Yui

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Yui

Viesti  Samirix lähetetty To Syys 19, 2013 1:53 pm


I am a question to the world,
Not an answer to be heard.


Nimi: Yui
Ikä: 26 (26.3.1987)
Sukupuoli: nainen
Seksuaalinen suuntautuminen: aseksuaali
Siviilisääty: sinkku
Ammatti: Yuilla ei ole mitään erityistä ammattia tai edes koulutusta, mutta hän toimii Ryūjin-kain perillisen henkivartijana.

Taustaa: Yuilla ei ole minkäänlaista muistikuvaa vanhemmistaan, koska hän oli joutunut jo vauvana orpokotiin, joka sijaitsi Fukuokassa. Siellä asiat olivat todella huonosti. Ruokaa ja vettä oli niukasti ja muutenkaan olosuhteet siellä eivät olleet kovinkaan hyvät. Lapsista ei niinkään pidetty niin paljon huolta, vaan työntekijät ajattelivat enemmän itseään kuin lapsia.
Yui kasvoi siellä ja enimmäkseen hän oli hiljaa. Hän leikki itsekseen, koska oli niin ujo ja aina kun hän puhui, niin puhui todella hiljaa. Orpokodin vanhimmat lapset aina hoitivat nuorempia ja yrittivät pitää huolen heistä. Vaikka siellä oli kurjaa olla ja olosuhteet eivät olleet kovinkaan mukavat, niin se oli ainoa paikka missä heillä oli katto pään päällä. Ainoa paikka missä he voivat olla.
Kumminkin sitten myöhemmin tapahtui niin, että orpokoti suljettiin, jonka takia monet orvot joutuivat suoraan sanottuna heitteille. Yui oli silloin viisi vuotias ja tuo eli kaduilla muiden orpolapsien kanssa. Vanhimmat yrittivät hankkia heille ruokaa ja joutuivat usein turvautumaan pieniin rötöksiin ja kerjäämiseen.

Vuonna 1993 kumminkin Yuin elämä muuttui todella paljon. Tyttö oli eksynyt muista lapsista muutama päivä aikaisemmin ja tuo oli roskien seassa etsimässä edes jonkinlaista ruokaa. Tuon sirot kasvot olivat suttuiset ja naarmuilla. Vaistomaisesti lapsi yritti selviytyä karussa maailmassa. Yui huomasi kujalle ilmestyneen nuoren pojan, joka oli häntä paljonkin vanhempi. Tyttö oli katsonut tummilla silmillään poikaa, joka sitten näytti päättävän ottaa hänet mukaansa. Yui oli siinä vaiheessa ollut aivan hämmentynyt siitä, koska aikaisemmin kukaan ei ole huomioinut häntä ja jos oli, niin sitten he olivat häätäneet hänet pois tai sitten katsoneet tuota kuin jotain halpaa makkaraa. Tämä pieni ele oli iso juttu pienelle lapselle, joka oli joutunut olemaan yksin kauan.

Yuin sosiaaliset taidot olivat todella huonot alkuaikoina ja tuo ei juurikaan puhunut. Kommunikoi melkein koko ajan vain nyökäyttämällä päätään tai pudistamalla sitä. Melkein heti tyttö kiintyi vanhempaan poikaan, joka oli niin kiltti hänelle ja jopa alkoi pitää nimestään. Yui halusi koko ajan olla Kiyoharun seurassa, johon tämä pieni viaton lapsi luotti jo todella paljon. Pojan seura toi hänelle sitä tietynlaista turvallisuutta, jota hän ei ole ennen tuntenut.
Vuosi vierähti ja sitten tehtiinkin aikamoinen häly siitä, kun Yui oli tyttö ja sen sukupuolen edustajilla ei ollut mitään virkaa yakuzassa ja vaativat Kiyoharua luopumaan "lemmikistään", joka oli annettu Yuille lempinimeksi yakuzan jäsenten keskuudessa.
Kiyoharun isä ehdotti sitä, että Yuita alettaisiin kouluttamaan henkivartijaksi; sillä ehdolla tyttö saisi jäädä. Yuita alettiin sitten kouluttamaan ja se koulutus kesti monta vuotta.

Koulutuksessa hänelle opetettiin taistelulajeja ja käyttämään hyväkseen ympäristössä olevia tavaroita. Yuin koulutus oli paljon rajumpi kuin normaalisti, koska he eivät uskoneet tytön pärjäävän ja muutenkin tuota höykyteltiin todella paljon, mutta Yui ei koskaan valittanut. Aina jos hän mokasi, niin seurasi rangaistus siitä. Joskus päivän lopussa tyttö oli todella pahassa kunnossa. Koskaan ei kumminkaan annettu hänen levätä kunnolla, vaan seuraavana päivänä harjoitukset jatkuivat. Yui ei ikinä valittanut, vaan keskittyi koulutukseen täysillä. Hän halusi näyttää heille, että hänestä oli siihen. Halusi olla hyödyksi, jotta voisi pysyä siellä. Nimittäin kukaan ei ole kohdellut häntä samalla lailla miten Kiyoharu kohteli häntä. Hän oli kiitollinen vanhemmalle pojalle siitä ja tunsi olevansa velkaa tuolle. Muutenkin hän halusi muiden miesten hyväksyvän hänet.
Hän oli puolivuotta ilman yhtä aistia, jotta hän oppisi korvaamaan sen puuttuvan aistin muilla aisteillaan. Hänelle opetettiin miten käveltiin hiljaa ja nopeasti. Koulutus kesti monta vuotta ja se oli todella rankkaa. Kumminkin Yui selvsisi siitä jotenkin. Hänelle opetettiin myös akrobatiaa, jotta tuo pystyisi väistämään iskuja, kuten myös pystyisi liikkumaan erilaisten esteiden yli ongelmitta. Tyttö oppi myös ampumaan erilaisilla tuliaseilla, koska nykyään tarvittiin sitä taitoa myös.

Yui oli 18-vuotias, kun Kiyoharu ilmoitti siitä, ettei tarvinnut henkivartijoita ja haluaisi keskittyä omaankin elämään ja silloin Yui vaatimalla vaati sitä, että saisi olla Kiyoharun henkivartija. Nuori neitokainen ei ole ikinä valittanut tai esittänyt vaatimuksia, mutta nyt tuo päätti avata suunsa ja vaatia saada olla miehen henkivartija. Yui oli koulutettu henkivartijaksi ja tuo oli valmis suojelemaan Kiyoharua viimeiseen hengen vetoonsa asti. Ja siitä lähtien nainen on toiminut Kiyoharun henkivartijana.
Kiyoharu on yrittänyt opettaa Yuille, että tuo sai tutustua ihmisiin, ettei kaikki ihmiset olleet samanlaisia kuin Ryūjin-kain jäsenet, jotka kohtelivat naista huonosti. Kumminkin Yui keskittyy kaikkein eniten Kiyoharun suojelemiseen ja muistaa tuon aikataulut ulkoa.


I'm always suffering, but the reason's simple:
I want to know my purpose in Life.
I'm always suffering, but the reason's simple:
I want to know the point of happiness.


Luonne: Yui on todella hiljainen ja hänen sosiaaliset taidot eivät ole kovin hyvät. Nimittäin hän ei ole perehtynyt niihin paljoa. Etenkään kun koko ikänsä tuota on koulutettu suojelemaan Kiyoharua, jota nainen suojelee aivan mielellään, koska mies on ollut ainoa henkilö, joka on kohdellut häntä hyvin. Onhan Kiyoharu opettanut hänelle vähän sosiaalisista taidoista, mutta nainen ei vain osaa tutustua muihin, koska hänet on koulutettu suojelemaan Ryūjin-kain perillistä hengellään. Voisi sanoa, että siitä on tullut hänen elämänsä tarkoitus.
Yui on koulutettu siihen, ettei hänellä ole omatuntoa, että kykenee tappamaan ihmisen ilman minkäänlaista omatunnon tuskia. Nimittäin hänen elämäntehtävä on suojella Kiyoharua ja on valmis uhraamaan itsensä pelastaakseen miehen hengen. Miehen henki on paljon tärkeämpi kuin Yuin, niin hänelle on lapsena aina hoettu. Voisi luulla ettei naisella olisi minkäänlaisia tunteita, mutta loppujen lopuksi hänellä on niitä, mutta ei tunne niitä tietoisesti samalla lailla kuin muut ihmiset. Hänet on koulutettu siihen, ettei hänen tunteensa häiritse hänen tehtävässään. Minkäänlaista häiriötekijää ei saa olla hänellä.

Yui on hyvin sisäänpäin kääntynyt tuntemattomien seurassa ja ei ilmehdi ollenkaan. Jos joku on vaaraksi hänen herralleen, niin naisen ympärille nousee uhkaava aura ja katse on kylmän terävä ja se osaa yllättää kaikki, koska Yui on niin pienikokoinen. Pelkästään Kiyoharun seurassa hän voi hymyillä pienesti ja puhua vähän, mutta normaalisti on todella hiljainen. Puhuu vain silloin kun kysytään tai hänelle annetaan lupa. Perinteet on taottu naisen päähän, joiden mukaan hän toimii eritilanteissa.
Nuorempana Yuilla oli todella paha identiteettikriisi, koska yakuzassa ei hyväksytty naisia, jonka takia Yuita ei kunnioitettu ollenkaan ja häntä ei todellakaan hyväksytty sinne. Tämän takia nainen on aina halunnut olla miespuolinen. Nykypäivänäkin hän haluaisi olla mies, koska häntä ei ikinä hyväksytä yakuzassa, koska on nainen. Yui onkin tehnyt todella paljon töitä sen eteen, että hänet hyväksyttäisiin, mutta niin ei ole käynyt. Vaikka jotkut yakuzan jäsenet ovat kohdelleet huonosti, niin Yui ei ole ikinä valittanut siitä yhtään. Tuo on vaan niellyt kaiken ja antanut noiden piestä hänet henkihieveriin, mutta aina pitänyt pintansa ja yrittänyt entistä enemmän todistaakseen sen, että hän osaa hommansa.
Yui on myös koulutettu siihen, että jos toinen yakuza klaani saisi hänet kiinni ja yrittäisi saada tietoja häneltä kiduttamalla, niin hän ei kertoisi vaikka kuinka häntä kidutettaisiin. Oikeastaan naisen kipukynnys on todella korkea juuri sen takia, koska häntä on menneisyydessä höykytetty oikein kunnolla.

Yui on aina ollut ja tulee aina olemaan lojaali Kiyoharulle ja kukaan ei pysty käännyttämään naisen päätä sen asian suhteen. Hän luottaa täysin mieheen ja on valmis tekemään tuon puolesta kaiken. Ihan sama mitä Kiyoharu pyytäisi häntä tekemään, niin Yui ei ikinä kieltäytyisi siitä. Naista kutsutaan Kiyoharun lemmikiksi, mutta Yui ei välitä siitä. Naista voi kohdella vaikka kuinka huonosti ja tuo ei tee mitään, mutta jos joku vaikuttaa uhkaavan Kiyoharua, niin nainen on valmis puolustamaan miestä viimeiseen hengen vetoon asti. Aivan sama olisiko tilanne kuinka huono, niin tuo on aina valmis puolustamaan Kiyoharua.

Yui ei tiedä yhtään mistään seurustelusta ja ei tuolla ole aikaa mihinkään sellaiseen, koska tuo on koulutettu suojelemaan Kiyoharua, joten kaikki muu on aivan turhaa. Hän ei myöskään tiedä yhtään mitään meikeistä ja kauneusjutut ovat hänelle aivan hepreaa.
Syvällä sisimmässään Yui on kuin eksynyt lapsi, joka ei ymmärrä maailmaa samalla lailla kuin muut ihmiset. Silloin kun muut ovat opiskelleet matematiikkaa ja muita aineita, niin Yui on oppinut taistelemaan ja murhaamaan ihmisiä. Kuinka suojella yhtä ihmistä ja hänelle on aina hoettu, että hän ei ole tärkeä, joten se on se ja sama selviääkö hän hengissä. Hänen täytyy kyetä suojelemaan vaikka joutuisi uhraamaan itsensä sen takia. Se ei ole ongelma naiselle, mutta häneltä on jäänyt oppimatta se mitä rakkaus on. Yui itse ei ole ikinä kysynyt tai edes miettinyt sitä, koska se ei liity hänen tehtäväänsä mitenkään. Se on turhaa tietoa. Nainen ei ajattele itseään sen erityisemmin ihmisenä. Ehkä enemmän sellaisena sotilaana, jonka pitää suojella yhtä ihmistä. Ryūjin-kain jäsenet ovat taonneet sen naisen päähän silloin kauan sitten.


you can take me and throw me away.
and how can you learn what's never shown?
yeah, you stand here on your own,
they don't know me 'cause I'm not here.


Ulkonäkö:
Yui on erittäin pienikokoinen nainen, jolta pituutta löytyy 155cm ja painoa suunnilleen 40kg, joten ulkonäön perusteella voisi luulla naisen olevan tappelussa avuton, jota voisi retuuttaa mielensä mukaan niinkuin haluaa. Se johtaa kumminkin pahasti harhaan, nimittäin Yui osaa taistella. Nainen itse ei tykkää siitä, kun hän on niin pienikokoinen ja on aina halunnut olevansa miespuolinen. Tuolla on nopeat refleksit ja muutenkin tuo osaa liikkua nopeasti ja todella hiljaa. Lapsena saadun koulutuksen ansiosta tuon aistit ovat myös teräviä ja jos hän menettää yhden aistin, niin osaa hyödyntää muita aisteja sitten sen tilalle. Esimerkiksi jos nainen ei pystyisi näkemään mitään, niin hän hyödyntäisi sitten muita aisteja hyväkseen.
Yuin kasvot ovat kauniit ja niissä näkyy vieläkin sitä selkeää ja söpöä lapsekkuutta. Etenkin kun nainen hymyilee, niin tuon kasvot näyttävän lapsenpyöreyttä.
Yuin perusilme on sellainen todella neutraali ja tuon katse on normaalisti terävä. Etenkin silloin kun tuo on puolustamassa Kiyoharua, niin tuon katse on kylmän terävä ja on selvää, ettei tuo yhtään epäröi satuttaa sitä, joka yrittää vaarantaa Kiyoharua.

Naisen hiukset ovat luonnollisesti mustanruskeat, joiden leikkaus on hyvin yksinkertainen ilman sen kummempia katseen kiinnittäviä erikoisuuksia. Hiusten latvat yltävät jonnekin lapaluiden alaosan tietämille, ja lähinnä kasvoja olevat hiukset leikattu hieman lyhyemmiksi. Hän pitää hiuksiaan sivujakauksella, jonka on vetänyt paikoilleen hyvin huolettomasti.

Yuin vartalossa on paljon arpia, joita hän on saanut silloin kun hän oli koulutuksessaan. Tuon kasvoihin ei ikinä koskettu kumminkaan ja muutenkin ne arvet enimmäkseen ovat niissä kohti vartalossa, joita on helppo piilotella. Yuille se on se ja sama miltä hän näyttää, koska hän ei ole mitenkään kiinnostunut siitä miltä hän näyttää. Kunhan hän kykenee olla herättämättä huomiota.

Yui ei pukeudu mitenkään naisellisesti, vaan tuo käyttää vaatteita, jotka tuntuvat hyvältä päältä ja joilla hänen on helppo liikkua. Tuolla ei ikinä näe minkäänlaista mekkoa päällä, koska tuo käyttää housuja. Se johtuu osittain siitä, että tuolla on ollut aikoinaan aikamoinen identiteettikriisi, jonka takia halusi pukeutua kuin miehet. Minkäänlaisia koruja nainen ei osaa käyttää ja muutenkin tuo ei ole osaa olla kovinkaan naisellinen. Tuolla on melkein aina tumma huppari päällään tai sitten mustan värinen takki päällä. Aina kun tuo liikkuu ulkona, niin tuo kantaa selässään sellaista putkiloa, jossa kuljettaa katanaansa, mutta sitä ei pysty ulkoapäin näkemään ja kukaan ei oikeastaan osaa kuvitella, että niin pienikokoinen nainen, joka on niin rauhallinen kantaisi sellaista asetta mukanaan. Tuolla on myös pistooli, mutta tuo tykkää käyttää katanaansa enemmän.


Yuilla on tatuointi oikeanpuoleisella lapaluulla, joka on aivan samanlainen kuin Kiyoharulla samalla puolella etupuolella.


They can’t tell me who to be,
‘Cause I’m not what they see.
And the world is still sleepin’,
While I keep on dreamin’ for me.
And their words are just whispers
And lies that I’ll never believe.


Kuvissa: Yui Yoshioka


You comfort me with your soft words,
I can't move. I can't see.
But you unlock the path before me.


Muuta:
- Veriryhmä AB
- Kiyoharulta on saanut lahjaksi kultakalan, jonka nimeksi on antanut Sherry.
- Yui aina seuraa Kiyoharua ja on aina valmis suojelemaan miestä.
- Kantaa mukanaan sytkäriä
- Osaa kokata todella hyvin japanilaisia perinne ruokia.

- Suhteet -

Kiyoharu Mori - Kukaan ei ole niin tärkeä Yuille kuin Kiyoharu. Tuo oli ensimmäinen joka on kohdellut häntä hyvin ja mies oli se, joka pelasti hänet kadulta. Kiyoharu muutti naisen elämän radikaalisti monta vuotta sitten ja Yui on kiintynyt mieheen todella paljon. Mies on hänen perheensä. Yui ei tarvitse elämässään ketään muuta kuin Kiyoharun. Joku voisi luulla, että Yui olisi rakastunut mieheen, mutta nainen ei tiedä mitään tuollaisesta ja muutenkaan ei ole kiinnostunut mistään tuollaisesta, kun hänelle on opetettu se, että tunteet häiritsevät työtä.
Kiyoharu on todella tärkeä ihminen hänelle ja on velkaa tuolle elämänsä. Kiyoharu on opettanut hänelle kaikenlaista ja kohdellut häntä kuin ketä tahansa muuta. Tuon puolesta Yui on valmis tekemään ihan mitä tahansa epäröimättä tai kyseenalaistamatta käskyä.

Hideto "Hide" Matsumoto - Silloin kun Yui oli koulutuksessaan, niin Hide oli hänelle vain se yksi kenraali muiden joukossa, jotka kohtelivat häntä huonosti. Kumminkin mies sitten alkoi iltaisin hoitamaan hänen haavojaan, jonka seurauksena sitten Yui uskalsi luottaa mieheen, vaikka päivisin Hide mätki häntä niinkuin kaikki muut. Kumminkin Hide aina tuli auttamaan häntä ja vuosien mittaan Yui lämpeni Hidelle sen verran, että normaalit ihmiset kutsuisivat sitä ystävyydeksi, kun taas Yuin kohdalla se on sillein, että nainen pitää tästä kenraalista vähän, jota osoittaa omalla erikoisella tavallaan.

Shuya "Umi" Morita - Yui ei oikein tiedä miten suhtautuisi tähän mieheen, joka työskentelee Hiden alaisuudessa. Naisen ilmekään ei värähdä, kun toinen selvästi yrittää ärsyttää häntä, mutta Yui ei vain ymmärrä sitä miksi toinen tuntuu huomioivan häntä niin paljon aina välillä. Kumminkin aina Kiyoharu tai Hide ovat tulleet siihen väliin, kun taas Yui vain jatkaa omia juttujaan normaaliin tapaan. Aikaisemmin Umi oli hankkinut katanan ja näyttänyt sitä hänelle, johon Yui ei kuten tavallisesti ei reagoinut mitenkään, koska ei se asia ollut mitenkään ihmeellinen. Umi on Yuin silmissä yksi yakuza-klaanin jäsen.

Yuuichi "Jasmine" Kageyama - Aluksi Yui oli luullut Yuuichia viholliseksi, jonka takia oli tarkkaillut miestä, mutta myöhemmin sai tietää Kiyoharun isän lähettäneen Shadow Brokerina toimivan miehen katsomaan Kiyoharun perään. Yuin mielestä Yuuichi on hyvin erikoinen ihminen, joka osaa olla ovela ja hyvin salaperäinen. Hän on alkanut tottumaan Yuuichin/Jasminen seuraan.

- Pelit -

Keskiviikko 2.10.2013
I'm still here, and I'll always be here
With Kiyoharu/Maya
Pieni hetki Kiyoharun ja Yuin arjesta.
-Valmis-
avatar
Samirix

Viestien lukumäärä : 407
Join date : 19.12.2011
Ikä : 25
Paikkakunta : Tampere

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa