Date with a girl? Are you kidding me? [KUOLLUT]

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Date with a girl? Are you kidding me? [KUOLLUT]

Viesti  Ru-Chan lähetetty To Elo 01, 2013 11:47 pm

// Redumu & Cl tänne pääiin~ :3 //

Lauantai 10. elokuuta 2013

Sunghyun ''Kevin'' Woo

Edellisellä viikolla Kevin oli viettänyt miltein jokaisena päivänä aikaa erään jengin seurassa, johon oli sattumalta liittynyt tai jos häneltä kysyy asiaa voisi sanoa että hän vain hengaa heidän kanssaan kun ei ole muutakaan. Tietysti kyseisestä porukasta on tullut ajanmittaan Kevinille hyvin tärkeä, ikäänkuin toinen perhe johon kuului. Tosiasiassa hän kuitenkin vain hengasi CL:n kanssa, johon oli jengiin tulonsa jälkeen tutustunut ensimmäisenä. Vaikka likka onkin melko sähäkkä persoona, kuitenkin hän veti Keviniä puoleensa. Kevin kyllä myöntää että joskus on hankala ymmärtää Cl:n käyttäytymistä ja sitä mitä likka puuhaa, mutta silti Kevin ihanoi toista. Hänestä on hauska seurata likan menoa ja sähäkkää persoonaa etenkin silloin kun on tosi kyseessä. Sillä CL on hyvin suorasukainen nainen, se saa Kevinin hyvälle mielelle ja usein saakin hänet nauramaan.
Viime aikoina Kevin on enstistä enemmän viettänyt aikaansa pyörien Cl:n ympärillä kuin uskollinen lemmikki, mikä varmasti on vetänyt puoleensa monen jengissä olevan katseen. Asia ei kuitenkaan Keviniä häiritse, sillä kukaan ei ole hänelle suoraan mitään huomauttanut. Tietysti pieni valppaus on hänellä kokoajan päällä siltä varalta että jotain kävisi, mutta senkin Kevin pyrkii piilottamaan huolettoman hymynsä varjoon. Kevin on yleensä ollut se jengin jäsen, joka pitää yllä huoletonta ja hyvää fiilistä. Toisin sanoen Kevin on porukan ilopilleri.

Ja kuten normaalistikkin, jokaisen jengin kokoontumisen jälkeen sovittiin ennalta jo seuraavat näkemiset, ikäänkuin se olisi hyvin tärkeää kokoontua aina yhtenäisenä, mitä nuorekko ei aina ymmärtänyt. Kuitenkin jälleen viikon lopussa sovittiin että tällä kertaa voisi kokoontua lauantaina Harajukun rautatieasemalla ja siitä olisi sitten hyvä jatkaa matkaa, kuitenkaan määränpäätä tai kokoontumisen syytä ei kukaan erikseen sanonut. Niimpä Kevin luuli sen olevan perinteinen ''hengaillaan'' päivä.
Lauantain saapuessa Kevin ryntäsi tuulispäänä pommiin nukkuneena kohti Harajukun rautatieasemaa, kuitenkin niin että oli huolellisesti vaatteensa katsonut. Raskas puuskutus pisteli Kevinin rintakehään hänen juostessaan pitkin kävelytietä näköpiirissä ollen jo asema. Pian kuitenkin Kevin pysähtyy tasaamaan nurkantaakse hengitystään puristaen hetken rintakehäänsä, johon yllättävän paljon sattui juoksun johdosta. '' Ei hyvä.. taas.. ''
Hetken nuorekko lymysi kumarassa, kunnes tasaisen ja pitkän henkäyksen jälkeen hän suoristi itsensä, nosti hymyn huulilleen tuttuun tapaansa ja suoristi ryppyyn mennyttä auki olevaa valkoista kauluspaitaansa, jonka alta pilkisti punainen t-paita mustine viivoineen. Kaulassa Kevinillä kilisi kaulakoru, josta roikkui laatta missä luki pienehkö teksti mikä kuvasi iloisuutta. Kevin kaartui putsaamaan ja asettelemaan mustia housujaan kohdilleen, jotka olivat kummallisesti nousseet juoksun aikana ylemmäksi. '' Luoja tätä vaivan määrää! '' Kevin tuhisi nurissen itsekseen, kunnes tyytyväisesti nosti valkoista, väriraidoilla koristeltua lippaansa ylemmäksi nähden minnepäin seuraavaksi suuntaisi.

Nuorekko keinautti itsensä sulavaan kävelyyn kohti nurkan takana olevaa rautatieasemaa. Puuskahti hiljaa mutristaen ensin suutaan hieman, sillä hän oli mennyt katsomaan kelloa ja mikä voisikaan olla ärsyttävämpää kuin se että huomaa olevansa etuajassa tapaamisaikaan nähden. Noh mitä hän voisi muutakaan kuin odottaa että muut saapuisivat. Pian Kevin löytää itsensä nojailemasta vasten aukealla olevaan roskapönttöön kaartaen kätensä puuskaan rintakehälleen. Mikä sai hänet näin kiirehtimään? odottiko hän jotakin, jotakin jännittävää?
Kevinhän ei mistään mitään tiennyt, tiesivätkö muut?


/ Siinä olisi nyt jonkin sortin alotus.. o.o' toivottavasti saat vastattua ja jos tuottaa onkelmia, niin keksitään uusi alotus sitten:D en ole mikään mestari tässä. //

___________________
Sunglasses Is Ma Weapon -
it keeps my reputation
You’ll never know where I’m looking


avatar
Ru-Chan

Viestien lukumäärä : 422
Join date : 22.10.2012
Ikä : 27
Paikkakunta : Lahti

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Date with a girl? Are you kidding me? [KUOLLUT]

Viesti  redumu lähetetty La Elo 03, 2013 1:05 pm

// Hieno aloitus oli ~ Smile) //

CL oli aina myöhässä, eikä jaksanut korjata asiaa millään tavalla. Hän oli nainen, hänellä oli oikeus olla myöhässä, koska piti valita vaatteet, meikata, sekä laittaa hiukset. Hänellä meni aikaa siinä kaikessa, sekä lisäksi siinä, että sai itsensä potkittua ylös sängystä lomalla. Hän vihasi sitä, kun jengi sopi tapaamisensa ennen kahtatoista alkaviksi, jolloin CL joutui herämään paljon aikasemmin kuin yleensä. Toki hän tapasi jengiläisiä ja varsinkin pientä Keviniä, mutta typerykset olivat sopineet tapaamsen puoli yhdeksitoista lauantai aamuna Harajukun rautatieasemalla.
CL oli saanut itsensä ylös sängystä ja liikenteeseen, mutta ei hän tarpeeksi ajoissa ollut, että olisi ajallaan asemalla. Hän kävelisi ihan kaikessa rauhassa, koska edes hän kokeneena korkokenkien käyttäjänä ei kävelisi jäärin nopeasti korkea korkoisten platform bootsien kanssa. Hän rakasti korkokenkiä ja tiesi erittäin hyvin, että näytti niissä paremmalta kuin lättäpohjaisissa adidaksen tennareissa. Varsinkin kun pukeutui korkea vyötäröisiin mustiin shortseihin, sekä valkeaan toppiin, jonka peitti vielä todella löysä silmukkainen musta neule, kuten hän oli tälläkin hetkellä pukeutunut.

CL vilkaisi nopeasti ranteessa olevaa kelloaan ja mutristi hivenen suutaan, kun tajusi jo olevansa viisi minuuttia myöhässä. Ei se hänen ennätys ollut, ei se ollut vielä lähelläkään hänen ennätystä, joka taisi olla lähemmäs neljää varttia. Hän oli kuitenkin jo lähellä asemaa, joten hän oli kuitenkin ihan hyvää tahtia tullut asemalle, vaikka uskoi kulkevansa hitaasti. Nainen pysähtyi hetkeksi erään näyteikkunan eteen ja järjesteli tasaiseksi leikattua otsatukkaansa, sekä kaivoi laukustaan huivin, jonka taitteli, sekä sitoi sitten pään ympärille, nostaen hiukset pois alta, jotka oli nostanut ennen lähtöä tiukalle korkealle ponnarille takaraivon päälle. Hän näytti hyvältä ja tiesikin sen varsin hyvin.
Hetken peilailtuaan itseään CL päätti jatkaa matkaa, ettei kaikki suuttuisi, kun hän oli jälleen myöhässä. Pian nainen kääntyi kadun kulmasta ja näkikin jo aseman jonne oli matkalla ja kuikuili hieman väen paljouden takana, että oliko paikalla jo paljonkin jengiläisiä, mutta hän ei nähnyt ketään. Tai sitten ei vain tunnistanut ketään...

Naisella ei kestänyt kauaa, kun hän saapui aukealle, lähelle rautatieaseman portaita ja antoi katseensa kiertää, etsien tuttuja kasvoja. CL kurtisti hieman kiukkuisena kulmiaan ja kaivoi puhelimensa taskusta, katsoen kelloa ja tarkastaen saapuneet viestit. Ei ainakaan ollut tullut viestiä että aikaa olisi muutettu... Miksi sitten paikalla ei näkynyt ketään?
Pian CL katsoi uudestaan ympäri ja huomasi tutut kasvot roskiksen luona, lähtien sitten kävelemään sinne hymyn taittuessa huulille. Hän heilautti sitten kättään Kevinille, jonka oli tunnistanut ja pysähtyi pian tämän eteen.
"Eikö täällä todella ole vielä ketään muita?" kysymys kuului CLn suusta.
avatar
redumu

Viestien lukumäärä : 114
Join date : 23.07.2013
Ikä : 22
Paikkakunta : Ravijoki

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Date with a girl? Are you kidding me?

Viesti  Ru-Chan lähetetty Su Elo 04, 2013 11:46 pm

Sunghyun ''Kevin'' Woo


Kevin oli aikansa roskiksen kupeessa notkunut ja alkoi tosiaan saamaan tarpeekseen yksin olosta. Puhelin kävi kuumana Kevinin sitä näprätessä moneen otteeseen tarkistaakseen viestit ja kellon kulun nopeutta. Kuitenkaan mitään ei tapahtunut. Voisiko tämä olla pila, josta kaikki muut tiesivät mutta Kevin ei? Kevinin raapiessa takaraivoaan lippiksensä juuresta katseen vaellellessa maassa, hän paikantaa eteensä jostakin tupsahtaneen kenkäparin ja ei aikaakaan kun kuulee tutun äänen edestään. "Eikö täällä todella ole vielä ketään muita?" Ääni kuului CL:llälle.
Kevin jäätyi aloilleen, mutta kykeni nostamaan katseensa lipan alta kohti likkaa, silmäillen matkalla toisen vartalon läpi. 'Ei paha. ' Kevin tuumi mielessään rentoutuen, nuorekon taittaessa kätensä puuskaan rintakehäänsä vasten ja vihdoin pitkän hiljaisuuden jälkeen aukaisi suunsa. '' Ei ole näkyny. ''

Kevi mutristi huuliaan edelleen ajatuksissa pyörien että kyseessä on jonkin sortin pila, joka on juuri kohdistunut häneen ja CL olisi siinä mukana. Aivan varmasti. Se sai nuorekon suorastaan kuplimaan sisältä käsin. Kuitenkin Kevinin ollessa omissa maailmoissaan, hänen taskunsa uumenissa puhelin ilmoitti olemassa olostaan viestin merkeissä ja sai nuoren nytkähtämään aloillaan. Hetken hän tuijotti suu raolla kohti Cl:llää, kunnes keskittyi nykimään taskustaan puhelinta joka edelleen ilmoitti läsnäolostaan.
Hetken puhelimen kanssa temppuilu pisti Kevinin taas maanpinnalle ja sai hänet suorastaan naurahtamaan omalle oudolle käytökselleen. Ei hänen pidä näin käyttäytyä.. Normaali.. Normaali!
Kevin pysähtyi huokaissen syvään ja hartaasti, kunnes vihdoin keskittyi katsomaan viestiä jonka oli juuri aukaissun puhelimensa näytölle. Syvä hiljaisuus laskeutui kaksikon päälle Kevinin jäätyessä huulille nostaen samanaikaisesti pakosti hymyn. Voisiko tämä olla totta?

Viesti joka saapui oli eräältä jengiin kuuluvalta tyypiltä '' Soori Soori, kukaan ei pääse tänään tulemaan, pidä pikku Cl:stä huolta puolestamme ! Tsemppiä kaveri! Äläkä kerro Cl:lle mitään. *VinkVink* ''

Kevin luki tekstin pariin otteeseen ja jokaisella lukukerralla hänen suunsa raottui aavistuksen auki, ikäänkuin aikeissa sanoa jotakin, sitten hän vilkaisi CL:n suuntaan ja köhäisi itsekseen mennen vaikeaksi. Päässä pyöri miljoona asiaa ja ehdotusta, mutta ei todellakaan tiennyt mitä pitäisi sanoa. Sillä CL jos joku ei varmasti iloitsisi tästä jos saisi tietää muiden aikeet.
Niinpä Kevin sulki puhelimen ja nosti viimein katseensa kunnolla kohti CL:llää ja samassa huulille kohosi leveä ja pirteä hymy, jonka alle peitti hätääntyneen olomuotonsa.
'' Tota, mun tekis mieli jäälattea.. Lähetääkö ettimää paikkaa mistä sitä saa? '' Kevin toteaa hymynsä jatkeeksi ikäänkuin mitään äsken ei olisi tapahtunutkaan. Hän palasi taas jälleen intoapuhkuvaksi iloiseksi itsekseen.
Pääkopan sisällä vaellellen ajatus siitä mitä kävisi jos CL saisi tietää. Toisaalta mitä pahaa olisi hengata kahden, kerta siihen tilaisuuden sai? Vai oliko se paha?
Kysymysten määrä kasvoi Kevinin pään uumenissa, hänen hekotellen itsekseen perin kummallisella tavalla, samalla kun odotteli CL:n vastausta.

___________________
Sunglasses Is Ma Weapon -
it keeps my reputation
You’ll never know where I’m looking


avatar
Ru-Chan

Viestien lukumäärä : 422
Join date : 22.10.2012
Ikä : 27
Paikkakunta : Lahti

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Date with a girl? Are you kidding me? [KUOLLUT]

Viesti  redumu lähetetty Ke Elo 07, 2013 8:35 am

CL:ää tahtoi naurattaa, kun Kevinillä kesti pieni hetki vastata hänen kysymykseen. Samalla nainen tahtoi tulla uteliaaksi, mitä tuon nuoremman jätkän mielessä oikein liikkui, mutta hän ei kuitenkaan ruvennut sitä kyselemään. Ei hän halunnut mitään kiusaantunutta hiljaisuutta heidän välille, vaikka sellainen tuli aika äkkiä, kun Kevinin kännykkään saapui viesti. Vaaleahiuksinen nainen laski katseensa alas ja vaihtoi painoa hieman toiselta jalalta toiselle, samalla puuskaten kädet rinnalle. Hän ei ollut niitä ihmisiä, jotka rupesivat rkukkimaan toisille saapuneita tekstiviestejä. Hän tunsi joitakin tyyppejä, jotka taas olivat sellaisia, mutta ei hän.

Pian nainen kohotti katseensa Keviniin, kun kuuli toisen kysymyksen ja kohotti aavistuksen kulmiaan. Kahvilleko he nyt lähtivät? Entä muuta? Eivät kai olleet tulossa, vaan olivat järkänneet hänelle ja Kevinille jotain jännää. Miksi?
"Juu... Mennään vain", CL hymyili ja nyökkäsi vielä varmistukseksi, kun oli siirtänyt kaikki kysymykset pois mielestä. Hän suoristi jälleen selkäänsä ja nosti laukun jälleen olkapäälleen, kääntyen sitten siihen suuntaan, mistä oli vasta tullut, katsoen kuitenkin olkansa yli Keviniä.
"Kävelin tänne tullessa yhden ihan kivannäkösen kuppilan ohi, et jos mentäis sinne?" hän kysyi ja hymyili nuoremmalle jätkälle hieman, kääntäen katseensa sitten eteenpäin ja sen enempiä vastausta odottelematta lähti kävelemään eteenpäin. Samalla hän nosti kätensä kiristämään korkealla olevaa pompulaansa ja pöyhi hieman poninhäntäänsä, jonka kanssa oli tapellut suurimman osan ajastaan laittautuessaan.

Pikaisesti CL vilkaisi, tuliko Kevin perässä ja pureskeli hivenen huulensa sisäpintaa, joka sai naisen mutristamaan suutaan aavistuksen. Hän ei pitänyt odottamisesta, mutta pisti itse aina kaikki odottamaan...

/ ahfdnfd anteeks huono /
avatar
redumu

Viestien lukumäärä : 114
Join date : 23.07.2013
Ikä : 22
Paikkakunta : Ravijoki

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Date with a girl? Are you kidding me?

Viesti  Ru-Chan lähetetty Ma Elo 12, 2013 3:49 am

Sunghyun ''Kevin'' Woo

Kevin kyllä kännykkäänsä näprätessään viestin saapumisen jälkeen huomasi kuinka CL:stä tuli hieman levoton ja siksi myös päätyi hermoilemaan mitä keksisi viestin peitteeksi.
Mutta kaiketi se ihan hyvä kysymys oli, kerta CL lähti mielellään hänen kanssaan kahvilaan ja vielä ehdotti mistä löytyisi kiva kahvila. Mikä sinänsä pisti Kevinin naamalle hieman ällistyneen ilmeen, sillä hän todellakin yllättyi moisesta. Kevin sai kerättyä itselleen rohkeutta ja tuppautui hymyilemään jälleen hyvin aurinkoisesti toiselle.
Ennenkuin Kevin pääsi vastaamaan oli toinen jo ottanut suhteellisen etumatkan ja Kevin sai tehdä töitä saavuttaakseen neiti nopeajalan kävelyvauhdilla. Sillä nuorekosta tuntui että näyttäisi tyhmältä jos juoksisi likan perässä. Sitä hän ei ikinä sallisi. Kevin halusi olla se ''cool'' tässä porukassa, vaikka onnistuikin vain esittämään suloista pikkupoikaa. Nuorekko päästää suustaan raskaan huokaisun viimein saavuttaessaan CL:n ja kirikin toisen rinnalle astelemaan. Pituuden kanssa Kevinillä ei ollut ongelmaa, sillä vaikka neiti olikin häntä hieman vanhempi ei hän siltä Keviniä pituudessa voittanut.
Ja saikin Kevinin yllättävän hyvälle päälle unohtaen sivussa miten tämä kaikki sai alkunsa muiden tyhmästä ja järjettömästä tempusta.
Hän ei vieläkään oikein ymmärtänyt, mutta kaipa se sama oli mitä tänään tapahtuisi, sillä asuntolaan hän ei suostunut ihan heti palaavan.
Pian kaksikko saavuttikin kahvilan, jota CL oli suositellut. Hetken Kevin tutkaili kahvilan ulkokuorta hymy huulillaan kunnes nappasi mitään ajattelematta luontevasti CL:n ranteesta kiinni ja asteli kahvilan sisätiloihin johdattaen toista.
Kahvila vaikutti Kevinin mielestä hyvin rauhalliselta ja mukavalta paikalta ja voisi olla ettei tämä jäisi viimeiseksi kerraksi.
Hän ei tajunnut ollenkaan että edelleen piti tiukasti kiinni CL:n ranteesta vihdoin seistessään kahvilan tiskin takana ja tuijotti lumoutuneena edessään erilaisten leivosten valikoimaa pähkäillen minkä ottaisi vai ottaisiko mitään.
'' Umh.. Mikä näyttää hyvältä sun mielestä Cl? '' Kevin ei päässyt sopuun mielensä kanssa ja päätyi kysymään Cl:n mielipidettä asiasta samalla vilkaisten kohti likkaa.

___________________
Sunglasses Is Ma Weapon -
it keeps my reputation
You’ll never know where I’m looking


avatar
Ru-Chan

Viestien lukumäärä : 422
Join date : 22.10.2012
Ikä : 27
Paikkakunta : Lahti

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Date with a girl? Are you kidding me? [KUOLLUT]

Viesti  redumu lähetetty Ma Elo 12, 2013 8:29 am

Vaikka CL:llä oli 12,5senttimetrin korot niin silti hän hävisi pituutensa puolesta Kevinille. CL ei kuitenkaan pistänyt pahakseen, koska oli mukavaa, kun mies oli pitempi - parit joissa nainen oli pitemmältä näytti vain useammin typerältä. Eikä kovinkaan usein Korean mailta kovinkaan paljon niitä pituudellaan kerskailevia naisia tulekaan. Hän itse sai tuollaisilla hieman yli 10sentin koroilla ihan tarpeeksi pituutta itselleen, joka riitti hänelle paremmin kuin hyvin.  
Naisen katse kävi nopeasti Kevinissä, kun tämä viimeinkin saavutti hänet, vaikka hän olisi voinut uskoa toisen koikkelehtivan pitkillä koivilla nopeamminkin, mutta eipä hänkään jäärin hitaasti korkeilla koroilla kävellyt. Hän levitti pienen hymyn huulilleen ja kohensi sitten jälleen hiuksiaan, joka oli paha tapa ja jota hän teki vähintään viisi kertaa minuutin aikana - no ei nyt vaisinkaan...

CL pysähtyi Kevinin vierelle kahvilan eteen ja tutkaili hetken kahvilan katukuvaa, ennenkuin Kevin rohkeasti tarttuikin hänen ranteeseen ja lähti saattelemaan sisälle. Lyhyt naurahdus kuului naisen huulien välistä ja hän katsoi nuorempaa jätkää hymyillen.
"Eihän meillä mitään kiirettä ole?" hän sanahti hiljaa ja katseli sitten ympärilleen kahvilassa. Hän ei perustunut oikeastaan mistään niistä ihanan sulosista vaaleanpunaisita leivoksista ja ylipirteästä musiikista - jota ei hänen onnekseen kuulunut edes kahvilassa, eikä naisen onnekseen kahvilaa oltu liian imelästi sisustettukkaan. Kaikki tiesivät, että CL oli se bad bitch, joten sellainen kahvila ei sopisi hänen kuvaan, vaikka ei hän kieltänyt etteikö sellaisissa ollut poikennut. Valitettavasti hän oli saanut päänsärkyä jostain mystisestä syystä.
Nainen havahtui ajatuksistaan, kun kuuli Kevinin kysymyksen ja katsoi miehen suuntaan, kohottaen hivenen kulmiaan. Mikä näytti hyvältä hänen mielestä? CL katsoi leivoksia ja mutristi hieman suutaan, astuen lähemmäs ja kumartui hieman tutkimaan leivoksia. Hän osoitti sitten sitruunajuustokakkua.
"Tuo ehdottomasti", hän sanoi hymyillen ja suoristi sitten selkäänsä, katsoen Keviniä hymyillen. Jos hän jotain yleensä herkutteli niin se oli ehdottomasti erilaiset, ehdottomasti kylmät ja makeat juustokakut. Harvoin hän herkutteli, mutta joskus piti itseään hemmotella.
CL siirtyi sitten lähemmäs kassaa ja kaivoi laukkuaan samalla, etsien lompakkoaan, jonka sai pian esille. Seuraavaksi hän ryhtyi miettimään, mitä hän ottaisi juomiseksi. Ehkäpä jääteetä...
avatar
redumu

Viestien lukumäärä : 114
Join date : 23.07.2013
Ikä : 22
Paikkakunta : Ravijoki

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Date with a girl? Are you kidding me?

Viesti  Ru-Chan lähetetty Ma Elo 12, 2013 11:23 pm

Sunghyun ''Kevin'' Woo

Kevin oli pistänyt kyllä merkille kuinka usein Cl mahtoi pöyhiä hiuksiaan ja se pirti kummastuttamaan melkoisesti. Eihän se nyt normaalia voinut olla vai oliko? Tekeeko tytöt aina noin? Nuorekko sai moisesta ärsyttävän kylmiä väreitä kulkemaan pitkin hänen selkäänsä jokaisella kerralla kun voin huomasi toisen tekevän niin, mutta piti kuitenkin suunsa visusti kiinni sillä saattaisi olla että hän palaisi kotiin hyvinkin pian mustasilmä koristaen hänen kasvojaan. Asia ei miellyttänyt Keviniä pätkääkään.
Hän myös pohti sitä että oliko CL tosiaan aina noin hymyilevä vai johtuiko se siitä että he olivat kahden? Sillä Kevinistä CL ei juurikaan ainakaan noin paljon hymyillyt kun liikuttiin jengin mukana. Saattoi tietysti olla että Kevin vain kuvitteli nyt liikoja kun he olivat kahden. Vasta nyt nuorekko itsekkin tajusi että kiinnitti enemmän huomiota Cl:n eleisiin sun muihin kuin aikaisemmin, mistähän se johtui?
Antoi kuitenkin asian olla ja toivoi että toisella oli hauskaa.

Kevin tuijotti lumoutuneena erilaisia leivoksia ja kakkuja tiskillä ja kysyessään Cl:n mielipidettä herkuista hän havahtui kun likka päätyi ososttamaan sitruunajuustokakkua ja oli aivan varma että se on tuo. '' Oletko nyt aivan varma? ''
Kevin sanahtaa ja tuijottaa kakkua, noh kokeilu kannattaa aina. Kevin tuumi hetken ja osoitti sitten myyjälle kyseistä kakkua samalla sanoen että niitä tulisi kaksi kappaletta. Samassa Kevin huomaa likan kaivavan lompakon esiin.
Se sai Kevinin järkyttymään ensiksi ja vasta hetken jäätymisen jälkeen hän kiilaa CL:n eteen kassalle.
'' Minä maksan! '' Nuorekko huikkaa ja hieman tönii CL:llää kauemmaksi kassalta.
'' Valitse vaan se juoma sitten, ok? ''
Sittemmin Kevin saneli tilauksensa uudelleen: Kaksi kappaletta sitruunajuustokakku palaa ja kokis..
Nyt hän jäi odottamaan CL:n vastausta kääntäen katseensa myyjästä kohti häntä.
Samalla Kevin tuumi erilaisia vaihtoehtoja, mitä CL vastaisi. Voisiko se olla kentien vettä vain vai teetä? Sillä harvoin Kevin oli nähnyt Cl:n nauttivan virvoitusjuomia.

/ pahoitteluni, hieman kökkö. :< //

___________________
Sunglasses Is Ma Weapon -
it keeps my reputation
You’ll never know where I’m looking


avatar
Ru-Chan

Viestien lukumäärä : 422
Join date : 22.10.2012
Ikä : 27
Paikkakunta : Lahti

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Date with a girl? Are you kidding me? [KUOLLUT]

Viesti  redumu lähetetty Ti Elo 13, 2013 8:40 am

CL katsoi Keviniä hieman kummissaan, kun tämä kysyi, että oliko hän tosissaan. Tottakai hän oli tosissaan! Mikään ei voittanut juustokakkua...
"Miksen olisi?" hän kysyi ja kohotti kulmiaan pienesti. Hän osoitti todellakin, että oli varma asiasta ja siirtyi jälleen tutkailemaan mitä juotavaa ottaisi, hypistellen lompakkoaan samalla. Sitten Kevin tuli ja töni häntä pois sanoessaan, että maksaisi hänetkin. CL astui pari sivu askelta ja kurtisti hieman kulmiaan, jonka jälkeen alistui kohtaloonsa. Hän pisti lompakkonsa laukkuun ja palasi mietteisiinsä hetkeksi.
"No otan sitten persikka jääteen ja vesipullon..." nainen mutisi hiljaa ja siirtyi sitten kauemmas kassasta.
"Etsin meille pöydän", hän ilmoitti ja lähti sitten kävelemään peremmälle kahvilaan, istuutuen pian yhteen ikkunapöydistä, katsoen ulos nopeasti, jonka jälkeen otti kännykkänsä esille. Pikaisesti nainen vilkaisi naamansa kuntoa, jonka jälkeen tarkisti viestit ja palautti kännykän laukkuunsa.
CL risti jalkansa nätisti ja sieppasi suortuvan poninhännästään, jonka pisti ylähuulen, sekä nenän väliin. Odotellessaan nainen kerkesi syventyä mietteisiin, että minne muu porukka oli jäänyt ja huomasi, ettei siitä ollut sen enempää kysellytkään, vaikka uteliaisuus kalvoi kovasti sisällä, pyrkien pintaan. Olivatko jengiläiset keksineet jonkun kovinkin hyvän vitsin hänen ja Kevinin pään menoksi vai mistä ihmeestä tässä oli kyse? Kyllä hän mielellään hengasi Kevinin kanssa ihan kahdenkin, ei siinä siitä ollut kyse, mutta kyllä nyt jengiläiset voisivat ihan hyvin suoraankin sanoa jos järkkäisivät jonkinlaiset... treffit heille?! Mitä ei se porukka nyt niin kekseliäs voinut olla! Eihän??

CL tiputti suortuvansa pois ylähuulen päältä ja painoi leuan kämmentä vasten, mutristaen suutaan mietteliäänä. Nyt hän ei päässyt eroon siitä, että mikä jutun juju oikein oli... Ehkä Kevin tietäisi jotain, ehkä. Hän voisi ainakin kysyä nuoremmalta asiasta, eihän se ketään satuttaisi, varmaankaan.
avatar
redumu

Viestien lukumäärä : 114
Join date : 23.07.2013
Ikä : 22
Paikkakunta : Ravijoki

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Date with a girl? Are you kidding me?

Viesti  Ru-Chan lähetetty Ke Elo 14, 2013 11:26 pm

Sunghyun ''Kevin'' Woo

Näköjään Cl oli tosissaan juustokakun suhteen, mikä sai Kevinin naurahtamaan kertaalleen. Tuo neito oli hyvin hauskaa seuraa näin kun he olivat kahden. Ei olisi ihan heti uskonut, koska Kevin oli saanut Cl:stä aivan erilaisen käsityksen kun he liikkuivat jengissä.
Vihdoin CL alistui siihen että kevin tarjosi tämän kierroksen ja hyvin nopeasti tyytyi sanomaan lopputilauksensa.
"No otan sitten persikka jääteen ja vesipullon..." Ja lisäsi vielä perään, ennenkuin Kevin ehti edes kääntyä myyjän puoleen.
"Etsin meille pöydän" Samassa CL katosi kahvilan perälle etsimään pöytää. Kevin ei edes pysynyt katseensa kanssa perässä kun myyjä sekoitti nuoren ajatukset. Hetken kesti ennenkuin koko Kevinin tilaus oli kerätty suurehkolle tarjottimelle ja maksu saatiin suoritettua. Hetken Kevin pyöri ympyrää tiskin kupeessa kunnes havaitsi Cl:n ikkunan vierellä ja sinne hän päätyi nyt suunnistamaan, tosin monen mutkan kautta, koska suuren tarjottimen kanssa oli hitusen vaikea puikkelehtia porukan seasta pois kohti päämääräänsä.
Kevinin viimein päästen lähemmäksi, hän otti merkille kuinka CL näytti hieman oudolta ja pois olevalta. Hän jopa mutristi suutaan mikä sai Kevinin hieman hämilleen. Ensin hän epäröi, mutta päätti sitten nostaa hymyn huulilleen aurinkoiseen tapaansa ja sujahti pöydän ääreen laskien tarjottimen pöydälle istuutuen samalla CL:ää vastapäätä.
Kevinin naamalla lymysy hyvin feikattu hymy samalla kun hän mietti mitä Cl:n äskeinen olemus oikein oli. Voisiko olla että likka on saanut vihin tästä kaikesta? Tai sitten hän mietti miksi jengi jätti tulematta ?
Ajatukset saivat Kevinin suorastaan hikoilemaan hullunlailla, hänen päätyen hinkkaamaan otsaansa lippiksen alta.

Tunnelman muuttamiseksi Kevin nappasi tarjottimelta kokiksensa ja kakkupalan nokkansa eteen. Samassa hän kaappasi haarukalla palan juustokakusta ja tunki sen armotonta vauhtia suuhunsa sitä mutustellen.
Katse kohosi kohti Cl:ää tälle hymyilleen. '' Mm.. Todella hyvää! '' Kevin mutisi suu täynnä kakkua.
Tosiasiassa juuri tämä juustokakku ei ollut niinkään Kevinin lempiherkkuja, mutta yritti kuitenkin nauttia siitä kerta se nähtävästi oli Cl:n herkkuihin kuuluva leivos.
'' Ah, muuten.. Mi.. Miten sinulla on mennyt? '' Kevin avasi jälleen keskustelut, yrittäen käyttäytyä mahdollisimman normaalisti. Tosin se oli hieman vaikeaa sen viestin jälkeen ja myöskin sen kannalta että tämä oli ensimmäinen kerta kun Kevin oli kahden tytön kanssa!
Miten silloin oikein ollaan? Normaalisti? Viettelevästi?
Kevinillä ei ollut mitään hajua koko asiasta, miten hän voisi päivän viettää Cl:n seurassa ilman että koko homma räjähtää käsiin?

___________________
Sunglasses Is Ma Weapon -
it keeps my reputation
You’ll never know where I’m looking


avatar
Ru-Chan

Viestien lukumäärä : 422
Join date : 22.10.2012
Ikä : 27
Paikkakunta : Lahti

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Date with a girl? Are you kidding me? [KUOLLUT]

Viesti  redumu lähetetty Ma Elo 19, 2013 12:07 am

CL havahtui ajatuksistaan vasta, kun Kevin istuutui pöytään häntä vastapäätä ja hymyili hiukan, ottaen sitten lautasensa, sekä jääteen. Vesipullon hän sujautti laukkuun nopeasti. Nainen pysähtyi katselemaan juustokakkua ja tökki haarukalla kevyesti sitä, ennenkuin halkaisi siitä pienen palasen ja maistoi kakkua. Tyytyväinen hymy levisi kaksikosta vanhemmanpuoliskon huulille ja hän rupesi syömään sitä tyytyväisenä, kohottaen katseensa jälleen Keviniin, kun tämä sanoi kakun olevan hyvää - suu täynnä kakkua.
"Mm... Niin on... Ja kultapieni, älä puhu ruokasuussa, kai vanhempasi sen verran opetti sulle käytöstapoja..." CL sanahti melko rauhalliseen ääneen ja joi hieman teetä itse, jonka jälkeen jatkoi jälleen kakun syömistä. Pieni hyminä kantautui naisen kurkusta, kun hän söi kakkua. Siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi syönyt juustokakkua tai edes mitään muuta makeaa ja sokerilla kyllästettyä ruokaa. Kun Kevin avasi suunsa jälleen, CL laski haarukan hetkeksi alas ja keskittyi juomaan jääteetä, joka oli ehkä hieman turhan makeaa yhdistettynä juustokakkuun. Hän katsoi nuorempaa jätkää ja kohautti kevyesti olkiaan.
"Eipä mitään erityistä... Faija on taas systerin kanssa Euroopassa, joten olen viettänyt suurimman osan ajastani asuntolalla ja kaivanut itselleni asuntoa jostain, mutta ei ole vielä napannut mikään..." nainen sanahti ja katsoi kakkua, mutristellen hiukan suutaan ja jatkoi sen syömistä sitten.

"Mmh... Tiedätkö yhtään, missä muut ovat?" CL kysyi pian, kun oli jälleen karannut omiin mietteisiinsä pieneksi hetkeksi ja kohotti katseensa Keviniin, pureskellen haarukkaa pienesti. Niin tosiaan ne käytöstavat... Hän laski haarukan alas lautaselle ja kohotti hiukan kulmiaan.
"Onko tässä joku niin hauska juttu meneillään meitä varten vai miksi he eivät päässeetkään tulemaan?" nainen jatkoi kyselyään ja palautti katseensa Kevinin silmiin, kallistaen aavistuksen päätään.
avatar
redumu

Viestien lukumäärä : 114
Join date : 23.07.2013
Ikä : 22
Paikkakunta : Ravijoki

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Date with a girl? Are you kidding me?

Viesti  Ru-Chan lähetetty Ti Elo 27, 2013 1:19 am

Sunghyun ''Kevin'' Woo

Ensin Kevin tuumasi sitä oudoksi kun likka tunki vesipullon laukkuunsa, mutta ei siihen mitenkään takertunut. Kai se oli normaalia?
Sen jälkeen outoa oli kun toinen päätyi tökkimään kakkuaan ennenkuin siitä palan päätyi halkaisemaan ja sitä maistamaan.
Kuuluiko juustokakkua tökkiä ennenkuin sitä syötiin? Vai oliko se vain toisen tapa?
Kevin ei ymmärtänyt alkuunkaan mitä toinen moisella eleellä oikein viesti ja päätyikin raottamaan suutaan, mikä saattoi olla virhe mutta se silti vaivasi toista.
'' Miks sä sitä tökit? '' Nuorekko aloitti tuijottaessaan hieman pistävästi ensin CL:llää ja sitten kakkua toisen edessä.
Lause saapui viiveellä sillä Kevin oli aiemmin ehtinyt jo suu täynnä omaa kakkuaan ilmoittamaan että se oli hyvää ja nyt CL sitten viipymättä ilmeisesti Kevinin jälkimmäisen lauseen sivuun viskaten toteamaan ensimmäiseen kysymykseen.
"Mm... Niin on... Ja kultapieni, älä puhu ruokasuussa, kai vanhempasi sen verran opetti sulle käytöstapoja..." Ja näytti nauttivan kakusta, koska sitä innokkaasti päätyi jälleen syömään.
Kevinillä taas loksahti suu auki toisen sananparrelle. ' Mikä kultapieni? käytöstapoja? Haah? ' Nuorekon päähän jäi soimaan nuo kaksi sanaa koko lauseesta. Ensin nuori ei tiennyt mitä pitäisi sanoa ja sitten hän valahti kauttaaltaan punaiseksi. Ei voi olla totta.
Kevin tulistui kultapieni sanasta ja jälkeenpäin nolostui käytöstavoistaan, olipa osuva lause.
Se sai lopuksi Kevinin köhimään äänekkäästi samalla tämän koittaessa juoda cokistaan.
Toisen hyminä sai Kevinin nostamaan katseensa juustokakusta näyttivaan neitiin edessään. Likka näytti todella pitävän juustokakuista ja siitä nuorekko saikin idean, tosin pitäen sen omana tietonaan.

Aikasemmin Kevin oli kysellyt hiljaisuuden rikkomiseksi likan kuulumisia ja nyt sai siihenkin sitten vastauksen, mikä ei hirveän hyvältä Kevinin korviin kuulostanut. Vaikutti hieman siltä että Cl voisi kaivata isäänsä, sekä siskoaan, jotka olivat lähteneet Eurooppaan ja vielä kaupan päälle hän sanoi jotakin että etsi asuntoa.
Liian monimutkaista nuoremmalle ja saikin Kevinin mutristelemaan suutaan kun mietti asian ydintä, jotta tietäisi mitä voisi toiselle vastata.
'' Sä taidat kaivata perhettäs? Ja mitä sä asuntoa etit? '' Kevin sanahti laimeasti lopuksi, sillä muuta hän ei osannut juuri tuolla hetkellä sanoa.
Ja jälleen kerran Cl päätti aloittaa uuden keskustelun vanhan päälle kysymällä kysymyksen, joka sai Kevinin köhäisemään oikein olan takaa.
"Mmh... Tiedätkö yhtään, missä muut ovat?" Likan katse kohosi kohti Keviniä ja hetken katseet kohtasivatkin kunnes Kevin päätyi hätäisesti vilkuilemaan ohi kulkevia ihmisiä.
'' Tota, siis ketä sä tarkotat? '' Nuorekko livautti suustaan, hän ei keksinyt mitä sanoa tai miten hyvin voisi peittää toisten aikeet tämän kaiken suhteen. Kohta hän varmasti repeäisi liitoksistaan, jos Cl jatkaisi kyselyä.
"Onko tässä joku niin hauska juttu meneillään meitä varten vai miksi he eivät päässeetkään tulemaan?" Ja sieltä se pommi tuli, Kevin sävähti aloillaan ja katsahti Cl:n suuntaan kuin pelästynyt aropupu.
'' TotaTota..En.. En mä vaan tiedä.. Mitään.. '' Kevin päätyi taas köhimään vieden cokis lasinsa suunsa edustalle ja siirtäen katseensa sivummalle jottei se kohtaisi yhdessä Cl:n katseen kanssa.
' Apua! Mitä mä nyt teen, kirottua..! ' Kevin hätäili ja mietti mielessään, mitä tuleva toisi ja mitä Cl seuraavaksi sanoisi ja miten hän voisi siihen reagoida takaisin ettei näyttäisi siltä että hän yrittäisi peitellä jotain.

'' Ah niin tota, tuli mieleen että mun tarttes vielä tänään ostaa.. Tota.. Yks paita yhestä liikkeestä.. ''
Kevin äkkiä koitti vaihtaa puheenaihetta jatkaen. '' Haluu.. Haluutsä tulla mukaan? ''
Aika säälittävä puheen vaihdos toiseen aiheeseen, mutta jotain oli keksittävä sillä oli enään hyvin hyvin pienestä kiinni ettei Kevin päätyisi paljastamaan koko touhua.
Lauseensa päätettyi Kevinin hekotellessa hyvin heikosti itsekseen hän kaappasi lautaselta ison palan juustokakkua haarukkaansa ja tunki sen suuhun sitä mutustellessa hyvin hitaasti.

___________________
Sunglasses Is Ma Weapon -
it keeps my reputation
You’ll never know where I’m looking


avatar
Ru-Chan

Viestien lukumäärä : 422
Join date : 22.10.2012
Ikä : 27
Paikkakunta : Lahti

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Date with a girl? Are you kidding me? [KUOLLUT]

Viesti  redumu lähetetty Pe Elo 30, 2013 9:14 am

CL:llä oli tapana tökkiä kakkuaan silloinkun, syventyi omiin mietteisiinsä. Ei hän sitä minkään muun takia tehnyt. Hän kuuli toise kysymyksen, mutta ei jaksanut vaivautua vastamaan siihen. Hän hymyili hieman, kun toinen tuntui hämmentyvän hänen sanoista ja pian valahti punaiseksi kuin paloauto. Kuinka suloista... Nainen hymyili hieman ja söi kakkua jälleen hieman, ennenkuin joi teetään hieman.

Nainen kohotti hieman kulmiaan, kun toinen kyseli jatko kysymyksiä hänen kuulumisiin ja hymyili hieman. Hän pudisti sitten päätään.
"Olen minä tottunut, että faija ja systeri on aina jossain muualla, kun minulla on lomaa. Olen kai jotenkin vähän huono roolimalli pikkusysterille..." hän nauroi ja pyöritteli hiuksia sormen ympärille kevyesti. "No minä olen kolmannella vuodella, joten minä ajattelin jos rupeaisin jo ajoissa kyselemään itselleni asuntoa", nainen vastasi ja päästi hiuksistaan irti, heittäen ne selkänsä taakse ja otti hieaman kakkua suuhun.
Hän kohotti katseensa pian takaisin Keviniin ja kallisti hiukan päätään, kun toinen vastasi hänen aikaisempiin kysyyksiin, nauraen kevyesti. Toinen oli aivan jotain muuta kuin uskottava. Toinen lähes änkytti ja katsoi jonnekin muualle, mutta piti kiinni siitä, että hän ei katsonut CL:llää. Nainen pudisti hiukan päätään ja risti jalkansa hitaasti ja joi jääteen loppuun.
"Satuitko huomaamaan, että et ole kovinkaan uskottava?" hän kysyi ja hieroi kevyesti leukaansa.

Pian Kevin vaihtoi aihetta mahdollisimman nopeasti ja rupesi höpöttämään hänelle jostakin paidasta, mikä hänen pitäisi ostaa ja kysyi häntä mukaansa. Nainen huokaisi hiljaa ja nyökkäsi hitaasti.
"Voin minä lähteä", hän vastasi hiljaa ja söi sitten kakkunsa loppuun, mutristaen hiukan suutaan, kun kakku loppuikin niin nopeasti. Hän jäi vielä pyyhkimään viimeisiä murusia pois lautaselta ja suuhunsa.
avatar
redumu

Viestien lukumäärä : 114
Join date : 23.07.2013
Ikä : 22
Paikkakunta : Ravijoki

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Date with a girl? Are you kidding me?

Viesti  Ru-Chan lähetetty Su Syys 15, 2013 9:34 pm

Sunghyun ''Kevin'' Woo

CL tuntui nauttivan Kevinin pienestä kiusaamisesta, kun likka hymyili useaankin otteeseen hyvin selväeleisesti.
Kevin pisti merkille ettei toiseen kertaan tuo likka saisi häntä nolostumaan saatikaan punastumaan, olihan se nyt hieman outoa Kevinin punastellessa toisen edessä. Poika päätti että se myöskin jäisi viimeiseksi kerraksi ja tekisi kaikkensa sen eteen jos niin meinaisi käydä uudelleen.
Kevinin suupielet nykivät yläviistoon muodostaen pienen hymyn huulilleen vain siksi että oli päättänyt olematta punainen toisen edessä ja tekevänsä sen eteen ihan mitä vain. Hänen päänsä sisällä myllersi erilaisia suunnitelmia kuinka moisen punastelun tulisi välttämään ja saikin nuorekon hieman virnuilemaan itsekseen, kunnes Cl:n lause perheeseensä liittyen nousi pintaan ja tietysti Kevin oli se joka senkin asian oli ensimmäisenä aloittanut.
"Olen minä tottunut, että faija ja systeri on aina jossain muualla, kun minulla on lomaa. Olen kai jotenkin vähän huono roolimalli pikkusysterille..." Cl naurahti, mutta selvästi asia hieman vaivasi tai ainakin edes hitusen hämmensi kerta Cl päätyi näpräilemään hiuksiaan. Kevin meinasi tukehtua juuri suuhunsa tunkemaan kakun palaseen lauseen kuullessaan.
'' Köh.. ''
'' Et sä mikään huono roolimalli ole! Niillä vaan on kiireitä tai jotain.. Älä välitä, kyllä ne susta pitää paljon! '' Kevin toteaa nostaen leveän hymyn huulilleen.
Samassa vaikka Cl oli jatkanut lausettaan asuntoon liittyen se oli nuorekolta kuitenkin mennyt sujuvasti ohi kakkuunsa tukehtumisen takia ja niimpä siihen vastaaminen jäi tyystin välistä.

Kevinin myös vältellessä katsettaan suoraan Cl:n, tämä sai neitosen ilmeisesti kiinnostumaan entisestään siitä mikä tämän tapaamisen syy oikein olikaan sillä likka päätyi sanomaan sellaisen lauseen mikä sai Kevinin nytkähtämään tuolilla istuessaan.
"Satuitko huomaamaan, että et ole kovinkaan uskottava?"
Kevinin vastaukset eivät siis tainneet kovin uskottavia olla, saatikaan puheenaiheen vaihdos ei tainnut ihan läpi mennä sillä Kevin laski katseensa kohti pöydällä edessään olevaa lautasta, jolla oli enään pieniä murusia kakusta.
Pitäisikö hänen sitten kertoa koko sotku toiselle vai vielä jatkaa tätä?
Toisaalta eihän se nyt niin paha ollut Cl:n kanssa hengata ympäriinsä, mutta oliko se nyt oikein pimittää toiselta totuutta?
Kevin tuumasi hetken ja nosti sitten katseensa.
'' Lähetää sinne vaatekauppaan, kerron sitte. '' Kevin samassa nousi lauseensa loppuun saatuaan ja keräsi pöydällä olleet kaksi lautasta käsiinsä kiikuttaakseen niitä tiskille ja antaen hieman Cl:lle aikaa, mitä toinen sitten päätyikään päättäämään asian suhteen.
Kevin jäi odottelemaan toista ulko-oven vierustalle, toivoen tietysti että toinen lähtisi hänen matkaansa.

___________________
Sunglasses Is Ma Weapon -
it keeps my reputation
You’ll never know where I’m looking


avatar
Ru-Chan

Viestien lukumäärä : 422
Join date : 22.10.2012
Ikä : 27
Paikkakunta : Lahti

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Date with a girl? Are you kidding me? [KUOLLUT]

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa