Jiho "Zico" Woo

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Jiho "Zico" Woo

Viesti  Maya lähetetty Su Marras 06, 2011 10:44 am



raise your hands if you hate me Halo
raise your hands if you envy me Halo
raise your hands if you catch me Halo
Halo Halo Halo



Nimi: Jiho Woo
Lempinimet: Zico
Ikä: 14.9.1994 (20-vuotias)
Sukupuoli: mies

Sakurako High: opiskeli vuosina 2011-2014.
Luokanvalvojana toimi Kiyoharu Mori.
Valinnaiset oppiaineet olivat musiikki, Japanin historia ja fysiikka.
Opiskelujen ohella hän oli mukana kerhotoiminnassa (koriskerho, oli kolmen vuoden ajan poikien joukkueen kapteeni).

Yliopisto: Sakurako University of Physical Education and Pedagogics
Pääsi haluamaansa yliopistoon liikuntatieteelliselle puolelle urheilustipendin turvin, koripallo on edelleen lajina erittäin tärkeässä roolissa.
Aloitti opintonsa keväällä 2014.

Työpaikka: työskentelee osa-aikaisena omien menojensa mukaan Shibuyassa sijaitsevassa underground-levykaupassa nimeltä beat&sound, jossa hengailee myös paljon sen henkistä porukkaa.
Kyseinen levykauppa on kuulunut Zicon vakiopaikkoihin jo useamman vuoden ajan, liike myy myös lippuja underground-keikoille genrestä riippumatta - he myyvät lippuja myös Zicon ja muiden räppipiirien keikoille.

Seks. suuntautuminen: bi
Siviilisääty: seurustelee Hyosungin kanssa

Asuminen: Muutti lukiosta valmistumisen jälkeen parhaan ystävänsä Kyungin kanssa kimppakämppään, joka sijaitsee Shibuyassa. Asunnon he saivat Kyungin isän suhteilla, ja heidän vuokraisäntänsä onkin Kyungin isän kavereita.
Asunto on oikein hyvän kokoinen ja mukavan oloinen kolmio, joka sijaitsee kerrostalon 5. kerroksessa.
>> Zicon huone <<

Nykyinen tilanne noin muuten: Zico opiskelee nykyään yliopistossa, jonne hän pääsi urheilustipendin avulla - noin muuten kuin tuo pänttääminen ei oikein ole nuorukaisen juttu.
Hän asuu parhaan ystävänsä Kyungin kanssa kimpassa, ja seurustelee edelleen Hyosungin kanssa - kaksikko sai sovittua epäselvät välinsä ja tätä nykyä he ovat oikein onnellisesti yhdessä.
Räppi- ja musiikkihommat ovat edelleen Zicolle todella tärkeitä ja vuosien varrella Zicosta on tullut todella tunnettu ja arvostettu räppäri Tokion underground-piireissä; hän on äänittänyt useamman mixtapen ja keikkoja on lähestulkoon joka kuukausi.





p e r h e s u h t e e t

Zicon perheeseen kuuluu molemmat vanhemmat sekä isoveli Taewoon. Vanhempiinsa Zicolla ei ole liian läheiset välit, hän tulee heidän kanssa kyllä toimeen silloin kun on pakko, muttei välejä mitenkään erityisen lämpimiksi voi kutsua -  eikä Zico vietä näiden seurassa aikaa, jos ei kertakaikkiaan ole pakko.
Molemmat vanhemmat ovat kiireisiä töidensä ja omien ongelmiensa takia (Zicon suku hänen äitinsä puolelta on oikea ongelmien pesäke), joten Zico on viettänyt perheestään eniten aikaa isoveljensä kanssa. Voisi sanoa, että molemmat pojan vanhemmista ovat jääneet Zicolle todella etäisiksi, eikä se nuorukaista edes haittaa.

Isoveljeensä Taewooniin Zicolla on hyvät ja lämpimät välit, he tulevat hyvin juttuun keskenään ja juttua myös riittää, sillä pojilla on paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Taewoon on myös eräänlainen tukihenkilö Zicolle, jolle hän pystyy kertomaan melkeinpä mitä tahansa.
Rikostaustan omaava Taewoon on oikeastaan omalla tavallaan kasvattanut Zicon, vaikkakaan vanhemman veljeksen kasvatusmeditodit eivät todellakaan ole olleet siitä perinteisemmästä päästä - Taewoon on silti se kaikista tärkein perheenjäsen, johon hän tietää voivansa luottaa asiassa kuin asiassa.
Taewoon muutti kotoa pois heti kuin se vain oli mahdollista, eli Zico oli silloin juuri aloittelemassa yläastetta. Alamäki alkoi kapinaikäisen nuorukaisen ja vanhempien välillä, joten käytännössä Zico asui isoveljensä luona ja hän onkin aina ollut tervetullut Taewoonin luokse ja on edelleenkin.
He ovat yhteistuumin roudanneet suurimman osan Zicon kamoista vanhemman veljeksen asunnolle ja osa on tottakai koulun asuntolahuoneessa.




I’m still fly I’m sky high
and I dare anybody to try
and cut my wings
I’m still shuttin cities down
every time I come around
nigga I’m still doin my thing



l u o n n e

Zico on luonteeltaan melkolailla erilainen kuin mitä hänen ulkonäkönsä antaa ymmärtää. Ihmiset usein väärinymmärtävät Zicon mielialoja - Zicon perusilme saa hänet näyttämään hieman vihaiselta, vaikkei hän oikeasti olisikaan vihainen. Se vain on hänen perusilmeensä, jolle Zico ei voi mitään. Tästä syystä Zico ei ehkä ole ihan kaikista mahdollisista ihmisistä se helpoiten lähestyttävä tapaus.
Ulkonäkönsä puolesta Zicosta saa helposti "badass" - vaikutelman, mikä pitää osittain paikkaansa myös hänen luonteensa kanssa. Zico ei ole siitä kilteimmästä päästä, muttei hän ole myöskään se pahin mahdollinen. Eli jonkinsortin rajojen ja sääntöjen rikkominen ei ole hänelle sen kummempi juttu.

Zico ei kuulu siihen porukkaan, jotka jaksavat aina kiinnostua joka asiasta, vaan pikemminkin päinvastoin. Poika jakaa huomiotaan vain niille asioille, jotka oikeasti kiinnostavat häntä - näitä asioita ei ole turhan montaa - ja ne asiat, jotka taas puolestaan eivät jaksa kiinnostaa, niin niihin hän ei viitsi tuhlata aikaansa.
Zicon niin sanottu "badass" - puoli tulee esille myös siinä, että hän ei turhaan säästele sanojaan, vaan hän tuo oman mielipiteensä esille, olipa se sitten millainen tahansa ja olipa kyse asiasta kuin asiasta. Hän ei myöskään kuulu niihin siveellisimpiin ihmisiin, vaan hänellä on normaalit teinipojan tarpeet, eikä hän häpeä puhua niistä ääneen. Ja Zicon siveellisyyden puute tulee esille myös siten, että hän kuljeskelee mielellään ympäriinsä ennen suihkuun menoa ja suihkun jälkeen ilman rihman kiertämää. Herkempiä ihmisiä käy sääliksi, varsinkin kun Zico on muuttanut poikien asuntolaan asumaan, eikä ole mikään uusi näky nähdä Zicoa kuljeskelemassa alasti huoneessaan tai käytävillä.

Kaveriporukassaan Zico on rento ja hyväntuulinen tyyppi, jolla riittää juttua ja Zico onkin hyvin ylpeä nopeista kielenkannattimistaan ja hoksottimistaan, joista on paljon hyötyä freestyle räppäämisessä. Monet ovatkin ihmetelleet hänen kykyään tempaista tuulesta niin vaikuttavia riimittelyjä, mutta se vain on Zicon kyky, jota hän ei ole sen suuremmin harjoitellut.
Zico rakastaa omien rap-biisien kirjoittamista ja hän kantaakin yleensä aina mukanaan paksua vihkoa, kynää sekä kuulokkeitaan.
Zico pyörii mielellään vapaa-ajallaan samanhenkisessä underground-porukassa ja näillä piireillä onkin omat kantapaikkansa keskustassa, joissa he yleensä hengailevat. Näillä räppäreillä on myös harva se päivä pieniä keikkoja erilaisilla hiphop-klubeilla ja onpa Zico ollut niinkin aikaansaava, että hän on myös julkaissut oman mixtapen, joka sisältää useamman biisin verran hänen hengentuotoksiaan. Zico ei kuitenkaan ole minkääntason julkkis, hänet tunnetaan vain näissä tietyissä piireissä. Pojan haaveena on kuitenkin vielä saada jotain suurempaakin aikaiseksi musiikillisella alalla.




Turn around, turn around
Please contact your eyes to me (I’m your man)
Let me talk to you, let me talk to you
Please contact your eyes to me (Just follow)
Today (I’m going to get your number)
Today (I’m going to go home with you)



Kuvissa: ZICO (Block B)



u l k o n ä k ö

Zico on aina erottunut massasta ulkonäkönsä ja varsinkin hiustensa ansiosta. Ei taatusti ole henkilöä, joka ei tunnistaisi häntä, sillä hänen rastansa ovat nousseet nuorukaisen tavaramerkiksi. Zico otti rastat extemporena heti ensimmäisenä kouluvuotenaan ja kiinnyttyään niihin hän onkin tunnollisesti pitänyt niitä pari vuotta putkeen.
Kesällä 2013 Zico kuitenkin kaipasi uutta ilmettä ja piristystä ulkonäköönsä, sillä hän oli omalla tavallaan kyllästynyt rastoihinsa, vaikka hän niitä rakastikin - rastat kun ovat se Zicon juttu. Extemporena Zico kävi ajelemassa  rastansa kokonaan pois, jättäen jälkeen vain tumman ja lyhyen siilin.
Siilitukka pysyi useamman viikon kesäloman aikana hänen päässään, mutta kun se pääsi kasvamaan hieman, päätti Zico  ensimmäistä kertaa moneen vuoteen värjätä hiuksensa - blondiksi. Yllättävä muutos oli varsinkin Kyungille suurempi järkytys ja tämä laukoikin muutaman hyvän vitsin siitä, kuinka Zico oli nyt muuttunut aivan isoveljensä Taewoonin kopioksi.
Rastat ovat kuitenkin aina olleet osa Zicon imagoa, eikä hän ole pystynyt niistä kokonaan luopumaan - nykyään hän käyttää toisinaan niskahiuksiin kiinnitettäviä kuiturastoja, varsinkin aina esiintyessään hänellä on rastat päässään.

Siilitukka oli suuri muutos Zicon ulkonäköön ja nuorukaisen luonnollinen tumma tukka pääsi vihdoinkin vähän hengittämään niiden rastojen jäljiltä - hiukset näyttävät nykyään vahvoilta ja hyväkuntoisilta. Vaalea väri ei kuitenkaan ole niin paha kuin miltä se kuulostaa ja itse asiassa se korostaakin omalla tavallaan Zicon karskimpia kasvonpiirteitä.
Väri ei  myöskään saa häntä näyttämään omien sanojensa mukaan "liian nätiltä", niin kuin suurin osa hänen ikätovereistaan on.

Zico on ikäisekseen melkoisen pitkä, kokonaiset 182cm ja painoa löytyy noin 65kg. Ruumiinrakenteeltaan hän on sopivan hoikka, mutta myös sopivan lihaksikas. Pituus saa hänet näyttämään enemmänkin hoikalta kuin lihaksikkaalta, mutta kyllä vaatteiden alta löytyy myös niitä esiin treenattuja lihaksia.

Ja tuota treeniä hän saa itse asiassa yllättävänkin paljon koripalloharrastuksensa myötä, jonka parissa on viettänyt aikaa ala-asteelta lähtien. Zicon vartalo on kuin luotu juuri koripallon pelaamiseen; hän on sulavalinjainen, mutta kuitenkin vahva että jäntevä, sekä nopea. Nuorukainen on siis varsin tyytyväinen vartaloonsa, eikä hän todellakaan häpeile sitä.
Vapaa-ajalla Zico pukeutuu kaikista mieluiten rentoihin hiphop-tyylisiin vaatteisiin ja hän on saanut tuon tyylin näyttämään omantyyliseltään isoine kauluksineen, niitteineen sekä erilaisine asusteineen, eikä hän näinollen uppoudu massaan. Hallitsevat värit hänen pukeutumisessaan ovat musta ja valkoinen, joita hän yhdistelee mielellään - muitakin värejä tottakai myös näkee.
Nykyään Zico on myös rakastunut yksinkertaisempiin vaateyhdistelmiin, kuten kuluneisiin farkkuihin ja erilaisiin printtikuvioisiin t-paitoihin.
Zicon kaulalta pystyy myös usein bongaamaan suuret kuulokkeet, joista lähettyvillä pyörivät ihmiset pystyvät helposti kuulemaan mitä musiikkia poika milloinkin kuuntelee.




You wanna be "star"? You wanna be "famous"?
You wanna be "high"? You wanna be "gorgeous"?



m u u t a
- verityyppi on O.
- pitää shoppailusta, lukemisesta, amerikkalaisista komedioista sekä freestyle räppäämisestä.
- ei kuulu niihin ahkerimpiin ja tunnollisimpiin oppilaisiin.
- rakastaa Hello Kittyä kaikessa muodossa; nuorukaisen kännykkä on koristeltu Hello Kitty-tarralla ja hänen huoneensa sängystä löytyy iso Hello Kitty-tyyny.
- piirtää vasemmalla kädellään ja kirjoittaa oikealla kädellä.


HAHMOPALKINNOT:
- Vuoden Pariskunta 2013 - Zico/Hyosung (1. sija)


v i d e o t
Zicon aamuräppi
Block B - Halo teaser





s u h t e e t

Kyung Park
Zicon paras ystävä niin koulussa kuin "siviilissäkin", eikä rastatukkainen nuorukainen vaihtaisi häntä kehenkään muuhun. Ala-asteella Zico kiusasi Kyungia, mutta jossain vaiheessa se sitten muuttuikin ystävyydeksi, eikä tilanne ole siitä miksikään muuttunut.

Amber Liu
Zico ja Amber ovat tunteneet toisensa lapsuudesta saakka ja tyttö onkin Zicolle kuin samanikäinen sisko. Amber onkin omilta osin osallistunut Zicon "kasvattamiseen" mättämällä tätä pienempänä turpaan syyttä suotta, eikä Zico uskalla vielä tänäkään päivänä ryppyillä Amberille.
Amber on yksi tärkeimmistä ihmisistä Zicon elämässä ja tämä onkin usein auttanut hänet pulasta ja Zico onkin valmis menemään hyvin pitkälle pitääkseen tytön puolia. Heidän välillään on myös jännitettä koripallon saralla ja siinä lajissa he ovatkin kilpailijoita keskenään.

Hyosung Jeon
Zico tutustui aurinkoiseen Hyosungiin jo ala-asteella, kun he olivat samalla luokalla. Alkuun poika ei kiinnittänyt tyttöön sen enempää huomiota, mutta löydettyään tytön itkemästä syöpään kuollutta isäänsä piilosta muiden katseilta ja lohdutettuaan itkevää tyttöä hiljaisella läsnäolollaan, heistä ikäänkuin tuli ystäviä.
Zico pitää Hyosungia yhtenä parhaimmista ystävistään, jonka seurassa on aina hauskaa ja poika pitää sydämellisen tytön kiltistä luonteesta - ehkä juuri sen takia, että he ovat keskenään niin kovin erilaisia. Hyosung on aina ollut jeesaamassa Zicoa, katsomassa hänen korispelejään ja pitämässä valmiina pyyhettä ja juomapulloa, eikä nuorukainen ole vielä tähänkään päivään mennessä tajunnut tytön olevan kovasti ihastunut häneen.
Zico on toisinaan näissä asioissa hyvinkin sokea myyrä, eikä hän välttämättä tajua jonkun olevan kiinnostunut itsestään (ellei hän ole itsekin myös kiinnostunut tästä henkilöstä), ja asiaan vaikuttaa myös se, ettei Zico voi edes käsittää miksi joku niin kiltti ja lempeä ihminen, kuin Hyosung, voisi olla kiinnostunut hänen kaltaisestaan häiriköstä.

Akiharu "Miku" Tsukiyama
Zico bongasi tämän miniatyyripellen jo ekoilla viikoilla uuden lukuvuoden alettua ja rastapää nappasi Mikun porukkaansa varsin nopeasti ajattelematta mitään sen kummempaa.
Miku vaikutti jo heti ensisilmäyksellä sellaiselta henkilöltä, jonka kanssa hänellä voisi synkata hyvin ja pojilla onkin varsin samantasoinen huumorintaju (mikä sinällään voisi olla jo huolestuttavaa, jos Zico, Kyung ja Miku pääsevät kolmistaan samassa  huoneessa viljelemään huumoriaan  - voi niitä sivullisia raukkoja, jotka joutuvat sitä kuuntelemaan).

Gina Choi
Zico tutustui Ginaan Amberin ja Hyosungin kautta ja poika saikin heti todeta tytön todella mukavaksi tapaukseksi, vaikka Gina paljon hengaileekin sellaisessa porukassa, josta Zico ei niin hirveästi välitä. Zico pitää Ginasta myös sen takia, että tyttö on todella samanlainen luonteeltaan kuin Hyosung, eli höpsö, kiltti ja erittäin hyväsydäminen - piirteet, jotka toisaalta kiehtovat Zicoa tosi paljon, koska ne poikkeavat niin paljon hänen omasta luonteestaan.

Takeshi "Takeru" Miyamoto
Koriskaveri. Zico tutustui nuorempaan poikaan koriskerhon ja Mikun kautta - Miku on itse asiassa osasyy siihen miksei Zico ole koskaan alkanut kuittailemaan Takerulle mistään, sillä Miku on todennut Takerun hyväksi tyypiksi.

Gwangsuk "Feeldog" Oh
Koriskaveri. Zico tutustui Feeldogiin myöskin koriskerhon kautta ja hän pitää tätä yllättävän lahjakkaana pelaajana kokoonsa nähden. Feeldog on hänen mielestään hauska tyyppi, jolla on hyvät jutut ja positiivinen asenne kaikkeen.

Jaejoong Kim
Zicon ex-miesystävä. Syötävän hyvännäköinen mies, joka sattuu myös olemaan Sakurako Highin maantiedon ja biologian opettaja, sekä korisjoukkueen uusi ohjaaja. Alkuun välit olivat kaikkea muuta kuin lämpimät, mutta siitä se homma sitten pikkuhiljaa vain sattui lipsahtamaan romanssin puolelle.
Kookkaita ryppyjä rakkauteen ilmestyi Jaen lukioaikaisen poikaystävän Minhon tultua mukaan kuvioihin ja tällä hetkellä kaksikolla on välirikko meneillään.

Kiseok "Cream" Kim
Zicon ja Kyungin kaikista pahin arkkivihollinen niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. He eivät pysty olemaan samassa tilassa hetkeäkään riitelemättä ja tappelematta ja kaikki vihamieliset tunteet ovat kyllä molemminpuolisia.
Zico näkee Creamin kaikista pahimpana kilpailijanaan, eikä Zicolla ole mitään aikomusta hävitä toiselle yhtään missään.

Jongsu "Sims" Sim
Samalla tasolla Creamin kanssa. Zico ja Sims olivat joskus lapsuudessaan ystäviä keskenään, mutta Zico feidasi toisen muiden ystäviensä takia.






Pelit:


►   Your tootbrush next to mine      ||      maanantai 7.11.2011    •    Jae (Shui)
Pieni tilannekatsaus Zicon ja Jaen suhde-elämään.
[ V A L M I S ]


►  … So does this mean that someone has managed to make ah-so-cool Jiho Woo to soften?      ||      tiistai 6.12.2011    •    Kyung (Shui)
Zico marssii Kyungin huoneeseen kysymään tämän mielipidettä biisistä, jonka hän kirjoitti miesystävälleen - eli tarkemmin sanottuna Kyungin maantieteenopettajalle. Kyung kysyy keskustelun aikana juuri sen Zicon pelkäämän kysymyksen, jota rastatukkainen nuorukainen ei ole suostunut myöntämään edes itselleen.
”... Zico. Ootsä rakastunu?”
[ V A L M I S ]


►  rose colored glasses      ||      torstai 22.12.2011    •    Kyung & Jae (Shui)
Zico on kutsunut Jaen heidän vuoden viimeiselle keikalle ihan syystä ja nuorukainen esittikin illan aikana biisin, jonka hän oli tehnyt ihan vartavasten Jaelle, kiteyttäen omat tunteensa miestä kohtaan tuohon esitykseen. Biisin jälkeen iltaan mahtuu rakkaudentunnustuksia ja muita tunteita, jonka jälkeen kaksikko vetäytyy takavasemmalle jatkamaan iltaansa.
[ V A L M I S ]


►  rose colored glasses (part 2)      ||      torstai 22.12.2011    •    k-18    •    Jae (Shui)
Ilta jatkuu varsin lemmekkäissä ja kiihkeissä tunnelmissa Jaen kämpillä.
[ V A L M I S ]


►  Well, hello there.      ||      maanantai 23.1.2012      •    Kyung (Shui) & Bou (Maya)
Zico ja Kyung menevät koulupäivän jälkeen käväisemään beat&sound - nimisessä levykaupassa, jonka vakioasiakkaita he itse asiassa ovat. Siellä he törmäävän ensikertaa uuteen nättiin työntekijään, Bouhun, ja Kyung tottakai iskee heti silmänsä tähän ja Zico joutuu todistamaan ystävänsä harvinaisen noloja iskuyrityksiä.
[ V A L M I S ]


►  Hullu meininki musiikin luokassa (oppituntipeli)      ||      keskiviikko 25.7.2012    •    Miyavi (Samirix), Zico & Gina (Maya), Amber, Kyung & Cream (Shui)
[ K U O L L U T ]


►  It's a valentine's day.      ||      torstai 14.2.2013    •    Hyosung & Miku (Samirix), Gina & Feeldog (Maya)
On ystävänpäivä. Gina yrittää useampaan otteesseen päivän aikana rohkaista Hyosungia kertomaan tunteistaan Zicolle.
[ V A L M I S ]


►  I fell in love with my best friend.      ||      perjantai 29.3.2013    •    Hyosung (Samirix)
Zico tajuaa vihdoinkin mistä Hyosungin viimeaikaisessa käytöksessä oikein on kysymys. Nuorukainen päättää antaa itselleen mahdollisuuden yrittää tehdä oranssihiuksinen tyttö onnelliseksi, sekä Hyosungille mahdollisuuden yrittää korjata hänen särkynyt sydämensä. Heidän suhteensa alkoi tästä.
[ V A L M I S ]



___________________
ZicoGinaSimsPrinceHirokiEllyYukikoChieriHaineJackson
avatar
Maya

Viestien lukumäärä : 1136
Join date : 05.11.2011
Ikä : 25
Paikkakunta : Tampere

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa