this is excuse to skip classes today [KUOLLUT]

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

this is excuse to skip classes today [KUOLLUT]

Viesti  plane lähetetty Ti Maalis 12, 2013 10:34 am

// Maya ja Prince tänne //

Perjantai 17.5.2013
Perjantai oli kulunut verkkaiseen tahtiin koulun penkkiä kuluttua. Päivä tuntui kestävän luvattoman kauan, vaikkei Rosiella edes ollut sen kummemmin mitään suunnitelmia illan varalle. Siitäkin huolimatta aika ei tuntunut kuluvan tunneilla sitten millään.
Tuntien kestoon ja siellä hyödyttömänä istumiseen oli kyllä tullut hieman muutosta, kun Rosie oli keksinyt opiskella muidenkin tuntien aikana japania tai lukea jotakin sattuman varaista kirjaa. Opettajat eivät kiinnittäneet siihen huomiota, sillä olisihan siitä hänelle enemmän hyötyä kuin tunneilla nukkumisesta tai miltei täysin toimettomana istumisesta. Kahden kuukauden aikana tytön sanavarasto olikin kasvanut ihan kiitettävästi ja hän oli päässyt jotenkin jyvälle kielen perusrakenteista, vaikkei nyt vielä kieltä oikein kyennytkään käyttämään.

Noista ajanvietteistä ei kuitenkaan ollut juurikaan apua tänään. Asiaan saattoi tietysti vaikuttaa sekin, että ulkona oli harvinaisen kaunis ilma ja moni muukin olisi varmasti ollut mieluummin ulkosalla kuin kärvistellyt luokkahuoneessa.
Iltapäivän ensimmäinen välitunti oli alkamassa ja Rosie päätti, että jos ei muuta niin lähtisi ainakin käymään ulkona haukkaamassa happea. Eihän tuota keliä nyt voinut ihan kokonaan jättää hyödyntämättä ja ehkä raikas ilma voisi vähän piristääkin.
Siispä hän pisti tuumasta toimeksi ja päätyikin pihalle nojailemaan koulun seinään. Muutama muukin oli tainnut ajatella samaa kuin hän, sillä pihamaalle näytti eksyneen jokunen kaveriporukka. Vaikka Rosie ihmettelikin sisälle jääneitä, hän itse tarvitsi vähintään sen pari ulkona käyntiä koulupäivässä, jos halusi oikeasti jotain oppiakin.

// Se on nyt siinä. :D//
avatar
plane

Viestien lukumäärä : 95
Join date : 01.01.2013
Ikä : 21
Paikkakunta : Pori

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: this is excuse to skip classes today [KUOLLUT]

Viesti  Maya lähetetty La Toukokuu 25, 2013 8:19 am

// Vihaan itteeni, kun tässä on kestäny näin kauan - mutta nyt tää alkaa taas sujumaan! ;DD //

Keunsuk "Prince" Jang

Oli sinänsä jo helvetin suuri saavutus, että rastahiuksinen nuorukainen oli ylipäätään viitsinyt/jaksanut raahautua koululle (tosin pari tuntia myöhässä, mutta kuitenkin) kuluttamaan perjantaitaan. Uusi lukuvuosi oli äskettäin alkanut ja ei oikeasti tullut yllätyksenä edes Princelle itselleen, että hän joutui kolmannen vuosiluokan uusimaan.
Yksikään opettaja ei mielellään hänen naamaansa olisi katsellut vielä seuraavaakin vuotta, mutta hänen arvosanoillaan häntä ei vain voinut päästää luokasta läpi edes säälistä.
No, eipä se Princeä liiemmin liikuttanut, kun ei nuorukaisella muutenkaan ollut mitään sen suurempia tulevaisuuden suunnitelmia ja epärealistisia haaveita työpaikasta taikka seuraavasta opiskelupaikasta - ihan kuin hän ihan oikeasti lähtisi vielä tämän jälkeen johonkin opiskelemaan, no shit.

Prince oli siirtynyt melko nopeasti ulkoilmaan terveystiedon tunnin jälkeen, jolle hän oli viitsinyt mennä ihan vain siitä syystä, että aineen opettaja sattui olemaan mahdottoman kaunis ja hyvinkin seksikäs nainen, joka miellytti nuoren miehen silmää. Oli aina ilo katsoa kauniita naisia ja rastahiuksisen nuorukaisen ilmeestä oli varmasti pystynyt tunnin aikana päättelemään yhtä jos toista, eikä hänen ajatuksensa todellakaan liittynyt tunnilla käsiteltäviin asioihin.
Nuorukainen istuskeli varsin rennosti koulun pihalla olevalla penkillä, katse suunnattuna aurinkolasien takaa jonnekin keväisen taivaan suuntaan, jossa pari pilvenhattaraa liikkui hiljakseen pienen tuulen mukana.
Häntä ei todellakaan kiinnostanut mennä seuraavalle tunnille.

Takkuiset rastat omaava nuorukainen laski lopulta katseensa pihamaalle, vilkaisten ohimennen pihan tarjontaa; nurmikolla istuskeli muutama pieni porukka, mutta kukaan ei oikein tuntunut pistävän sen suuremmin silmään.
Lopulta Prince löysi etsimänsä, kun hänen katseensa kääntyi vilkaisemaan koulurakennuksen suuntaan ja hän sattui huomaamaan vaaleahiuksisen kaunottaren nojailemassa rakennuksen seinään. Se oli se kovasti puhuttu vaihto-oppilas, josta suurinosa koulun oppilaista olivat kiinnostuneet - tottakai kaikkia kiinnosti, ketäpä ei? Prince itse ei ollut tyttöä kunnolla päässyt näkemään, oli hän tämän ohimennen nähnyt pari kertaa asuntolalla ja koulullakin silloin kun hän oli tänne asti jaksanut raahautua, mutta tilanteet eivät olleet olleet sopivia lähemmän tuttavuuden hieromiseen.
Mutta nyt tilanne oli aivan toinen.

Pienen virneen kera Prince nousi puiselta penkiltä, suunnaten rennot askeleensa kohti vaaleahiuksista tyttöä.
"Hey, you're that exchange student, right?" Prince aloitti varsin sujuvasti, jääden nojailemaan seinään siihen tytön viereen. Hän oli ihan hyvä englannissa, joskin puheessa oli se aasialaisille tuttu aksetti ja korostus.
Prince antoi katseensa kulkea sujuvasti tytön päästä varpaisiin, pienen virneenpoikasen leikitellessä suupielissä. Hän antoi katseensa lopulta jäädä toisen kasvoihin, sillä blondilla oli todella kauniit kasvot.

// Rosien sietää olla varuillaan :D //

___________________
ZicoGinaSimsPrinceHirokiEllyYukikoChieriHaineJackson
avatar
Maya

Viestien lukumäärä : 1136
Join date : 05.11.2011
Ikä : 25
Paikkakunta : Tampere

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: this is excuse to skip classes today [KUOLLUT]

Viesti  plane lähetetty Su Toukokuu 26, 2013 10:51 am

Rosie painoi silmänsä hetkeksi kiinni nauttien auringonpaisteesta ja kevyestä tuulenvireestä ihollaan, uppoutuen hetkeksi omiin ajatuksiinsa. Tytön ajatukset tuntuivat ehtineen leijailla ihan kotikonnuille asti, sillä oikeastaan ensimmäistä kertaa hän tunsi pienen koti-ikävän poikasen kipristelevän vatsanpohjassaan. Olikohan tämä nyt se kauan puhutti kulttuurishokki? Hän mietiskeli. Ei hän ollut aiemmin juuri kaivannut kotiin – eikä ehkä pahasti nytkään – mutta nyt hän kuitenkin tunsi hivenen kaipaavansa sitä tietynlaista helppoutta, joka Suomessa oli kokoajan ollut miltei jokaisessa asiassa mukana.

Tytön villiksi karannut ajatuksenjuoksu katkesi tuon kuullessa itseään lähestyvät askeleet ”Hmm..?” hän huomasi ynähtävänsä avatessaan taas silmänsä ja huomatessaan luokseen astelleen nuorukaisen hetken auringonpaisteen takia silmiään räpyteltyään.
"Hey, you're that exchange student, right?" tuo tuntematon nuorukainen sanoi ja tytöltä kesti hetken aikaa palata takaisin tähän maailmaan ja rekisteröidä mitä hänelle oli juuri sanottu. Tuon pienen hetken hän tunsi olonsa täysin idiootiksi vain toljottaessaan poikaa, jonka oli korkeintaan nähnyt pari kertaa asuntolalla ja koululla.

”Oh. Yes I am.” Rosie sai viimein koottua ajatuksensa takaisin tähän todellisuuteen ja vastattua jotain järkevää nuorukaisen sanoihin. Toisen ilmeessä oli jotain hivenen epäilyttävää, jotain mikä sai Rosien ehkä hivenen varautuneeksi, muttei kuitenkaan antanut sen näkyä ulospäin. Ei tyttö kuitenkaan voinut olla miettimättä mitä taka-ajatuksia toisella mahtoi olla hänen suhteensa.
”My name is Rosie...” tyttö esitteli itsensä tutkaillen samalla vierellään olevan pojan piirteitä. Tarkemmin katsottuna toinen ei näyttänyt ihan siltä, että olisi enää kuulunut lukioon. ”and you are...?” Rosie päättyi sanomaan kysyvään sävyyn. Tyttö oli ehtinyt saada jo kunnon treeniä englannin puhumisen suhteen, joten hänelle ei ollut enää mitenkään vaikeaa keskustella englanniksi. Olisi hän ehkä selvinnyt tämän kaltaisista keskusteluista jo japaniksikin, mutta nuorukainen oli todella päässyt yllättämään hänet haavemaailmoistaan.
avatar
plane

Viestien lukumäärä : 95
Join date : 01.01.2013
Ikä : 21
Paikkakunta : Pori

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: this is excuse to skip classes today [KUOLLUT]

Viesti  Maya lähetetty La Kesä 22, 2013 12:22 pm

Keunsuk "Prince" Jang

Princen ilme oli vähän samantapainen kuin että joulu olisi saapunut hänelle etuajassa. No kaipa se oli vähän sama asia - kyllä tämä vaihto-oppilas, joka juuri esitteli itsensä Rosieksi, oli sen verran kaunis ja kuuma pakkaus, että joulukin jäi suorastaan sen varjoon.
Rastahiuksinen nuorukainen ei kertakaikkiaan voinut olla virnistämättä ja suorastaan hykertelemättä itsekseen, kun hänen ajatuksenjuoksunsa nosti mieleen useammankin mukavan asian, mitä hän voisi tämän blondin tyttösen kanssa tehdä.

Tyttö näytti suhtautuvan häneen vielä jokseenkin epäilevästi - kai se oli ihan ymmärrettävää vielä siinä vaiheessa, vastahan he olivat pääsemässä tutustumisen makuun ja tyttö näytti olevan sen verran "kunnollinen" ja kiltti tapaus, että Prince saattaisi ihan joutua näkemään jonkun verran vaivaakin.
"My name is Prince", nuorukainen vastasi omalla tavallaan ihan hurmaavan hymyntapaisen noustessa huulille, vaikkakaan se ei ylettynyt ihan hänen silmiinsä saakka. Silmissä loisti edelleen se tietynlainen kiinnostus ja ilkikurinen pilke, kun hän silmäili toista päästä varpaisiin.
"Mutta.... sä voit kyllä kutsua mua ihan miks sä vaan haluut", hän jatkoi ääntään madaltaen ja vilkaisten toista kulmiensa alta toispuoleinen virne kasvoillaan.
"Tollasille kaunottarille mä oon ihan mitä vaan."

"Eiks sun pitäis olla jo menossa seuraavalle tunnille?" Prince kysyi suorastaan kiinnostuneena. Mutta jos toinen olisikin jonkun muun tekemisen tarpeessa, niin hän olisi enemmän kuin mielellään tarjoutumassa seuraksi - hän kun oli jo muutenkin lahjakkaasti lintsannut koko viikon.
"Vai kiinnostaisko sua joku muu tekeminen?"

___________________
ZicoGinaSimsPrinceHirokiEllyYukikoChieriHaineJackson
avatar
Maya

Viestien lukumäärä : 1136
Join date : 05.11.2011
Ikä : 25
Paikkakunta : Tampere

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: this is excuse to skip classes today [KUOLLUT]

Viesti  plane lähetetty Ke Heinä 24, 2013 12:29 pm

Rosie jätti uuden tuttavuutensa virnistelyn ja itsekseen hykertelyn huomiotta. Tavallaan ei olisi ollut vaikea arvella minkälaisia ajatuksia toisen pään sisällä olisi saattanut liikkua, mutta ehkä oli vain parempi olla spekuloimatta mitään.

Nuorukainen esitteli itsensä Priceksi samalla hymyn levitessä huulilleen. Milläköhän perustein toinen oli mahtanut lempinimensä saada, ehkäpä se selviäisi hänelle vielä myöhemmin. Rosie tyytyi vain hymyilemään ja nyökäyttämään päätään kevyesti.
Seuraavat sanat kuullessaan Rosie vilkaisi nuorukaisen suunnalle kevyesti hymähtäen. Vai kävisi toiselle mikä tahansa kutsumanimi tytölle vain päähän pälkähtäisi.
"Prince käy minulle hyvin" tyttö päätyi sanomaan. Ei hänellä ollut mitään syytä kutsua toista muullakaan tavalla, eihän hän tiennyt tästä vielä miltei mitään.

Rosie katsahti kelloa Princen kysyessä pitäisikö tämän olla menossa seuraavalle tunnille. Tunti olisi tosiaankin alkamassa ihan pian ja muutkin näyttivät jo kaikonneen sisätiloihin tai ainakin tekevän lähtöä.
"Mm... Olet oikeassa, niin pitäisi" Rosie sanoi nostaen katseensa taas Princeen ja lisäten "Tosin niin kai pitäisi sinunkin". Oikeastaan Prince ei hänen silmissään näyttänyt järin kiinnostuneelta menemään seuraavalle tunnille.
Rosie puraisi alahuultaan kevyesti. Oikeastaan häntäkään ei erityisesti houkutellut kuuma luokkahuone, ulkona oli liian kaunis ilma ja tunnilla nyt vain oli tällaisella kelillä turhauttavaa istuskella.
"Toisaalta... Eikö tällainen ilma ole liian hyvä tuhlattavaksi luokkahuoneessa istuskeluun?" tyttö sanoi Princeä tutkaillen, voisikohan tämä pelastaa tytön tämän viimeiseltä tunnilta.
avatar
plane

Viestien lukumäärä : 95
Join date : 01.01.2013
Ikä : 21
Paikkakunta : Pori

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: this is excuse to skip classes today [KUOLLUT]

Viesti  Maya lähetetty Pe Heinä 26, 2013 6:21 am

Keunsuk "Prince" Jang

Princellä oli tämän nuoresta iästä huolimatta ehtinyt olla useita tyttö- ja poikaystäviä, lukuisia hoitoja ja niin edelleen, mutta ulkomaalaisista tytöistä hänellä ei hirveästi ollut kokemusta.
Ja tämä vaaleahiuksinen ja -hipiäinen neitokainen kyllä sai hänen kiinnostuksensa kohoamaan suorastaan pilviin. Kukaan ei varmasti pystynyt väittämään, etteikö silmä olisi levännyt tuota kaunotarta ihastellessa - ja Prince oli ihan täysin varma, että monet tämän koulun oppilaista olivat huomanneet sen.

Toispuoleinen virne kohosi nuorukaisen huulille, kun Rosie otti esille sen seikan, että ehkä Princenkin olisi kuulunut mennä seuraavalle tunnille.
"Oh please, mä en ees etäisesti näytä siltä, että mua vois vähempää kiinnostaa", hän vastasi suoraan ehkä hieman huvittuneeseen sävyyn. Hän kehtasi ihan suoraan myöntää, ettei koulunkäynti olisi voinut vähempää kiinnostaa.
"Sä oot kyllä ihan oikeessa - miks tuhlata näin kaunista päivää opiskeluun, kun voi tehdä ihan mitä tahansa muuta?" se tuttu virne kohosi jälleen Princen kasvoille, kun blondi näytti vihdoinkin ymmärtävän mitä hän ajoi takaa - ja koska nuorukaisen itsetunto oli suorastaan naurettavan korkealla, oli hän ihan varma, että tyttö taisi myös pikkuhiljaa lämmetä hänelle.

"Eli eiköhän mennä?" Prince varmisti vielä, vieden toisen käsivartensa luontevasti lyhyemmän tytön hartioiden ympärille ja johdatti tätä pari askelta mukanaan.
"Mitäs ulkomaalaiset tytöt tykkää tehdä treffeillä?" Niin, se Princen kuuluisa itseluottamus nosti jälleen päätään. Nuorukainen soi jonkun hymyntapaisen vaaleahiuksiselle tytölle, jossa oli roima ripaus sitä hänelle tuttua ilkikurisuutta.

___________________
ZicoGinaSimsPrinceHirokiEllyYukikoChieriHaineJackson
avatar
Maya

Viestien lukumäärä : 1136
Join date : 05.11.2011
Ikä : 25
Paikkakunta : Tampere

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: this is excuse to skip classes today [KUOLLUT]

Viesti  plane lähetetty Pe Syys 27, 2013 12:38 pm

// Jes! It's here! Se vähän tökkii, mutta syytän vähäistä suomen kuulemista ja puhumista xD //

”Niin vähän ajattelinkin” Rosie mutisi ja naurahti hiukan väkinäisesti kuullessaan nuorukaisen vastauksen huomautukseensa tunnille osallistumisesta. Jotain tuollaista vastausta tyttö oli osannut odottaakin ja jos hänen ikäarvionsa oli pitänyt paikkansa, niin vastaava asenne oli tainnut jatkua jo pidemmän aikaa. Mutta eipä se ollut hänen asiansa.
Eipä hänen ainakaan tarvitsisi kantaa huolta siitä, että olisi pilaamassa jonkun kiltin kultapojan opiskelu-uraa ja tulevaisuutta. Hyvin lyhyessä ajassa tyttö oli saanut huomata, ettei opiskelu ja opiskelijan elämä Aasian maissa ollut vain erilaista vaan todella erilaista.
Prince näyttikin innostuvan puheen aiheesta enemmän, kun se siirtyi koululta kaikkoamiseen. Viesti oli siis mennyt perille, sitähän Rosie olikin toivonut – törmäävänsä johonkuhun, jonka kanssa skipata viimeiset oppitunnit.

Ennen kuin tyttö ehti pahemmin reagoida mihinkään, oli Prince jo ehtinyt kietaista kätensä tytön hartioiden ympärille ja johdatella tätä mukaansa. Rosie ei ollut vieläkään täysin tottunut uuteen ”omatila” käsitykseen, varsinkaan tuntemattomien ja puolituttujen kohdalla, joten äkillinen kaappaus tuli pienenä yllätyksenä. Joskus kun tuntui, ettei täällä edes tunnettu kyseistä sanaa. Vaikka kyllähän tytön olisi jo aiemmin pitänyt osata siihen varautua, Prince kun ei vaikuttanut millään tapaa olevan ujoa sorttia, päinvastoin. Vaivautuneisuus kuitenkin kaikkosi heti yllättyneisyydenkin hälvettyä.

Princen tiedustellessa ulkomaalaisten tyttöjen treffitottumuksista Rosie kääntyi hieman kulmakarvojaan nostaen itseään pidemmän pojan suuntaan.
”Treffeillä?” tyttö ei voinut olla sanomatta. Itseluottamusta nuorukaisella toden totta riitti. Jos ulkona hengailu tarkoitti välittömästi treffejä – tai ainakaan tyttö ei kyennyt kuvittelemaan toisen heittäneen kysymystä ilmoille vain paremman jutunaiheen puutteessa... Vaikka eihän sitä koskaan tiennyt. No eipä sillä sinänsä hänelle mitään merkitystä ollut. Jos Prince halusi väittää näitä treffeiksi, niin miksipä ei. Tytön tarkoitusperinä ei alkujaankaan kyllä ollut ottaa vaihdossa olo aikaansa villinä miesseikkailuna, tarkoitus oli ollut pysyä kiltin tytön roolissa, mutta… eihän pieni rajojen rikkomien voinut olla pahasta?
”Ei kai meissä nyt niin paljon eroa voi olla” tyttö päätyi sanomaan irrottaen katseensa pidemmän kasvoista taas kulkusuuntaan katsoen, yrittäen taas normalisoida äänensä edellisen töksähdyksen jäljiltä .
”Kaikkien tavallisten kahvilassa istuskelujen ja puistoissa samoilun, sekä yli romanttisten kliseiden kuvittelisi purevan ihan kaikkiin tyttöihin… tai ainakin useimpiin” Rosie sanoi kääntyen taas katsomaan vanhempaa poikaa, miltei odottaen jonkinlaista nasevaa kommenttia tai virnistystä.
avatar
plane

Viestien lukumäärä : 95
Join date : 01.01.2013
Ikä : 21
Paikkakunta : Pori

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: this is excuse to skip classes today [KUOLLUT]

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa