keskustelemaan keskenään erilaisista asioista. Se oli typerää, jos joku (tai jotkut) luulivat, ettei ikäistensä nuorempien ihmisten kanssa saisi hengailla, mutta Jiro ei välittänyt oliko keskustelukumppani pelkkä lapsi, aikuinen taikka vanhus.
Tyttö oli edelleenkin niin ihanan herttainen ja suloinen, ettei mitään rajaa. Poika oli jo jotenkin aavistellut, ettei Koneko muistaisi blogin osoitetta niinkin tarkasti kaiken tämän kohinan keskellä, mutta sekin pisti vain hymyilyttämään.
Niinpä Jiro naurahtikin hyväntahtoisesti Konekon kertoessa unohtavansa osoitteen helposti. Ei se Jiroa haitannut.
"No, et ole ainoa", ruskeahiuksinen muistutti toiselle ystävälliseen sävyyn, että joskus kaikki unohtelivat asioita.

Hän siis nyökkäsi vastaukseksi toiselle, että hän saisi itse kirjoittaa bloginsa osoitteen jonkinsortin lapulle, jahka hän ensinnäkin löytäisi sellaisen jostakin täältä. No, sen ehtisi myöhemminkin tehdä vielä tämän päivän aikana, jossain kohti.

"Ah, en, en ole suinkaan allerginen koirille" Jiro vastasi totuudenmukaisesti nuoremmalleen, vaikka mistäs ihmeestä poika itse sen tiesi oliko hän eläimille allerginen, hän kun ei ollut käynyt allergiatesteissä, joten se jäisi nyt unholaan.
"Luulisin, etten ehtisi hoitamaan sellaista, kai.." tummasilmäinen vastasi Konekon kysymykseen rehellisesti.

Poika kun itse oli niin energinen ja liikkuvainen, ettei hänen hermonsa ihan välttämättä kestäisi koiran tai vaihtoehtoisesti pennun kanssa. Eri asia toki olisi silloin, jos hän saisi aikuisen koiran tai löytökoiran.
No anyways, Jiro tyytyi vain päiväunelmointiin unelmiensa koirasta, jos hän löytäisi itseään miellyttävän koirarodun.
Hän kuunteli tarkkaavaisena tytön selostusta Yasein kasvattajasta, Devon Skylerista ja nyökytteli päätään aika-ajoin näyttäen toiselle kuuntelevansa. Koneko oli kuulemma saanut Yasein äidin dannalta, ja tyttösen ilmeestä päätellen tuo oli hyvin ylpeä koirastaan. Eikä se ollut mikään ihmekään. Myönnettäköön, että Jiro saattoi olla hitusen kateellinen Konekolle, tuon kertoessa olleensa Yasein kanssa näyttelyissä ympäri maailmaa. Matkakuumekin taisi jo iskeä..

"Siistiä!", Jiro vain huudahti innoissaan ja ihastuneena, "Mä en ole edes käynyt ollenkaan tuollaisissa maissa" hän jatkoi lievästi hymyillen. Koreassa hän oli korkeintaan käynyt, muttei missään kauempana. Eikä se oikeastaan haitannutkaan hokkaidolaista sen koommin. Joskus sitä oli mukavaa matkustella omassa kotimaassa, mutta pojasta tuntui, että hän oli suorastaan jumiutunut juuri tähän kyseiseen kaupunkiin. Mutta matkustelu ulkomaille maksoi mansikoita, eikä Jiro tietenkään voinut köyhänä opiskelijana matkustaa minnekään kovinkaan kauas. Konekon sitten kertoessa Yasein todella olevan muotovalio, saisi Jiro nähdä joskus sen palkinnot joskus, jonain kauniina päivänä. Kaksikon jonottaessa kioskilla he kummatkin juttelivat koira-asioista ja kun oli heidän vuoronsa tilata jotain, otti Jiro vaniljapehmiksen ja persikanmakuista fantaa, joka ei maistunut ollenkaan oudolta. Hänen ei kuulemma tarvitsisi maksaa pääsylippua koiranäyttelyyn ja se jos mikä kuulosti enemmän kuin tarpeeksi hyvältä. Hän ei voinut olla edelleenkään hymyilemättä suloisesti nuoremmalleen, sillä esiteinit olivat niin hirmuisen innokkaita ja uteliaita ja niin edelleen.
"En näe syytä, miksen voisi tulla sinne" poika sanoi iloisesti, samalla kun istuutui eräälle tuolille pöydän ääreen, olettaen Konekon tekevän samoin. Hänen istuuduttuaan Jiro yritti epätoivoisesti ottaa järkkärikameraansa käsiinsä, mutta yhdellä vapaalla kädellä se oli äärimmäisen vaikeaa. Niinpä Jiro antaisi tytön ottaa hänestä kuvan.
"Ottaisitko kuvan musta?", poika kysyi spontaanisti ja selitti, miten järkkärikameraa käytettiin. Hän antoi myös melko tarkat ohjeet kuvasta, millaisen hän oikein halusi. Jos tyttö ottaisi kuvan, Jiro antaisi kameransa ja näytti sormillaan peace-merkkiä, taiteillen iloisen hymyn kasvoilleen.

//Ajattelin, että voitais pelata toinenkin peli, joka vois sijoittua vaikka noihin koiranäyttelyihin?~ //
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Ma Heinä 27, 2015 8:51 am

Koneko oli vain iloinen, kun Jiro ei tuntunut pahastuvan siitä, että hän unohti jo blogisivunosoitteen. Hän viihtyi Jiron seurasa ja kuunteli uutta ystäväänsä innoissaan. Häntä kiinnosti tuon ajatukset. "No se on kyllä aika oleellinen osa, koska koirat ovat laumaeläimiä", Koneko vastasi tuon pohdintaan siitä, olisko nuorukaisella aikaa koiraan. "Me voidaan hengailla sun kanssa, niin saat koiraseuraa", tyttö lupautui innoissani. "Voidaan vaikka joskus mennä yhdessä koirapuistoihin leikkimään Yasein kanssa ja agilityradalle", hän lupasi leveästi hymyillen.

Koira-aihe jatkui ja hän kertoi näyttelyistä, joissa oli ollut mukana, ehdottaen että tuo tulisi hänen ja Yasein mukaan koiranäyttelyn avustajaksi. Koneko ei tullut ajatelleeksi, että oliko viisastaa antaa tuollaisia monenmoisia lupauksia, koska hehän olivat vasta tavanneet. Toisaalta taas Koneko ei ollut niitä ihmisiä, joka olisi takertunut tuollaisiin pikkuseikkoihin, varsinkin kun kyseessä oli sellainen henkilö, jonka kanssa hän tuli heti kohta juttuun.
Päästyään kioskin kassalle ja saatuaan fantansa ja mansikkapehmiksen, hän istuutui Jiron viereen hymyillen. Danna osti vesipullon ja juomat myös itselleen ja Konekon äidille. Hän kaatoi pieneen mukin, jonka otti tiskiltä,  ja kaatoi Yaseillekin vettä, kun koira istui emäntänsä jalkojen viereen.

Tyttö katsoi hymyillen Jiroa ja piti jäätelöään. Hän toisella kädellä aikoi ottaa vastaan kameran, mutta hänen äitinsä sanoi pöydän toiselta puolen: "Minä voin ottaa teistä yhteiskuvan." Konekolla ei ollut sitä vastaan mitään, vaan myös näytti peacemerkkiä, hymyillen söpösti kameralle. Pieni naksahdus ja kuva oli otettu ja geisha ojensi kameran takaisin Jirolle. "Sinulla hyvä kamera", nainen sanoi hymyillen ja keskittyi dannansa kanssa keskustelemaan politiikasta ja dannan työasioista.

//Todellakin, lisää yksärillä ja voimme varmaan jatkaa vielä tätä?//
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ti Heinä 28, 2015 1:05 am

Jiro ei olisi voinut olla yhtään sen tyytyväisempi Konekon kertoessa innoissaan, että hän voisi hengailla itseään vanhemman pojan kanssa ja käydä koirapuistoissa sekä agilityradalla. Voi apua, johan meni elämä kiireiseksi.
"Kyllä vain! Voin antaa sinulle oman puhelinnumeroni, niin voimme sopia sitten joku sopiva aika ja paikka?", poika aloitti riemastuneena, eikä edes tajunnut itsekään mitä höpisi. Nuoremman ajatus kuulosti enemmän kuin hyvältä.

Vielä enemmän innostuneemmaksi sai Jiro tuntemaan itsensä, koira-aiheen jatkuessa maailmanlaajuisiin näyttelyihin Yasein avustajaksi, tai jotain sellaista. Tuskin hän nyt mitään menettäisi, ellei hän lähtisi noinkin herttaisen tytön matkaan kyseiseen tapahtumaan? Ehkä siellä olisi loppujen lopuksi mukavaa ja kenties jotain uuttakin nähtävää?

"Kiitoksia vain. Se onkin palvellut minua jo todella hyvin" ruskeahiuksinen sanoi sitten, hänen ottaessaan kameransa takaisin Konekon äidiltä, joka kehui hänen kameraansa todella hyväksi. Hyvälaatuinenhan se tosiaankin oli, eikä hän köyhänä opiskelijana viitsinyt tai saati halunnut ostaa uutta tilalle. Tämä sai nyt luvan kelvata vielä moneksi vuodeksi.
Kun kuva oli otettu, sai Jiro vihdoinkin aloittaa syömään vanijlapehmistään hyvällä ruokahalulla.
"Oletko miettinyt toisen koiran hankkimista?" Jiro päätti viritellä uutta keskustelunpoikasta nuoremman tytön kanssa.

//Joo, voidaan mun puolesta jatkaa tätä vielä~ //
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Ti Heinä 28, 2015 2:53 am

Konekon ehdotus näytti miellyttävän nuorukaista, kun tyttö lupasi koiransa kanssa, joskus hengailla Jiron kanssa. Tyttö oli itsekin innoissaan kyseisestä ajatuksesta. "Joo ihan ehdottomasti", Koneko hihkaisi innoissaan, hänestä oli kiva saada uusia ystäviä. Hänestä oli hauskaa kun sai hengailla toisten kanssa. No ei hän äitinsä ikäisten kanssa halunnut hengailla, mutta Hiro-sempai oli vielä sen ikäinen, että saattoi tuon kanssa hengailla. Jiro taas oli sen ikäinen, että hauskaa olisi varmasti.

Hän jopa tarjosi tuolle mahdollisuutta tulla mukaansa koiranäyttelyyn. Nyt kun Koneko tiesi tulevasta koiranäyttelystä, hän oli lähes malttamaton ja sai jopa enemmän energiaa olemukseensa, mikäli se vain saattoi enää olemaan mahdollista. Kun he kioskin luona istuutuivat pöydän äärelle, otti geisha-äiti nuorista kuvan ja kehui kameraa. "Näytätkö millainen kuva tuli?" tyttö kysyi Jirolta ja koitti nähdä kameran näytöltä. Kun Jiro kysyi toisen koiran hankkimisesta, Koneko jo nuoleskeli mansikkapehmistään ja hörppi välillä mandariinifantaa. "Eemmää varmaan, Yasei on mun hyvä kaveri, enkä mä halua että se kokis ittensä syrjätyksi", tyttö sanoi rauhallisen.
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty To Elo 06, 2015 5:43 am

Jiro hymyili lämmintä hymyään Konekolle, joka vaikutti niin mukavalta tytöltä, ettei tuosta voinut olla pitämättä.
Poika ei olisi edes kuvitellut saavansa tuosta ystävää hänelle. Koiranäyttelyissä voisi toden tottakin vaikka käydä, koska ei Jirolla mitään muuta ihmeellistä kesällä oikeastaan olisikaan. Ajatus kuulosti enemmän kuin hyvältä.
Pojan kestovirne leveni aavistuksen ja hän näytti Konekon geisha-äidin ottamaa valokuvaa Konekolle.
"Siitä tuli aika hyvä, vai mitä sanot?" hän kysyi nuorelta harajuku-tyyliseltä tytöltä reippaan oloisesti.

Tummasilmäisen kysyessä ikäistään nuoremmalta tytöltä kysymyksen toisen koiran hankkimisesta, vastasi tuo, ettei hän halunnut tehdä omaa nykyistä koiraansa kateelliseksi uudella, toisella koiralla.
"Voihan siinä toki niinkin käydä, että toisen koiran seura tekisi sille hyvää", poika pohdiskeli mietteitään ääneen toiselle.

Jirokin jatkoi vaniljapehmiksensä nuoleskelua ja tuli samalla miettineeksi kelloa sekä muun muassa monia muitakin asioita.
Hän vaikutti hyvinkin mietteliäältä, hörpäten muutaman kerran persikanmakuisesta fantastaan pullon suusta.
Ei hän enää tiennyt, mitä sanoa tai miten jatkaa lausettaan. Argh, ei ollut kivaa olla näin antisosiaalinen..
"Onko sulla hyviä kokemuksia kiinanharjakoirista?" Jiro kysyi yhtäkkiä. Hän kun oli aina haaveillut sellaisesta koirasta.

//Anteeksi jumalaton kesto.. :I //
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Pe Elo 07, 2015 7:08 am

Koneko viihtyi Jiron seurassa, tuo kun oli niin kiltti ja mukava. Tyttö ehdottikin, että tuo tulisi mukaan koiranäyttelyyn, vaikka hän olikin vasta tutustunut tuohon. Kun Jiro näytti häelle valokuvaa, jonka hänen äitinsä oli heistä ottanut, tyttö katsoi sitä hymyillen. "Toi mun ilme", tyttö naurahti, sillä hänen kielensä näkyi suupielessä. Hän kuitenkin osasi nauraa itselleen ja joskus hulluttelukuvat olivat kivoja.
Konekon jalka hieroi Yasein vatsaa varovasti ja hän tunsi koiran jalan väpättävän, eli koira tykkäsi siitä, mitä Yasei teki. Tyttö hörppäsi mandariinifantaansa ja totesi, kysyttäessä, ettei hän toista koiraa varmaan hankkisi. "Joo, kai ne kaverustuis, mutta täytyis molemmille olla aikaakin", hän sanoi hymyille. Keskustelun jatkuessa Jiro tiedusteli kiinanharjakoirista, tyttö pohti hetken ja sanoi: "Jos ne on niitä nakuja, niiltä saattaa lähtee hampaita ja sit niillä on jonkun verran ihottumaa ja finnejä. Sitä pitäs rasvata, kun se kuivuu ja auringossa se palaa herkästi. Puutereilla ei sitä pitäs olla, mutta koska ne on samalla tavalla kääpiöitä, kuin Yasei, ikä voi tuoda, silmä-, sydän- ja polvioireita."
Koneko alkoi melkein samaan hengenvetoon jatkamaan: "Ne on sit taas luonteeltaan tosi sosiaalisia ja ylpeitä. Tykkää olla esillä ja kerjätä huomiota."

"Et ne on vähän niinku Yasei, mutta jos sua kiinnostaa koirat, niin mulla on semmonen tosi iso koirakirja, jos haluut lainata?" Koneko ehdotti hymyillen ja lisäsi: "Siinä on yli 400 koirarotuja ja siinä on kuvia eri värimuunnoksista, siinä kerrotaan luonteesta, mitä niiden kaa voi harrastaa ja sit perusterveydestä ja muusta." Tyttö rakasti kaikenlaisia eläimiä ja rakkaus aiheesta, paistoi tuon silmistä. "Sä voit vaikka tänään tulla meille niin mä voin lainata sen sulle", Koneko ehdotti. Sen sanottuaan, hänen äitinsä yskäisi ja katsoi tytärtään pitkään, joka vaikeni heti, sillä ei tiennyt, oliko nyt tehnyt jotan väärin. Tämä oli äidissä niin ärsyttävää. Kahdenkeskinen seura ei kelvannut ja silloin kun oli mukana, piti olla muitakin ja jos hän tutustui johonkin mukavaan tyyppiin, äiti katsoi vakavana.

//Ei haittaa, täähän on vaan ajankulua ja viihdettä, jonka kanssa ei tarvii stressata =) //
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ma Elo 10, 2015 9:55 am

Jiro hymyili toiselle takaisin, kun hän näytti nuoremmalleen juuri äsken ottamaansa valokuvaa, jossa Koneko näytti vahingossa näyttävän kieltä. Ilme oli kieltämättä aika koominen, eikä ruskeahiuksinen voinut olla hymyilemättä.
"Niinpä, vielä hullumpaa olis, jos joku olis photobombannu meijän taakse tai jotain!" Jiro vastasi naurahtaen.

Ilmeisesti Koneko kävi Yasein kanssa koiranäyttelyissä, tai ainakin tuo oli kovin innostuneen kuuloinen selittäessään Jirolle siitä, kuinka Tokiossa järjestettäisiin maailmanlaajuinen koiranäyttely, ja kuinka Yasei oli jo joitain palkintoja saanut.
"Joo, niistä mä tiedänkin, että niiden iho palaa auringossa tosi herkästi, mut tuota hampaiden tippumista en tienny"

Huhhuh, tulipas sitä taas selostettua, vaikka toinen puhui niin nopeasti yhteenmenoon, että jopa hänenkin oli melko vaikeaa pysyä jutuissa mukana. Ehkä Jiron tulisi todellakin vielä miettiä asiaa, ennen kuin hän päättäisi ottaa koiran.
Ja ensinnäkin, pojan pitäisi sitten huolehtia koirasta ja.. mutta toisaalta hän voisi lähteä Konekon ja Yasein kanssa koirapuistoihin ja kokeilemaan agilityä tai monia muita sellaisia. Hän ei malttaisi odottaa sitä päivää, kun hän pääsisi Konekon mukaan maailmanlaajuisiin koiranäyttelyihin auttamaan tuota ja Yaseita. Miksei se päivä voisi olla jo nyt?
"Sähän tiedät koirista paljon!" poika hämmästeli, vaikkei paljoa näyttelyistä saati agilitystä tiennyt, kun ei ollut koskaan edes ollut sellaista katsomassa. Ajatus kuulosti kyllä varsin mielenkiintoiselta sekä jännittävältä.
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Ti Elo 11, 2015 6:19 am

Koneko oli huvittunut myös Jiron kommentin. "No joo, onneks ei niin käyny", tyttö sanoi hymyillen. Keskustelu koirista, oli ehkä enemmän yksipuolista. Mitä nyt Jiro kysymyksiä välissä esitti, niin Koneko puolestaan luennoi kaiken mitä tiesi, noista karvaotuksista. "Mä oon lukenut paljon koulukirjoja ja perehtynyt niihin. Sit mä käyn Herupāssa auttamassa, sieltä saa kanssa paljon eri eläinlajeista ja roduista tietoa. Siellä on tosi mukavia vapaaehtoistyöntekijöitä", tyttö kertoi ja kysyi: "Onko Herupā-järjestö tuttu? Se on eläintensuojelu ja -avustuspaikka."

Geisha-äiti vilkaisi kelloaan ja katsoi tytärtään. "Koneko-chan, minun on lähdettävä takaisin Okiyalle", nainen sanoi hymyillen tyttärelleen. Kello läheni jo yhtätoista ja Okiyan okaasanina, hänellä oli velvollisuuksia. "Tarvitsetko sinä vielä jotain kaupungilta?" nainen kysyi tyttäreltään, joka katsoi taas hieman nyrpeänä äitiään. "En välttämättä tarvi", tyttö vastasi. Geisha-äiti totesi siinä tapauksessa poistuvan ja myös hänen dannansa kertoi menevänsä vastaanotolle. Pian aikuiset olivat poissa ja Koneko nosti katseensa Jiroon. "Äidin kanssa on aina outoa", hän myönsi hiljaa uudele ystävälleen. "Se ei tunnu äidiltä yhtään", tyttö mutisi, alkaen kunnolla syömään jäätelöä ja välillä hän hörppi mandariini fantaansa. Yasei makoili pöydän varjossa ja lipitti vettä pienestä kulhosta. Koneko muisti sitten Jiron blogin ja kaivoi kännykkänsä. "Kirjoita tuohon se sinun blogisi", tyttö pyysi ja katsoi hymyillen Jiroa.
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Electra lähetetty Ma Marras 30, 2015 11:08 am

//Anteeksi kesto! //

Jirosta tuntui hirveän mukavalta jutella kaikenlaisista asioista (pääasiassa koirista) häntä tuplasti nuoremman Konekon kanssa, joka vaikutti ymmärtävän täysin häntä ja hänen juttujaan, joita saatettiin joskus pilkata pojalle. Tummatukkaisen koirakuume näytti vain kasvavan entisestään tämän keskustelun vuoksi, ettei hän voinut olla pohtimatta pitäisikö hänenkin ottaa koira.
Tummasilmäinen kuunteli tyytyväinen hymynkare suupielillään, kun hän kuunteli nuoremman tytön selostusta; tuo oli ahminut kaiken tietonsa koulukirjoista, joihin lapsukainen oli perehtynyt. Tyttö mainitsi myös Herupā-nimisen järjestön.
Jiro oli ehkä ollut oikeastaan sellainen ihminen, joka ei tiennyt kyseisestä järjestöstä yhtään mitään, vaikkakin hän oli joskus kuullut puhuttavan siitä. "Eh, nimi ei ainakaan soita kelloja..", vanhempi sanoi hivenen nolostuneena ja häpeissään.

Ai, se järjestö olikin eläintensuojelu ja -avustuspaikka, eikä mikään sellainen, joksi Jiro oli järjestön kuvitellut. Ainakin sana järjestö riitti häntä saamaan aivan täysin erilaisen käsityksen, joten nuorukainen ei voinut olla naurahtamatta pienoisesti.
"Mä jo luulin, et sä tarkoitit jonkinlaista rikollisjärjestöä etkä eläintensuojelupaikkaa.." Hän jatkoi nauraen lempeästi, mutta silti häpesi hieman itseään ja sanojaan. Kai hän oli katsonut liikaa televisiota, kun kerta tuollaisia ajatteli. Hyi.
Konekohan saattaisi vaikkapa hyvässä lykyssä säikähtää moista, ja silloin jos milloin Jiroa hävettäisi oikein olan takaa.
"On se kyllä silti hienoa, kun täällä on sellainen paikka, jossa eläimiä autetaan." Jätkä vain totesi hymyillen tyytyväisenä.

Pian tunnelma tuntui kuitenkin muuttuvan varsin nopeasti, kun Konekon äiti dannansa kera ilmoittivat tyttärelleen lähtevänsä hoitamaan asioitaan ja jättivät nuoret kaksin. Jirosta tuntui nyt huomattavasti helpommalta, kun toisen vanhemmat eivät olleet hönkimässä koko ajan hänen (tai pikemminkin heidän) niskaansa, joten he pystyivät keskustelemaan vähän laajemmin.
Taisipa myös käydä niinkin, että Konekon ääni oli tainnut muuttua kellossa, ainakin mitä Jiro nyt sai tuon äänensävystä selville tongittua. Koneko tunnusti, että äidin kanssa oli aina jotenkin outoa olla ja ettei tuo tuntunut äidiltä lainkaan.
Jiro ei tiennyt, mitä sanoa. Olisiko hänen kuulunut lohduttaa nuorempaansa vai olla tuon kanssa samaa mieltä?
Pojalla kun oli aina ollut hyvät välit vanhempiinsa ja sukulaisiinsa, joten oli kamalan kummallista, kun joku laukoi tuollaisia.
"Se on aika surullista kuulla", Jiro tyytyi sanomaan jotain vastaukseksi ja piristykseksi, koska ei ollut muutakaan vastausta oikein keksinyt, eikä hän itse halunnut olla kamalan myötäilevä asian suhteen - hän kun ei tuollaista koskaan tuntenut.

"Oliko äitisi sitten joskus erilaisempi kuin nykyään?" Jiro kysyi silkasta mielijohteesta. Hän halusi nimittäin tietää oliko Konekon äiti ollut aina samanlainen, jos tuo ei kerta tuntunut yhtään äidiltä tyttärensä mielestä.
"Sori, jos saatan olla vähän tällainen, kun en pysty samaistumaan suhun. Itse en ole ajatellut omasta äidistäni noin."

Jiro jäi odottamaan Konekon mahdollista vastausta ja pelkäsi millainen se mahtoi olla. Suuttuisiko tyttö tuosta vai pysyttelisikö tuo ihan rauhallisena..? Onneksi värikkäästi pukeutunut tyttönen vaihtoi nokkelasti puheenaihetta, pyytäen vanhempaansa kirjoittamaan oman bloginsa osoitteen Konekon kännykkään. Jiro ei suinkaan kieltäytynyt, vaan otti vastaan tarjotun kännykän ja kirjoitti siihen oman blogiosoitteensa näppärästi.
"Ja noin! Valmista tuli!" Tummatukkainen hihkaisi hyväntuulisesti ja antoi kännykän takaisin Konekolle.

"Koska sä oot virallisesti mun ihkaensimmäinen lukija, niin kohottakaamme malja!" poika höpötti hassuja ja päätti laskea leikiksi, piristää tyttöä hassunhauskalla huumorillaan. Jiro ei tosin tullut katsoneeksi kelloa, joka saattoi olla jo ties kuinka paljon.. ja hänenhän pitäisi varmaan suunnata pian takaisin kotiinsa, etteivät hänen vanhempansa vain huolestuisi taas.
avatar
Electra

Viestien lukumäärä : 182
Join date : 04.06.2014
Ikä : 22
Paikkakunta : Siilinjärvi

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Kawaijiki lähetetty Ma Marras 30, 2015 11:43 am

//No problems Smile //


Kun Jiro ilmaisi ajatuksensa, että oli luullut Herupā-järjestöä rikollisjengiksi, Konekon kasvoille tuli aidosti hämmentynyt ilme. "En minä semmosista tiedä, minä keskityn enemmän eläimiin", tyttö sanoi lopulta. Kun hänen äitindä ja äidin danna poistuivat, tuli Koneko ilmaisseeksi Jirolle, kuinka äidin seurassa oli aina niin outoa.
Tyttö ei ollut koskaan oikeastaan tuntenut äitiään äidiksi. Kun nuorukainen kysyi äidistä, että oliko tuo koskaan ollut erilainen, Koneko laski katseen sekunniksi ja sitten Jiroon, päättäen olla rehellinen.

"Minä, minä en ole koskaan ollut äidille sillä tavalla tärkeä. Äiti on aina ollut Geisha. Hänestä tuli okiyan äiti jo ennen kuin minä synnyin", tyttö sanoi ja jatkoi: "Hän häpeää minua, kun minulla ei ole isää. Tai on joku amerikkalainen, ei äiti hänestä muuta ole koskaan kertonut. Minä en ole koskaan asunut äidin luona, minä olen aina asunut ojisanin kanssa. Kun olin ihan vauva, tuli kolmesti päivässä okiyasta maitolähetys." "Äiti ei siedä olla kanssani kahdestaan kauaa, aina on mukana maiko, geisha tai danna. Yleensä danna", Konekon ääni oli hivenen katkera. "Danna osti Yasein minulle. Hän suojelee äitiä ja siksi on aina mukana, kun äiti kestä minua kahden kesken. Yasei on dannan tapa osoittaa että hän on minunkin danna. Vaikka se ei siltä tunnu, aina. Ojisan on minun danna. Yasei on vain oikeasti lahjontaa. En minä siitä pidä sen enempää kuin omasta lääkäristään kuuluu pitää. Mutta hän osti Yasein minulle. Yasei on paras ystäväni", Koneko purki ajatuksensa. "Eikä hän ota sitä pois, hän huolehtii aina kaikki eläinlääkärit ja sopii kasvattajan kanssa näyttelyistä", tyttö sanoi ja nosti katseensa Jiroon ja sanoi sitten: "Sori, ei ollut tarkoitus vuodattaa kaikkea. Mutta aamupäivä on ollut stressaava, kun äiti on ollut koko ajan hermostunut minuun."

Koneko kuitenkin otti sitten uuden aiheen eli Jiron blogin, se oli nimittäin asia, joka kiinnosti nuorta harajukutyttöä kovasti. Kun Jiro ehdoti maljan nostamista. Tyttö otti oman fantansa ja kalisti tölkkiään Jiron tölkkiä vasten. "Kippis!" tyttö hihkaisi ja otti huikan fantastaan. "Vaihdetaanko muuten numeroita?" tyttö kysyi ja lisäsi virnuillen: "Että sä osaat löytää mut ja koiraviisauteni."
avatar
Kawaijiki

Viestien lukumäärä : 159
Join date : 30.06.2015
Paikkakunta : Oulu

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I knew you were trouble when you walked in [VALMIS]

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa